Ulkoasiainvaliokunnan varapuheenjohtaja Pertti Salolainen (kok.) ja ulkoasiainvaliokunnan jäsen Pekka Haavisto (vihr.) arvostelevat ankarasti ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Haaviston mukaan selontekokeskustelun ajankohta on häpeällinen ja Salolaisen mukaan selonteko on vanhentunut.
”On tämä häpeä minusta tämä ajankohta, että tälle ei anneta kunnolla aikaa. Tällaisella jouluviikolla tämä käydään hätiköiden läpi”, sanoo Haavisto Politiikkaradiossa.
”Ehdottomasti samaa mieltä. Eihän tämä ole riittävän arvokas paikka tämän asian käsittelyyn, kun kaikki ovat tilanneet jo junaliput ja lentoliput iltapäiväksi”, valittelee Salolainen.
Ulkoasianvaliokunnan varapuheenjohtajan Pertti Salolaisen mielestä sopiva ajankohta selonteon käsittelyyn olisi huhti-toukokuussa, jolloin Trump on jo vannonut virkavalansa Yhdysvalloissa ja britannian brexit-anomus on jo mahdollisesti jätetty.
”Ulko- ja turvallisuuspoliittinen selonteko, sehän on vanhentunut jo melkein silloin kuin se tehtiin, mutta ainakin nyt, koska on tullut brexit, on tullut Trump, on vaikka mitä. Tilanne on ihan toisenlainen kuin silloin kun selonteko tehtiin”, sanoo Salolainen.
”Me elämme nyt liikkuvassa junassa ulkopolitiikassa”, kiteyttää Salolainen.
Politiikkaradiossa Haavisto ja Salolainen kommentoivat myös Berliinin terrori-iskua, Venäjän Turkin suurlähettilään murhaa sekä EU:n heikkoa roolia Syyrian sodan ratkaisemisessa.
Tapio Pajunen / Politiikkaradio