21-vuotias Pelicans-hyökkääjä Aatu Jämsen kertoi tiistaina Radio Voimassa nautiskelleensa pelipäivän aamupalaksi hedelmiä ja äidin valmistaman munakkaan.
Jämsen kertoi myös haaveestaan jatkaa musiikin tekemistä liigakauden jälkeen.
- Edelleen haaveilen siitä, että pääsisin jonkun isomman artistin kanssa tekemään biisin. Se on ollut tavoitteeni, Jämsen kertoi.
Kuka voisi olla sellainen artisti?
Jämsen pohti rohkean ja omanlaisensa pelityylin muotoutumista.
- Se menee varmaan sinne lapsuuteen, kun olen pelannut paljon pihapelejä. Sieltä se silmä-käsi-koordinaatio on tullut, että osaa käsitellä sitä kiekkoa.
Jämsen painotti myös, että hän on aina tykännyt tehdä omaa hommaansa, välittämättä siitä, mitä muut siitä ajattelevat.
Miten valmistaudut pelipäivään?
- Päiväunet on sellainen, mikä sisältyy aina pelipäivään. Näen myös päiväunilla enemmän unia kuin yöunilla.
Kuuntele koko haastattelu.