Ville Valolle luonteva musiikintekemisen tahti on kirjoittaa kymmenen julkaisukelpoista biisiä kolmessa vuodessa. Vaikka biisinteossa on pitkän uran varrella ollut erilaisia vaiheita, hänen kaikessa tekemisessään on ollut aina läsnä romanttisen kaihoisa perusvire.

Ville Valo on Suomen kaikkien aikojen kansainvälisesti menestyneimpiä rockartisteja. Hän on juuri palannut parrasvaloihin uuden VV-sooloprojektinsa kanssa, jonka albumi Neon Noir julkaistiin 13.1.2023. Edellinen yhteistyö Agents-yhtyeen solistina pohjautui lähinnä Rauli ”Badding” Somerjoen levytyksiin, mutta ennen kaikkea Valo tunnetaan HIM-yhtyeestä.

Hän oli bändin johtaja, laulusolisti ja biisinkirjoittaja – ja viimeiseen rooliin hän ryhtyi vähän pakon sanelemana. Ensin oli musiikki-innostus, sitten visio bändistä. Ja jotta visiota päästiin toteuttamaan, tarvittiin omia kappaleita.

”Aloin pikkuhiljaa rustailla (biisejä), kun ei niitä kukaan muukaan tehnyt”, Valo muistelee podcastissa.

”Kun kerää x-määrän kokemuksia, niin yhtäkkiä alkaa soida joku idea päässä, kun keittää kahvia. Sitten se työ alkaa. Kun kovalevyllä on tarpeeksi tavaraa, sitä pitää jotenkin puskea ulos”

Musiikintekijänä, -tulkitsijana ja -kuuntelijana Valo kuvailee itseään häikäilemättömäksi romantikoksi ja ”riittävän sinisilmäiseksi eläytyjäksi”. Hän on saanut vaikutteita lukemattomilta artisteilta ja yhtyeiltä aina A-hasta Black Sabbathiin tai vaikkapa Aphex Twinistä Dingoon ja Depeche Modeen. Kaikkia yhdistää jonkinlainen melankolia.

”Ei ole hirveesti superonnellisia stygejä, joista tykkäisin”, hän sanoo.

Podcastissa Valo kertoo myös instrumenttien merkityksestä biisintekoon, esimerkiksi sen, kuinka aluksi sävelsi kappaleet lähinnä bassokitaralla.

”Kun sain ensimmäiset Teosto (-korvaukset), ostin heti Kitarapajasta Levinin orkesterikitaran. Diggasin (Tapio) Rautavaarasta niin paljon.”

Valon edelleen omistamalla ruotsalaisella klassikkosoittimella syntyi muun muassa HIM-yhtyeen kansainvälinen läpimurtobiisi Join Me (In Death).

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Ellinoora Leikas ja Samuli Sirviö ovat viime vuosien tehokkaimpia hitintekijöitä Suomessa – yhdessä ja erikseen. He eivät kuitenkaan usko teolliseen musiikintekemiseen.

Kun Ellinoora Leikas ja Samuli Sirviö tekevät yhdessä musiikkia artisti Ellinooralle, heitä yhdistää lapsenomainen innostus.

”Innostusta ei voi teeskennellä”, Leikas sanoo Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa.

”Musiikki on ikuinen tutkimusmatka”, Sirviö toteaa.

Leikas ja Sirviö ovat kumpikin voittaneet erikseen Vuoden musiikintekijä -palkinnon. Artisti Ellinoora on palkittu muun muassa neljällä Emma-palkinnolla, Sirviö on voittanut vuoden tuottajan Emman. Hän on tuottanut Ellinooran lisäksi myös monia muita artisteja, viimeksi muun muassa Juha Tapion ensi vuonna julkaistavaa albumia. Sirviö on myös kirjoittanut kappaleita muille artisteille.

Työparia yhdistää myös rakkaus melodioihin ja monipuolinen musiikkimaku, jossa on kuitenkin erityinen paikka brittipopille. Hyviä biisejä yhdistää puolestaan molempien mielestä se, että niitä voi esittää vaikka vain akustisella kitaralla säestäen.

”Ihan sama miten niitä sitten kuorrutetaan”, Sirviö sanoo.

