Sadun sunnuntaivieras

Sadun sunnuntaivieras

By PodplaySociety & Culture
Download on the App Store

Sadun sunnuntaivieras episodes

  • Sadun sunnuntaivieraana Abreu
    Abreu 32v. haluaa tehdä asiat vahvasti omalla tavallaan, kuten esimerkiksi aikoinaan siirtymisen suomenkielisen musiikin tekoon. Levy-yhtiön puolesta nainen sanoo nauttineensa aina tukea ja luottamusta, vaikka myöntää olleensa räiskyvä sanakäänteissään ja valinnoissaan. Viisitoista vuotta sitten laulukilpailun kautta alalle päätynyt ABREU haluaa olla näyttämässä suuntaa nuoremmille naisille mm. siinä ettei kukaan ole täydellinen. Esimerkiksi tasa-arvoa, eläinten oikeuksia ja yksinkertaisesti asioista reilusti ääneen puhumisen kulttuuria peräänkuuluttava artisti julkaisi huhtikuussa ”Kaikki paitsi sydän” kappaleen ja hioo crewnsä kanssa keikkasettiä kesää varten.
    40 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Elastinen
    Elastinen viettää leikkisästi sanottuna 23. välivuottaan. Siviilissä mies on nyttemmin kolmen lapsen isä, vauhtia riittää ja arjen rutiinit ovat nousseet arvoonsa. Ela tunnetaan leveästä hymystään ja energiaa pursuavista keikoistaan. Fintelligensin myötä ura alkoi 90-luvun lopulla ja vuonna 2022 konkari haluaa tehdä ”aikuisen miehen räppiä” ja musiikkia tavalla, jota kukaan ei tee tässä maailmassa. Uusin kappale ”Hetken tässä kaikes on järkee” on miehen kolmas duetto Johanna Kurkelan kanssa.
    31 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Paul Elias
    Muusikko Paul Elias myöntää halunneensa olla alun perin vakavasti otettava jazzmuusikko.
    Pohdintojen jälkeen mies sanoi kuitenkin kyllä pop-yhtye Satin Circusille, jonka myötä olivat likellä euroviisuedustuspaikkaa vuonna 2015.
    Kato kun mä meen – kappaleen alkuvuodesta julkaissut Elias oli mukana isosti otsikoihin nousseella Selviytyjät Suomi-kaudella viime vuoden lopulla.
    37 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Mikko Kuustonen
    Mikko Kuustonen on kaivosmiehen nuorin lapsi isosta sisarusparvesta ja sai levytyssopimuksen alle kaksikymppisenä, eikä oikein tiennyt mitä sillä tekisi.
    11 soololevyä julkaissut, YK:n Hyvän tahdon lähettiläs, rakastettu laulaja-lauluntekijä ja TV-kanavien luottopakki on kirjoittanut itse omaelämäkerran, jonka väleissä kuullaan uusia biisejä nivoen miehen tarinaa yhteen.
    43 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Konsta Hietanen
    Konsta Hietasen tietävät kaikki - lapsuuden tähteys on kulkenut miehestä puhuttaessa rinnalla aina ja nyt MTV:n suosikkisarja Salatut elämät on tehnyt Konstasta tutun kasvon. Aiemmin omakustanteena musiikkia julkaissut, trubaduuri- ja hääkeikkameiningillä esiintynyt Hietanen on julkaissut Miinat -kappaleen ison levy-yhtiön kautta ja tekee suurimmasta unelmastaan vihdoin totta. Siviilissä Konsta on suurperheen isä Päijät-Hämeestä ja hän on pelannut ammatikseen Veikkausliigassa jalkapalloa FC Lahden ja MyPan paidoissa. Nykyään leppoisammin ikämiessarjassa ja kentän laidalta futisjunnun isänä.
    40 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Jussu Pöyhönen (Suurlähettiläät)
