70 vuotta maailmankauppaa on vapautettu kauppasopimuksilla. Yhdysvaltojen tuore presidentti Donald Trump näyttää uskovan päinvastaiseen politiikkaan: rajoituksiin, diileihin, nollasummapeliin, joidenkin arvioiden mukaan jopa eristäytymiseen.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkäsen (kok.) mukaan Trumpin analyysi tilanteesta on täysin väärä. ”Kyllä mä näin sanoisin”, toteaa Mykkänen Politiikkaradiossa.
”Kannattaa kuunnella esimerkiksi Bruce Springsteenin laulua vuodelta 1984, jossa hän laulaa Yhdysvalloissa ruostevyöhykkeen, teollisuusalueiden tyhjenevistä kaupungeista ja teollisuuslaitoksista, jotka eivät koskaan enää palaa. Silloin ei ollut Naftaa, eli Pohjois-Amerikan vapaakauppaliittoa. Silloin ei ollut edes WTO:ta. Silloin ei ollut Kiinan kilpailua teollisuustuotteissa. Silloin oli käynnissä jo automaatio ja tehtaiden työväen tarpeen väheneminen. Siitä tässä on kysymys. Nyt siitä on vain helpompi syyttää maailmankauppaa”, sanoo Mykkänen.
Pystyykö Trump pitämään kiinni kovista protektionistisista lupauksistaan? Onko riski maailmanlaajuisesta kauppasodasta todellinen?
Vieraana on ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Kai Mykkänen (kok.). Toimittajana on Tapio Pajunen.