Myös omaehtoisuus, omiin visioihin luottaminen on tärkeää.

”Neuvot voi kuunnella, mutta niitä ei tarvitse välttämättä noudattaa”, Ellinoora Leikas sanoo.

Hänen oma neuvonsa musiikintekijäksi tahtoville on, että kannattaa pyrkiä säilyttämään vilpitön rakkaus musiikkiin, eikä alkaa ajatella musiikin tekemistä teollisena työnä.

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Ismo Alanko on tehnyt biisejä Hassisen kone- ja Sielun veljet -yhtyeille sekä soolourallaan yli 40 vuoden ajan. Silti hän tuntee aloittavansa musiikin kirjoitustyön joka kerta aivan alusta.

”Biisinteko on minulle tosi pitkälle improvisointia. Oli instrumentti mikä hyvänsä – piano, kitara tai tietokone – niin sillä improvisoidaan”, pitkän linjan musiikintekijä ja rockmuusikko Ismo Alanko sanoo Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa.

Ja sitten kun improvisaatio tuottaa jälkeä, joka Alangosta tuntuu olevan linjassa hänen ”sen hetkisten fiilistensä” kanssa, hän alkaa tehdä muistiinpanoja. Musiikillisen rungon valmistuttua alkaa tekstin suoltaminen – usein myös se alkaa saman tien improvisaationa.

”Alan vain tuottaa tekstiä kappaleen rytmiin ja tunnelmaan.”

Aihettakaan ei tarvitse olla valittuna.

”Se on hyvin vaistonvaraista toimintaa. Jälkeenpäin en useinkaan tiedä, miksi olen päätynyt näihin ratkaisuihin.”

Mikä sitten saa Ismo Alangon kirjoittamaan uutta musiikkia? Se tunne, että sisällä on jonkinlainen ”möykky”. Uutta musiikkia, joka pitää saada ulos.

”En ole vielä koskaan ajatellut, että mun ura tarvitsee nyt uuden levyn ja mun pitää saada nyt ne uuden levyn biisit tehtyä ja piste.”

”Olen aina pitänyt fokuksen siinä, millaista musiikkia haluaisin itse kuulla. Olen ehdottomasti oman musani suurin fani ja ankarin kriitikko”, hän sanoo.

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Säveltäjä Minna Leinosen teokset ovat saaneet innoituksensa hyvin erilaisista asioista kuten joukkoliikenteestä, toisen säveltäjän teoksesta tai yhteistyöstä muiden taiteilijoiden kanssa.

”Sävellykset eivät synny tyhjiössä. Säveltäminen on arjessa kohdattujen asioiden prosessiointia.”, Leinonen sanoo Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa.

Esimerkiksi ääni-installaatio Haamuratikka syntyi äänisuunnittelija Jussi Suonikon kanssa 2016 Tampereen Keskustorille, kun Helsingistä Tampereelle muuttanut Leinonen halusi ottaa kantaa kiivaaseen keskusteluun raitiovaunulinjan rakentamisesta.

”Tarvitsen ne aiheet ennen kuin menen työhuoneelle säveltämään.”

Maaliskuussa 2023 Helsingissä järjestettävällä Musica Nova -festivaalilla kuullaan puolestaan Leinosen uusi sävelteos Vimma, jonka ituna on Kreeta Haapasalonsävellys Minun leipäni pieniin on pantu. Haapasalo eli, sävelsi ja soitti kannelta 1800-luvulla – ja kiersi esiintymässä, vaikka hänellä oli työtön aviomies ja yksitoista lasta. Näistä olosuhteista huolimatta hän eli musiikilla ja elätti perheensäkin.

”En voi lakata ihmettelemästä sitä vimmaa, sitä paloa. Se on ihan valtava sisäinen voima.””, Leinonen sanoo.

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Juri Seppä kutsuu itseään mediasäveltäjäksi. Hänen sävellyksiään kuullaan elokuvissa, tv-sarjoissa, mainoksissa ja peleissä. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa Seppä kertoo, miten hän päätyi säveltämään musiikkia audiovisuaalisiin tuotantoihin.

