60 vuotta sitten Roomassa valettiin perustukset Euroopan yhdentymiselle. Puolessa vuosisadassa kuuden maan talousyhteisöstä kasvoi 28 jäsenmaan unioni, mutta nyt EU-johtajat joutuvat juhlistamaan unionin merkkipäivää keskellä eksistentialistista kriisiä: ensimmäistä kertaa historiassaan EU on laajenemisen sijaan kutistumassa. Onko pitkään jatkunut Euroopan yhdentyminen kääntynyt kohti hajoamiskehitystä?
Ajaako EU:n sisällä kukoistava poliittinen populismi EU:n arvoyhteisönä nurkkaan? Kuinka suuri uhka ulkoinen populismi on EU:lle, kuten Yhdysvaltain presidentti Donald Trump? Selittyykö Iso-Britannian brexit-päätös pelkällä populismilla?
Entä millä idealla EU voi jatkaa epävakaisesta nykypäivästä kohti epävarmaa tulevaisuutta? Pärjääkö unioni vanhoilla ideoillaan vapaakaupasta ja liberaaleista poliittisista arvoista?
Keskustelemassa ovat Eurooppa-tutkimuksen verkoston tutkimusjohtaja Juhana Aunesluoma, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen sekä Helsingin yliopiston maailmanpolitiikan professori Heikki Patomäki.
Toimittajana on Tapio Pajunen.
Politiikkaradio Extra syventyy ja perehtyy politiikan ilmiöihin ja yhteiskunnan syvävirtoihin. Äänessä politiikan toimijat, tarkkailijat ja ajattelijat.