Sonja (43) kertoi tiistaina Radio Voimalla tyttärensä Alman (10) kanssa suuren perheen muutto-operaatiosta. Perheeseen kuuluvat Sonjan ja Alman lisäksi isä, isosisko, isoveli, kolme jo kotoa muuttanutta muuta sisarusta sekä viisi koiraa ja kissa.
Muuttopäätös syntyi Sonjan mukaan ihan vahingossa, kun perhe selaili uusia koteja Tori.fi -palvelussa.
- Mieheni bongasi sieltä talon ja sanoi, että mennään katsomaan, tämä on ihan tässä lähellä.
Talon ostaminen oli Sonjan kertoman mukaan jo hyvin lähellä ja perhe oli takuuvarma muutostaan uuteen kotiin. Toisin kuitenkin kävi, eikä perhe saanutkaan kyseistä taloa itselleen.
- Se oli puolesta päivästä kiinni, ettemme saaneet sitä. Oli kesäloma-aika ja pankit toimivat todella hitaasti tällä hetkellä laina-asioissa. Oli kamala stressi päällä ja selvitimme, pitääkö oma talo saada ensin myytyä, ennen kuin saamme lainaa.
Kun perhe oli saanut omat lainalupaukset kuntoon ja jättivät tarjouksensa, tuli välittäjältä soitto.
- Toisten tarjous meni läpi, Sonja muistelee ja kuvailee vastausta yhdeksi elämänsä suurimmaksi pettymykseksi.
Tällä hetkellä tuntemukset ovat kuitenkin toisenlaiset ja perhe on tyytyväinen, että ensimmäiset talokaupat jäivät tekemättä.
- Ihan hyvä niin. Silloin se kyllä harmitti älyttömästi, mutta meillä on nyt paljon parempi koti, Sonja sanoo tyytyväisenä.
Unelma uudesta kodista oli siis kuitenkin jo itänyt mielessä, sillä perhe tahtoi pois taajama-alueelta ja myös lisää tilaa perheen useille koirille. Käynnistyi kiivas uuden kodin etsintä.
- Etsimme kotia rauhalliselta alueelta, mahdollisimman vähillä naapureilla.
Perhe oli jo ehtinyt myydä kotinsa edellisen jo varmalta tuntuneen talokaupan myötä ja haaveili vanhasta talosta oikealla haluamallaan alueella.
- Olin itse hyvin aktiivinen, mutta taloja tuli myyntiin tosi vähän. Käytännössä ei yhtään mitään, paitsi pommeja tai ylihintaisia, Sonja kuvailee ja jatkaa.
- Asuimme vuokralla pienessä kerrostalokolmiossa viiden ihmisen ja viiden koiran kanssa, kun sain viestin myytävänä olevasta talosta, joka myyjän mukaan oli väärältä alueelta.
Sonja päätti myyjää kuultuaan kuitenkin mennä perheineen katsomaan taloehdokasta, vaikka se olikin useita kymmentä kilometrejä väärässä suunnassa.
- Kun astuimme ovesta sisään, emme kiertäneet edes koko taloa, kun sanoimme: "Tämä on meidän paikka", Sonja muistelee.
Almasta uuden kodin etsintä oli hieman outoa, eihän hän ollut vielä koskaan aikaisemmin elämässään muuttanut.
- Koko ajan oli hirveää häslinkiä ja joku puhui muutosta. Koiratkin sekoavat siitä, jos äiti alkaa tekemään jotain ylimääräistä ja pakkaamaan.
Kuuntele haastattelusta, miten muutto sujui ja miltä Sonjasta tuntuu nyt, kun rankka ja stressaava talonhankintaprojekti on ohi.