Säveltäjä Juri Seppä on yhdistävä tekijä muun muassa elokuva Rare Exportsin, tv-sarja Luottomiehen ja lukuisien mainosten välillä. Lapsesta saakka eri instrumentteja soittanut ja jo ala-asteella ensimmäiset biisinsä kirjoittanut Seppä on kasvanut hyvin työllistetyksi mediasäveltäjäksi itse opiskellen. Seuraava suurempi Tuomas Wäinölän kanssa tehty elokuvasävellystyö kuullaan tammikuussa 2023, kun Jalmari Helanderin toimintaelokuva Sisu rantautuu elokuvateattereihin.

Seppä ei aseta tärkeysjärjestykseen töitään, vaikka hänen mielestään on selvää, että tilaajakaan ei odota kaikkea mainosmusiikkia tehtävän ”sydämellä”.

”Töitäni en vähättele, on sitten kyseessä karkkibrändin viiden sekunnin jingle tai pitkä elokuva.”

Itse asiassa mainosmusiikin tekeminen on Sepän mielestä hyvää vastapainoa pidemmille elokuvamusiikkitöille.

”Kun tekee musiikin pitkään elokuvaan, se on raskas, parin kuukauden rypistys. Sen jälkeen on pari kuukautta ihan mukava tehdä mainoksia.”

Töiden tasa-arvo näkyy siinä, miten melodiat tulevat mieleen: kun vapaa-ajalla syntyy käyttökelpoinen sävelaihio, se saattaa syntyä yhtä hyvin mainokseen kuin elokuvaankin.

”Hyvä melodia saattaa tulla mieleen vaikka saunan lauteilla.”

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Saksofonisti Linda Fredriksson tunnetaan muun muassa palkitusta Juniper-levystä, Mopo-yhtyeestä sekä yhteistyöstä Kerkko Koskisen kanssa. Teoston Säv.San.Sov. -podcastissa hän kertoo, kuinka kasvoi tekemään musiikkia myös yksin.

Linda Fredrikssonin ensimmäinen soololevy Juniper sai niin hyvän vastaanoton kuin jazz-albumi voi Suomessa saada: viiden tähden arvosteluja, Teosto-palkinto ja Vuoden parhaan jazzalbumin Emma-palkinto osoittivat saksofonistille, että tämän kannatti rohkaistua tekemään musiikkia itse.

Hän sanoo kasvaneensa itsenäiseksi musiikintekijäksi vähitellen. Taustalla oli lapsuudesta alkanut soittaminen bändissä, jossa aina oli vieressä joku, jolta kysyä musiikin toimimisesta.

”Oli hidasta kasvaa olemaan jotain mieltä ihan itse, onko joku juttu hyvä vai ei.”

Mutta kun Fredriksson uskalsi tehdä itse, hän uskalsi tehdä musiikkia henkilökohtaisesti.

”Juniper on tosi henkilökohtainen. Ei sellainen mitään performoiva.”

Musiikin tekemisessä on hänelle silti jatkossakin kaksi vaihetta: yksityinen sävellys- ja ideointivaihe, jossa hän käy keskustelua lähinnä itsensä kanssa sekä syntyneiden aihioiden pallotteluvaihe luottohenkilöiden kanssa.

”On myös hauska musiikinteon kohta, kun tekemistä voi jakaa muiden kanssa.”

Uusille musiikintekijöille Fredrikssonilla on yksi ohje:

”Kannattaa koettaa tehdä töitä sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa on hyvä olla.”

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Biisintekijä Janne Rintala tunnetaan muun muassa Arttu Wiskarin ja Erika Wikmanin megahittien kirjoittajana. Teoston Säv. San. Sov. -podcastissa hän kertoo olevansa ahkera tekijä, joka tulee studiolle arkisin töihin toimistoajoiksi.

Tuottelias Janne Rintala kertoo podcastissa, että harvassa ovat ne päivät, joina ei yhtään laulua synny. Kaikki hänen kirjoittamansa biisit eivät kuitenkaan aina päädy radioon.

”Kuonaa pitää kirjoittaa paljon, että löytyy joku sellainen laulu, josta vois tykätä joku muukin kuin itse.”

