Saarinen Shöy

Saarinen Shöy

By Rayo | NRJComedy
Download on the App Store

Saarinen Shöy episodes

  • Exän huulet iholla ja egoa hivelevä iskuyritys

    NRJ Aamu hämmästeli uutta elokuvakokemusta, jossa saleihin tuodaan sängyt. Saarinen ehtii jo suunnitella tulevia leffatreffejään, Mari-Prinsessa pohtii omaa käytännön pulmaansa ja Nousiainen ilmoittaa olevansa valmis testaamaan konseptia ennakkoluulottomasti, vaikka alasti. Samaan aikaan Temu on vallannut Tuurin kyläkaupan ja Lapissa reissannut Saarinen pohtii, onko mikään enää oikeasti suomalaista käsityötä. Nousiaisen arkeen tuli yllättävä egoa hivelevä käänne iskuyrityksen myötä ja studiossa herääkin kysymys: lähtisikö NRJ Aamu deittailemaan itseään reilusti vanhempia kumppaniehdokkaita? Aamua ravistelee lisäksi uutinen, joka saa Saarisen haistattamaan v*tut. Ikuisuuskysymys vessanpöntön kannesta nousee jälleen pöydälle, kun Mari-Prinsessa kohtaa työpaikalla erittäin kusisen tilanteen. Mukaan mahtuu myös pysäyttävä hetki, kun NRJ maksaa viimeisen laskun. Anthika kertoo koskettavan tarinan arjestaan, joka muuttui täysin hänen 8 kuukauden ikäisen vauvansa sairastuttua aggressiiviseen verisyöpään.

    Vauhtikolmikko Saarinen, Nousiainen ja Mari-Prinsessa pitävät huolen, että studiossa voi tapahtua mitä tahansa. Aamut ovat täynnä yllätyksiä, ajankohtaisia ilmiöitä ja mielipiteitä, jotka eivät kumartele ketään. NRJ:N AAMUN JÄLKILIUKKAAT, JOKA ARKIPÄIVÄ LÄHETYKSEN JÄLKEEN.

    1 hr 3 min
  • Homopornokriisi ja Jeesuksen morsian

    Onko OK ottaa paras kaveri mukaan kolmenkimppaan ja voiko nainen jäädä kolmanneksi pyöräksi, jos kaksi miestä löytää toisensa lakanoiden välistä? Studiossa käydään läpi tutkimus, joka paljastaa kuinka kauan pariskuntien seksi keskimäärin kestää ja paljonko sitä kertyy vuodessa. Nousiaiseen nämä luvut eivät päde – lastentekohommat ovat vaatineet ompelukonemaisen tehokasta työskentelyä ja tästäkös Saarinen järkyttyy. Mari-Prinsessan Aune-mummo, Jeesuksen morsian itse, paljastaa miten syntiset sukulaisetkin pääsevät taivaaseen? Nousiainen heitettiin klassisen miinakentän keskelle: ”Rakastuitko muhun ensisilmäyksellä?” 4G-yhteys on pelastanut Saarisen homopornokriisin, ja studiossa palataan lapsuuden keräilyharrastuksiin. Nousiaisen kokoelma osoittautuu kuvottavaksi. Studiossa vieraana myös Lauri Haav ja Alina Burnet sekä Mikael Laurent. Millaiset terveiset Saarinen jätti Laurille? Kyllä, käräjäoikeus mainitaan.

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    1 hr 2 min
  • Kondomit tiskiin, Kikkelikuningas astuu esiin!

    Nousiaisen perheessä on herännyt hämmennys äitiyspakkauksesta, yksi olennainen asia puuttuu. Saarinen ei jää tilanteessa hiljaiseksi – eipä Mari-Prinsessankaan paketista moisia löytynyt. No Prinsessa todistaa epäilyt vääräksi! Saarisella kesän retriittisuunnitelmat ovat jo pitkällä ja kehon reaktiot puhuttavat: päiväunilta herääminen ja malarianestolääkitys aiheuttavat Saarisessa yllättäviä oireita. Mari-Prinsessa esittelee seitsemän tapaa aloittaa päivä onnellisemmin, ja Saarinen heittää strap-onit kehiin. Oura paljastaa Mari-Prinsessan keskimääräiset askelmäärät, ja Nousiainen muistelee inttiaikoja, jolloin tunnelma nousi pienestäkin ärsykkeestä. Lisäksi NRJ Aamu selvittää, kuinka usein lakanat pitäisi vaihtaa, jos nukkuu alasti? Mari-Prinsessa paljastaa, miksi hän itse suosii yöasussa varman päälle pelaamista. Saariselle kaavaillaan myös uutta realitykonseptia – Rinkeliruhtinas on historiaa, tervetuloa Kikkelikuningas!

