Sadun sunnuntaivieras

Sadun sunnuntaivieras

By PodplaySociety & Culture
Download on the App Store

Sadun sunnuntaivieras episodes

  • Sadun sunnuntaivieraana Samu Haber
    Levy-yhtiö pomo lähettää toistuvasti mainosmiesmäisen kitaristin, läppäri kainalossaan kotiin tekemään parempia kertsejä. Vuosia myöhemmin kertosäkeet ovat maailman kuuluja ja kaksikon arvostus molemminpuolista. Kummius herkistää Euroopassa areenoja täyttäneen Samu Haberin ja menestysyhtyeen jälkeen sooloura on miehelle itselleen tärkeä siirto.
    39 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Irina Björklund
    Ruotsissa syntynyt näyttelijä Irina Björklund on elänyt arkea niin Kaliforniassa, kuin nyt Ranskan maaseudullakin. Rauhantekijä-sarjan päärooliin valmistautuminen lähti skarppiuden hakemisesta ja uskottavuudesta, samalla syntyi myös kiertueelle johtanut Barely Ann-Mari –albumi.
    36 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Jenni Kokander
    Tänä syksynä Maikkarin viihdeputkessa loistaa näyttelijä Jenni Kokander, jonka perheessäkin mennään vitsillä sisään. Esikoisromaaninsa ”Sukupuuttoon kuolleiden planeetta” tänä vuonna julkaissut Jenni, lomailisi mieluimmin aina samassa hotellissa, samassa kohteessa. Mutta mitä tämä ”Jenny from the block” tekisi, jos saisi JLon kaltaisen megatähden näkyvyyden päiväksi?
    49 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Nanna Karalahti
    Hyvinvointiyrittäjä Nanna Karalahtea seurasi megajulkisuus nopeasti, kun suhde tunnetun miehen kanssa tuli ilmi. Yli satatuhatta ihmistä seuraa somessa sporttista kahden lapsen äitiä, jonka tärkein mentori löytyy lopulta peilistä.
    1 hr 8 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Carl-Kristian Rundman
    Monista rooleista TV:ssä ja teattereissa tuttu, rakastettu näyttelijä Carl-Kristian Rundman sai lempinimensä isoveljeltään. Nuoruuden bänditouhut Vantaalla vaihtuivat teatterikorkeakouluun. Kahden taiteilijan liitto on kestänyt liki kolmekymmentä vuotta ja perheen yhteiselle ajalle on aina järjestetty aikaa.
    58 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Juha Lehti
    Puolet elämästä bändiä ja maineikasta keskiolutjatsia. Sir Elwoodin Hiljaisten Värien Juha Lehti ei viihdy enää kuppiloissa, elämässä on nyt muuta.
    Kymmenen vuoden hiihtoloma päättyi tänä syksynä uuden albumin ”Aamupäivän Errol FLynn” julkaisuun. SEHV-keikoilla hitit soitetaan ehdottomasti.
    33 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Antti Reini
    Tumman äänen ja karismaattisen olemuksen tietävät kaikki, kuka tuntee parhaiten mm. Vareksena tunnetun näyttelijän? Tänä syksynä Antti Reini julkaisi ensimmäisen romaaninsa ja näyttelee ennakkoluuloja haastavassa NIMBY-elokuvassa.
    48 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Eini
    Tänä syksynä tuli mittariin 60, ura alkoi 70-luvun lopulla legendaarisen Toivo Kärjen löytönä. Diskokuningattaruus on tatuoitu naisen sydämeen. Kuinka liekki säilyy parisuhteessa ja yleisön edessä?
    43 min

About Sadun sunnuntaivieras

From the publisher's feed

Sadun Sunnuntaivieraassa tavataan tuttuja musiikki-, viihde- ja urheilumaailman tähtiä. Iskelmän Iltapäivästä tuttu juontaja Satu Kotonen avaa haastateltavien elämää, uraa ja vie mukaan tähden arjen…

More shows like Sadun sunnuntaivieras

Sunnuntaibrunssi by Rayo | Radio Nova

Sunnuntaibrunssi

1 Listeners

Rosvoradio by Podplay

Rosvoradio

0 Listeners