    Isoista radiohiteistä tunnetun Suurlähettiläät -yhtyeen solistina tunnetuksi tullut Jussu Pöyhönen kertoo viimeisen kolmen vuoden aikana käyneensä ison prosessin läpi, johon liittyy mm. avioero ja armollisuuden opettelua. Vastikään Sydämessä matkustaja – soolobiisin julkaissut Pöyhönen uskoo kuitenkin, että nuoren miehen sisäinen ristiriita on lopulta ajanut musiikin pariin alun perin. Jussu Pöyhönen on myös tehnyt radiojuontajan töitä sekä valmistunut Complete Vocal Technique laulunopettajaksi.
    44 min
  • Sadun sunnuntaivieras Hannele Lauri
    Näyttelijälegenda Hannele Lauri tekee uransa ensimmäisen elokuvan pääroolin Johanna Vuoksenmaan elokuvassa 70 on vain numero. Lauri tunnetaan valovoimaisena ja rakastettuna Helsingin Kaupunginteatterin näyttelijänä, josta hän jäi pois vuonna 2015. Töistään Spede Pasasen tallin elokuvissa ja TV-ohjelmissa nainen tunnetaan luonnollisesti kautta sukupolvien, mutta ei itse ole katsonut esim. Turhapuro-leffoja lainkaan. Siviilissä Hannelelle lapset ovat olleet aina kaikki kaikessa ja ruuhkavuosina äiti nauhoitti satuja kasetille poikiaan varten.
    58 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Lauri Ylönen (The Rasmus)
    UMK-kisassa mukana oleva The Rasmus-yhtye perustettiin 90-luvun puolivälissä, kun Ylönen oli lukioiässä. Yhtyeen albumeja on myyty maailmanlaajuisesti yli 5 miljoonaa ja keikkojen myötä ystäviä on Ylösellä ympäri maailman. Perhearkea Lauri viettää tällä hetkellä Honolulussa Havajilla. Euroviisuedustuspaikan tavoittelun myötä Lauri on ottanut myös elämänsä ensimmäiset laulutunnit.
    49 min
  • Sadun sunnuntaivieraana BEHM
    Päijät-Hämeestä kotoisin oleva laulaja-lauluntekijä Behm teki alunperin kappaleita muiden artistien esitettäväksi päätyen levyttämään ne kuitenkin itse. Draamankaari viehättää -levy sai suuren suosion ja palkintosateen mm. Iskelmä Gaalassa 2021. Nainen kertoo tarvinneensa aikaa analysoidakseen ensimmäisen albuminsa saamaa suitsutusta. Moni pitää artistia eteerisenä ja vakavana, kuten hänen esittämänsä musiikki, mutta omien sanojensa mukaan siviilissä on hän kävelevä sirkus. Tuorein julkaisu Ethän tarkoittanut sitä enteilee seuraavaa albumia ja ensi kesänä Behm nähdään ensimmäistä kertaa Iskelmäfestareilla.
    54 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Tommi Läntinen
    ”Minä uskon sinuun Tommi!” sanoi Vallila Music Housen toimitusjohtaja, pitkäaikainen Läntisen ystävä Gabi Hakanen pari vuotta sitten, kun väkevästä rock-soundista tunnetulle Tommille aloitettiin uusine biisien työstäminen. Läntinen aloitti uransa 70-luvun lopulla bändihommissa, 90-luvulla miehen sooloura kiidätti hänet isojen yleisöjen eteen ja voimakkaaseen radiosoittoon. Vuonna 2022 Tommi Läntinen on mukana Suomen UMK-karsinnassa, julkaisee 10 vuoden tauon jälkeen sooloalbumin ”Elämä kantaa mua” ja on kiitollinen raittiuslupauksesta, jonka teki isänpäivänä 2012.
    45 min

About Sadun sunnuntaivieras

From the publisher's feed

Sadun Sunnuntaivieraassa tavataan tuttuja musiikki-, viihde- ja urheilumaailman tähtiä. Iskelmän Iltapäivästä tuttu juontaja Satu Kotonen avaa haastateltavien elämää, uraa ja vie mukaan tähden arjen…

More shows like Sadun sunnuntaivieras

Sunnuntaibrunssi by Rayo | Radio Nova

Sunnuntaibrunssi

1 Listeners

Rosvoradio by Podplay

Rosvoradio

0 Listeners