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    1 hr 1 min
  • Kultakullit, nopeat seisokit ja ujo kakka

    Nousiainen on joutunut luopumaan omasta saunastaan, ja se herättää Saarisessa välittömästi epäilyksiä – onko saunavuoroilla tapahtunut jotain, mistä ei puhuta ääneen? Keskustelu karkaa seisokkeihin: kuinka herkästi Saarisen alakerta reagoi? Onko hän valmis maksamaan kullista? Suomeen rantautuu paljon puhuttanut homoeroottinen jääkiekkosarja ja jo ennakkokatselut ovat kuumentaneet tunnelmaa. Saarisen tuttavalta on lipsahdellut yllättävän paljastavia reaktioita kesken katselun. Mari-Prinsessaa ilahduttaa uusi tutkimustulos - pelkkä kuntosalin ajattelu voi olla lähes yhtä tehokasta kuin itse treeni. Lisäksi hän tekee huolestuttavan havainnon omasta puolisostaan kansainvälisen verkkaripäivän äärellä. Nousiainen on tehnyt tihutöitä jo pienestä pitäen, eikä Saarinenkaan ole täysin puhdas pulmunen. Paljonko paskomisesta voi tienata vuodessa? Saariselta löytyy rohkeutta runkulle, mutta kakka saattaa olla yllättävän ujo.

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    59 min
  • Pihakärhämiä ja karvaisia ilmiöitä

    Saarinen on ajautunut pihapiirissään välikohtaukseen ja nyt selvitetään, mihin se koirankakkapussi kuuluu. Entä mikä netissä oikeasti rentouttaa? Saarisen tärkeä stressinlievityskeino on nimittäin ajautunut yllättävään ongelmaan. Tampereelta kajahtaa parkkisakkojen välttelyvinkillä – Nousiaisella tosin on aiheesta omakohtaista kokemusta, useamman kortin menetyksen verran. Alapääosastolla riittää säätöä, kun Saarisen ystävä innostui meikkaamaan vähän liiankin laajasti, Mari-Prinsessa on joutunut paikkaamaan tilannetta laastarilla ja Saarinen muistelee omaa itseruskettavakokemustaan. Lisäksi puhutaan nuorison yllättävästä karvaisesta trendistä, joka saa Saarisen syttymään ehkä jopa liiankin innokkaasti. Onko OK kutsua treffikumppani ensitreffeillä suoraan kotiin ja millaisessa asussa Saarinen avaisi oven Jehovan todistajalle? Studioon saapui myös vieraaksi tämän hetken kuumin artisti Sara Bee, joka päätyi NRJ Aamun lukkoja avaavan haasteen eteen.

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    1 hr 5 min
  • Dildojen meri ja rektum ruvella

    Saarisen perse on kolmatta vuotta putkeen koetuksella, kun hänen rektuminsa on jälleen revennyt. Maailmanennätyksiä rikotaan, sillä maailman pienin penis on löytynyt, ja Nousiainen on yllättäen kohdannut arvaamattoman seuraajan. Studiossa eletään kevättä keskellä talvea – napapaidat päälle ja kullikarvat framille. Lisäksi palataan Saarisen lapsuuteen: oliko esikoulu pakollinen ja alkoiko työnteko oikeasti jo kuusivuotiaana? Kiusallisia hetkiä ei säästellä, kun muistellaan Saarisen kämppisaikoja, jolloin kämppis jäi dildojen keskelle juuri työmiehien rynnätessä sisään. Ja yllättävä kysymys, joka nousee esiin studiossa: onko Saarinen törmännyt Nousiaisen eroottisiin kuviin saksalaisella pornosivustolla?

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    56 min
  • Suihkuneurooseja ja maksullista rakkautta

    Deittirintamalla kuohuu, kun suomalaisessa sovelluksessa rakkautta etsitään maksullisen ammattiavun avulla – ja Saariselle tarjouksia satelee jopa Suomen kuumimmalta jalkapallojoukkueelta. Studiossa pohditaan myös, voiko elmukelmu toimia kondomina, ja muistellaan legendaarista vuotta, jolloin Mari-Prinsessa nähtiin rinnat paljaana musiikkivideolla. Nousiainen paljastuu varsinaiseksi suihkuneurootikoksi: eväsleivätkin päätyvät pesulle ja vesimittari kiittää satojen eurojen laskulla. Karin kauppareissu on Saariselle liikaa, ja lisäksi keskustelua herättää sijainnin jakaminen puolisolle: iso red flag vai fiksu turvatoimi? Lopuksi mennään syvälle: kumpi sattuu enemmän pettämisessä, tunneside vai yhden illan rykäisy – ja mikä on tutkitusti yllättävän helppo tapa kohottaa itsetuntoa?

