Vauhdista on helppo viehättyä. Päteekö sama vaaran tunteeseen?
Kaikki kotona -lähetyksessä vieraili tiistaina 8.12.2015 kaksi ammattilaista, joille vauhti ja vaaratilanteet ovat verissä; Suomen ainoa stunt -nainen Susanna Uuskoski ja moottoriurheilun monitoimimies, kartanlukija, juontaja Tomi Tuominen. Toimittajana oli Sanna Pirkkalainen.
Susanna Uuskosken isä on legendaarinen Grazy Mike, jolla on lähes 30 vuoden kokemus stunteista ja kilpa-autoilusta. Tytär Suski on myös lähtenyt isänsä jalanjäljille ja on harvinaisen ammattinsa ainoa naispuolinen harjoittaja Suomessa.
- Kilpa-ajon aloitin jo ihan pienenä, koska isän kanssa siinä maailmassa olin aina pyörinyt. Omien lapsien syntymän jälkeen kilpaileminen ei enää rahallisesti ollut mahdollista, mutta jotain "actionia" piti elämässä olla, ja niin ryhdyin "rysäyttelemään".
Tomi Tuomiselle ralli tuli myös veren perintönä. Molemmat vanhemmista toimivat rallissa kartanlukijoina.
- Meillä himassa oli aina paljon ralliin liittyviä tavaroita; karttoja, nuotteja ja kartturijuttuja.
Äitini oli 60 -luvulla yksi Suomen kovimpia alallaan. Hän ajoi sen aikaisten naiskärkikuljettajien kartanlukijana aina vuoteen -70 saakka. Isä harrastaa lajia edelleen.
Molemmat illan vieraat sekä Susanna että Tomi ovat harrastuksiltaan vauhdikkaita, voisi jopa sanoa rämäpäitä. Ärsyttääkö heitä hitaus?
Tomi kertoo olleensa nuorempana levottomampi, mutta iän myötä rauhoittuneensa huomattavasti.
- Nykyään tykkään tehdä luonnossa pitkiä kävelyretkiä, nautin luonnon hiljaisuudesta. En tarvitse koko ajan hulinaa ympärilleni.
Elämä viiden pojan kanssa on koko ajan hektistä, huomauttaa Susanna.
- Olen kyllä aika rämäpää ja viiden pojan äidin pitääkin olla, jotta selviää arjesta.
Rallimies ei ulosajoja voi välttää. Tomin pahin kolari tapahtui viime vuonna, yhdessä kuljettaja Juho Hännisen kanssa Sardinian MM-rallissa.
- Vauhtia oli lasissa noin 152 km/h . Tuntui, että auton ympäri pyöriminen vain jatkuu ja jatkuu. Autosta ei jäänyt mitään jäljelle. MM-sarjassa autojen sisällä on kaksi kameraa, automme molemmat kamerat olivat stopanneet ensimmäiseen osumaan. En siis saanut tietää, montako pyörähdystä kaikkiaan tuli.
Pyöriminen autossa kesti niin kauan, että siinä kerkesi jo ajatella, mitä oikein tapahtui. Kyllä siinä pelästyi aika tavalla. Naurahtaen Tomi toteaa, että fyysisellä puolella luumustelma oli ainut vamma mikä tuli. Psyykkiset vammat ovat erikseen, mutta niistä ei puhuta.
Susannalle pahin onnettomuus stunt -työssä tapahtui kun hän yritti rikkoa isänsä Crazy Miken nimissä olleen autodominon maailmanennätyksen.
- Lähdössä minulle tuli joku ajatuskatkos ja jätin niskatuen pois, koska se ahdistaa niin paljon yhdessä kypärän kanssa käytettäessä. Sattui kyllä aika kovasti niskaan, vauhtia oli noin 120 km/h, kun törmäsin ensimmäiseen autoon. Vauhti oli niin kova, että kolmas auto katkesi kokonaan. Tämän tempun jälkeen oli niska vähän kipeänä.
Puhutaanko varikoilla ja huoltoparkeissa pelosta?
Sekä ralli- että stunt- maailmassa pelko sanaa ei lausuta ääneen. Se on alitajuista kauhun tasapainon hallitsemista urheilulajeissa, joissa vaara ja loukkaantumisriski ovat läsnä koko ajan. Hän, joka nämä mielen liikkeet hallitsee, on mestari.