Irina Björklund tekee töitä luonnon puolesta saarnaamatta – konsertissaan taiteilija lupaa ympäristöahdistuksen tilalle energiaa ja hyvää mieltä
Laulaja, lauluntekijä, näyttelijä Irina Björklund sanoo, että jokainen voi vaikuttaa ihmisen ja luonnon tulevaisuuteen. Paitsi henkilökohtaisin arjen valinnoin hän tekee myös taiteessaan töitä paremman ympäristön puolesta. Björklundin Haikuja ihmiskunnalle -konsertti 10. helmikuuta Turun musiikkijuhlilla on osa kahdeksan konsertin kiertuetta, jolla kerätään varoja puiden istutukseen.
Haikuja ihmiskunnalle on musiikillinen ja visuaalinen kokonaisuus, johon liittyy Björklundin ensimmäinen kirja. Yhdessä muusikko Janne Haaviston ja graafikko Yann Chapus´n kanssa julkaistu teos sisältää haikuja monilla eri kielillä sekä kansainvälisten taiteilijoiden ja aktivistien ajatuksia paremman tulevaisuuden puolesta.
Haikujen inspiroiman musiikin on säveltänyt The Shubie Brothers. Konsertissa kuullaan uuden musiikin lisäksi lauluja Björklundin 2020 julkaisemalta Barely Ann-Mari -levyltä. Rauhan teemaa käsittelevät laulut syntyivät näyttelijän valmistautuessa kiitetyn Rauhantekijä-tv-sarjan päärooliin.
Björklund kertoo, että Rauhantekijälle kirjoitetaan parhaillaan jatkoa, joka liittyy Venäjän sotaan Ukrainassa. Sarjan toisen tuotantokauden kuvausten on näyttelijän mukaan määrä alkaa ensi syksynä.
Konsertin vakavista teemoista huolimatta Björklund lupaa yleisölle energiaa ja hyvää mieltä.
“Olen huomannut, että on hirveän vaikea saada ihmisiä liikkeelle, kun kyseessä on luonnon puolesta hyväntekeväisyysjuttu. Haluan alleviivata, että me ei paasata vaan tehdään hyvän fiiliksen kautta. Pystymme vaikuttamaan huomiseen. Tehdään se yhdessä.”
Podcastissa Björklund lukee yhden kirjoittamistaan haikuista neljällä itselleen läheisellä kielellä; suomeksi, englanniksi, ruotsiksi ja ranskaksi.
Haastattelu taltioitiin vanhassa Porvoossa Teehuone Helmessä, jonne Ranskassa asuva taiteilija saapui joulunvietosta saaristossa. Puhetta musiikista ja maailmasta -podcastin tuottaa Turun musiikkijuhlat. Sen toimittaa Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori Riitta Monto.
Podcastin aiempia vieraita ovat kansainvälisesti arvostettu sopraano Tuuli Takala, amerikkalainen baritoni Thomas Hampson, Berliinissä asuva sellisti Senja Rummukainen ja Australian National Academy of Musicin taiteellinen johtaja, pianisti Paavali Jumppanen.