Lahtelaisvoimin työstetty Sipi Pelle tv-starana -elokuva tulee ensi-iltaan Kino Iiriksessä perjantaina 3. toukokuuta ja Finnkinossa perjantaina 10. toukokuuta.
Sipi Pelle ja elokuvan käsikirjoittaja-ohjaaja Janne Nykänen kävivät tiistaina Radio Voimassa kertomassa elokuvan tuotannosta.
Sipi Pelle pohti sekunnin elokuvan tärkeintä sanomaa.
- Positiivisuuden kautta voittoon. Kun uskoo siihen, mitä tekee, niin kaikki on mahdollista
Nykänen kuvaili koekatselmuksessa saamaansa palautta, jossa elokuvan ennakkoon nähnyt poika piti elokuvan hienoimpina asioina tapahtumaa ja roolihenkilöä, johon moni lapsi voi samaistua.
- Tarinassa on pikkupoika, joka jännittää paljon ja lopussa hän ratkaisee tarinaa, Nykänen sanoi ja kertoi samalla itsekin jännittäneensä ja olleensa epävarma elämässään.
- Jos pystyn saamaan lapsille tämmöisiä kokemuksia ja positiivista tukea elämässä olemiseen, olisi se hienoa, ohjaaja toivoi.
Kuuntele haastattelusta, miten Yli-Marolan kotieläinpihasta löytyvä Santtu-laama ja muut eläimet liittyvät elokuvaan, millaisia haaveita lahtelaisilla elokuvantekijöillä on seuraavaksi ja millaiset ohjeet Sipi Pelle antaa vapunviettäjille.