Suonensisäisten huumeiden käyttäjiä auttavan Jelpin vastaava terveydenhoitaja Sanna Lappalainen pohti torstaina Radio Voimalla, että nuorison tilanne alueellamme on tällä hetkellä ammattilaisen näkökulmasta hälyttävin.
- Ennaltaehkäisevä työ on mielettömän tärkeää, ettei tämä ongelma, mikä meillä on huumausaineissa, kasvaisi. Sinne soisin paljon paukkuja, ettei tulisi lisää seurauksia, kuten huonovointisuutta ja mielenterveysjuttuja.
Alueella on Lappalaisen mukaan niin paljon huumausaine- ja päihderiippuvaisia, että myös jo olemassa olevaan tilanteeseen pitää reagoida.
- Heidän palveluitaan pitäisi kehittää myös.
Ammattilaiset Jelpissä tarvitsevat tietoa huumeiden lisäksi esimerkiksi dopingista ja lääkkeiden väärinkäytöstä sekä niiden yhteisvaikutuksesta.
- Meillä on verkosto, josta saamme nopeasti tietoa, jos jossain päin Suomea on liikkeellä ainetta, josta ei vielä tiedetä, mitä se on, mutta se on aiheuttanut vaaraa.
Vastaava terveydenhoitaja painottaa, että kehittyminen Jelpissä on pitkälti työssä oppimista.
- Näitä asioita ei pysty kirjoista opiskelemaan. Asiakkailta saamme paljon tietoa.
Huolestuttavan ilmiönä Lappalainen nostaa esille katubentsot.
- Niitä liikkuu ilmeisen nuorillakin ihmisillä. Pillerin muotoisia lääkkeitä on helppo kokeilla. Lääkkeet, alkoholi ja huumeet yhdessä käytettynä aiheuttavat omat vaaransa ja vaarallisia sekoituksia tehdään.
Lappalaisen mukaan Jelpissä hyvää toiminnan kehittämistä jatkossa olisi lääkäripalvelujen tarjoaminen.
- Silloin voisimme välttyä tyhjiltä lääkäriajoilta ja päivystyksen kuormittamiselta. Jos sosiaalityöntekijä tai Kelan työntekijä olisi tavattavissa, asiakkaat saisivat arjen asioita helpommin rullaamaan. En ajattele, että se olisi mahdollistamista tai väärällä tavalla auttamista, vaan hallinta elämässä pysyisi vähän parempana, kun olisi kämppä ja tuki, joka auttaisi arjen jutuissa.
Lappalainen lähettää vielä terveiset kolmelle erilaiselle ryhmälle.
Jelpin asiakkaat:
- Muistakaa tulla käymään, että saatte puhtaat värkit, niin ei tarvitse likaisilla pistää, ettei tule tulehduksia ja tartuntataudit leviä.
Muut ihmiset, jotka eivät tiedä paljon Jelpin toiminnasta ja päihderiippuvuudesta:
- Kenen vain lähellä voi olla ihmisiä, joilla on päihderiippuvuus. Sitä ei aina päälle päin näy. Voisin toivoa kohdeltavan ihmisiä, kuten toivoisi itseään kohdeltavan. Tämä elämä ei ole aina antanut helpointa tietä jokaiselle meistä Ei voi koskaan tietää kenellä on minkälaisia vaikeuksia taustalla.
Lapset, nuoret ja muut päihderiippuvuuden riskiryhmässä olevat:
- Huumeiden käyttö ei ole hienoa, eikä siinä ole glamouria. Se saattaa tuntua jännittävältä, mutta sitä se ei loppupeleissä ole. En tunne ketään päihderiippuvaista, joka olisi joskus ajatellut haluavansa tulevaisuudessa päihderiippuvaiseksi. Siihen saattaa ajautua, jos aineita kokeilee. Tie sieltä pois ei ole helppo, sinne helposti kyllä pääsee, mutta sieltä pois ei kyllä kovin helposti.
Suonensisäisten huumeiden käyttäjiä auttava Jelppi palvelee tammikuusta lähtien Launeen entisellä terveysasemalla Launeenkatu 74:ssä maanantaista torstaihin klo 12-16.