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    1 hr 1 min
  • Saarinen Shöy - 30h Live

    NRJ:n Aamu otti Helsingin Kauppakeskus Forumin haltuun 30 tunnin mittaisella spektaakkelilla! Lähetyksessä yhdistyivät suora radiolähetys, huippuartistit, yleisö ja ennennäkemättömät haasteet, joilla juontajilla koeteltiin. Lisäksi koettiin intensiivinen koitos, jossa osallistujat pyrkivät koskettamaan patsasta mahdollisimman pitkään – ja pisimpään kestänyt palkittiin 1000 eurolla. Kuuntele 30 tunnin mittaisen lähetyksen parhaat palat tästä!

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    3 hr 33 min
  • Ilkosillaan väärässä pedissä ja politiikkaa deittailussa

    NRJ Aamussa sukellellaan jälleen syvään päähän – sekä unissa että hereillä. Nousiainen on aikanaan kävellyt pelkissä kalsareissa kouluun, kun taas Mari-Prinsessa muistelee sinkkuvuosiaan, jolloin unissakävely vei hänet täysin väärään sänkyyn. Studiossa pohditaan myös, onko työpaikalle soveliasta tuoda pornokalenteria, vaikka NRJ:llä sellainen jo roikkuu seinällä. Kuumaa keskustelua herättää myös yllättävä kysymys: voiko sähköhammasharjaa käyttää "toisenlaisissa puuhissa"? Pikkujoulutunnelmaa puolestaan tarjoaa Nousiaisen kallis ja lähes yksinäinen jatkoreissu, kun taas Saarinen sai nimipäivälahjaksi salaperäiset ruusut. Deittimaailmassa politiikka on noussut uudeksi trendiksi – onko Saarinen jälleen edelläkävijä? Ja lisäksi vilkaistaan applikaatioiden vuoden yhteenvetoihin: Nousiaisen pleikkapelitunnit järkyttävät.

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    57 min
  • Pamela Saarinen ja Saint Pussy

    Saarinen lupailee jälleen herkkuja studioon – mutta onko tarjolla jälleen vain tyhjiä lupauksia? Studiossa vaihdetaan pentulivet poroliveseurantaan – mutta missä porot oikeasti jolkottavat? Saarinen vannoo, että Helsingissäkin kulkee poroja kadulla vai onko nyt menneet elukat pahemman kerran sekaisin? Maailmalla pesukarhu ryyppää viinakaupan tyhjäksi, ja studiossa muistellaan omia sekoiluja: Mari-Prinsessan ystävä on herännyt hiekoituslaatikosta ja Saarinen itse rautatieasemalta. Facebookissa voi vilkkua salaperäisiä kaveripyyntöjä ja jopa videopuheluita NRJ Aamulta, joskus turhankin intiimillä kulmalla. Pamela Anderson on innostunut suomalaisista juuristaan, mutta vähän turhan myöhään. Studiossa paljastuu myös historiallinen fakta: kaksi juontajaa on kakannut housuunsa viikon sisällä. Linnan juhlat lähestyvät – mutta nähdäänkö siellä tänä vuonna pyhä pillu? Ja polttava kysymys: millä summalla Saarinen ja Mari-Prinsessa suostuisivat aikuisviihde-elokuvaan?

    Jos tämä ei sammuttanut janoasi, kuuntele NRJ:n Aamun Jälkiliukkaat maanantaista perjantaihin Podplayssa ja livenä joka arkiaamu NRJ:n taajuudella klo 7-10!

    57 min

About Saarinen Shöy

From the publisher's feed

SAARINEN SHÖY – NRJ:n Aamun mehukkaimmat jutut, törkeimmät tilitykset ja viikon parhaat naurut yhdessä paketissa. Niko Saarinen, Niko Nousiainen…

More shows like Saarinen Shöy

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

8 Listeners

Jäljillä by Jäljillä/ Podme

Jäljillä

10 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

5 Listeners

Tuplakääk by Enni Koistinen & Kirsikka Simberg/ Podme

Tuplakääk

8 Listeners

Nikotellen by Niko Saarinen / Podme

Nikotellen

1 Listeners

Maanantaimysteeri by Maanantaimysteeri/ Podme

Maanantaimysteeri

1 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

2 Listeners

Antin matka by Antti Holma / Podme

Antin matka

5 Listeners

Puurojengi by Tomas Grekov

Puurojengi

1 Listeners

Mamma Mia by Rayo

Mamma Mia

0 Listeners

KAHELI by KAHELI

KAHELI

0 Listeners

Elä viitti! by Iha Just Imus

Elä viitti!

0 Listeners

Tuhannes - Podcast by Podimo

Tuhannes - Podcast

0 Listeners

Ihan oikeesti by Podimo

Ihan oikeesti

0 Listeners

OLIPA KERRAN OTSIKKO by Shirly Karvinen & Julianna Jokela / Podme

OLIPA KERRAN OTSIKKO

0 Listeners