Rintala kirjoitti läpimurtobiisinsä Mökkitien Arttu Wiskarin esitettäväksi kaksitoista vuotta sitten. Kappale on määritellyt hänen uraansa – ja antanut jopa nimen edustamalleen Mökkitie Records -levy-yhtiölle. Nykyisin hän pitää sanoitusta naiivina aloittelijan teoksena, ja juuri siitä vilpittömyydestä muodostuu myös osa kappaleen viehätystä.

”Enää näillä kilsoilla sellaista ei pystyisi kirjoittamaan, ei ei ikinä. Mutta siitä välittyy aito tunne ja siksi siitä on tullut ikivihreä”, hän arvelee.

Entä sitten sävellys? Melodian pitää olla Rintalan mielestä yksinkertainen ja mieleen jäävä kuin lastenlaulussa.

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Teoston Säv.San.Sov. -podcastin neljättä kautta kesän jälkeen jatkaa Pedro Hietanen, jonka jo 1960-luvulla alkanut ura säveltäjänä, sovittajana, yhtyeen johtajana, muusikkona ja säestäjänä hakee vertaistaan.

Pedro Hietanen on monipuolinen musiikintekijä, joka tunnetaan kyvystään hyppiä erilaisten musiikillisten raja-aitojen yli. Ilman Hietasen panosta ei olisi syntynyt Wigwamin progressiivista rockia, Topi Sorsakoski & Agentsin ja oman Pedro`s Heavy Gentelemenin levyjä tai Velipuolikuu-tv-sarjan musiikkia sellaisina kuin ne ovat piirtyneet suomalaisten tajuntaan.

”Onhan se, kun skånelainen herrasmies laulaa suomeksi, jota ei osaa, venäläisen kansanlaulun, joka onkin yhtäkkiä reggae.”

Kuvailu sopii vaikkapa Pedro`s Heavy Gentlemen -yhtyeen hittiin Huopikkaat, joka yhdisti venäläiseen mollibiisiin huumoria ruotsalaislaulaja Peps Perssonin tulkitsemana.

”Huumorin ja mollin yhdistelmä, se on elämääni.”

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen. Jakson kuva: Vesa Moilanen / Lehtikuva.

Teoston Säv.San.Sov. -podcastin erikoisjaksossa vieraillaan J. Karjalaisen laulujen lähteillä, hänen biisintekohuoneessaan Keltaisessa talossa. Nykyisin huoneessa on Lännen-Jukan inspiroima sisustus.

”En ole koskaan ajatellut musiikkia tyylien kautta, että onko tämä nyt poppia, rokkia vai mitä. Olen kuunnellut musiikkia pienestä pitäen ja innostunut monestakin eri stailista. Enimmäkseen kuitenkin Amerikan kansanmusajohdannaisista tyyleistä”, J. Karjalainen sanoo.

Millainen prosessi on yli 40 vuotta suosittuja lauluja tehneen J. Karjalaisen biisien takana? Mikä häntä inspiroi? Ja mikä saa tekemään uutta musiikkia edelleen?

Haastattelijana musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.

Juha Tapio on yksi Suomen suosituimmista artisteista, mutta hän pitää itseään ennen kaikkea lauluntekijänä. Tapio kertoo Säv.San.Sov.-podcastissa työtavoistaan ja siitä, miten säveltäminen ja sanoittaminen veivät hänet mukanaan jo 15-vuotiaana.

”Aika pian lauluntekemisestä tuli sellainen tunneilmaisun ihme venttiili, että lauluissa kehtasi puhua niistä tunteista, joista ei kehdannut puhua fudisjengin pukuhuoneessa”, hän kuvailee.

Laulujen kirjoittaminen ei aina nykyisin tunnu helpolta – ainakaan aluksi. Mutta sitten musiikki palkitsee, kun sen äärelle vaivautuu.

”Aina löytyy joku pieni väylä alitajuntaan, kun ei analysoi liikaa ja antautuu leikille”, Juha Tapio sanoo podcastissa.

”Haluan pitää osan laulunteosta mysteerinä itsellenikin. Ettei ole päivänselvää, miten, miksi ja millä tavalla näitä lauluja tulee. Uusi laulu on joka kerran hämmästyksen, kiitollisuuden ja ihmettelyn aihe.”

Säv.San.Sov.-podcastia toimittaa musiikkitoimittaja Pasi Kostiainen.