Teatterin politiikkaa

Svenska Teaternissa esitetään Marius von Mayenburgin kirjoittamaa tuoretta Nattland-näytelmää. Siinä aikuiset sisarukset löytävät isänsä jäämistöstä Adolf Hitlerin signeeraaman akvarellin. Maalauksen myyntiarvon takia sukuhistorian aiemmin vaietut natsimielisyydet alkavat nopeasti näyttää vähemmän häpeällisiltä ja keskiluokkaiset sivistysarvot rapista.

Jakson vieraana on esityksen ohjaaja Anna-Maria Lipponen, joka on viime vuodet opiskellut ja työskennellyt saksalaisella kielialueellla. Keskustelussa pohditaan, miten holokaustista johtuva syyllisyystrauma vaikuttaa esimerkiksi Palestiina-kysymyksen käsittelyyn niin Saksassa kuin muuallakin. Samalla puidaan äärioikeiston nousun aiheuttamia jännitteitä, kulttuurikeskiluokan arvokriiseilyä sekä sitä, miten näitä asioita voi ja kannattaa käsitellä teatterissa.

Romanialais-ranskalaisen Matei Vișniecin näytelmä Lännen pikajuna kuvaa eurooppalaista fyysistä ja kulttuurista liikkuvuutta ja sen rajoja nimenomaan Itä-Euroopan ja muutenkin usein sivummalle jäävien yhteiskunnallisten kerrosten näkökulmista. Näytelmän suomenkielistä sovitusta esitetään nyt Vuosaaren Tilajakamolla Sadsongkomplex:fin ja Helsinki 98 -teatterin yhteistuotantona.

Ohjelman vieraana on näytelmän käännöksestä, sovituksesta ja ohjauksesta vastaava Jari Juutinen.

Keskustelussa pohditaan näytelmän välittämiä kuvia eurooppalaisuuden sisäisistä jännitteistä, Juutisen pitkää teatteriuraa niin kotimaassa kuin maailmallakin sekä teatterin luonnetta poliittisena ilmaisulajina.

Riikka Oksanen aloitti vuoden vaihteessa Ryhmäteatterin johtajana. Hänen viimeisimmissä ohjauksissaan yhteiskunnallisuus kohtaa suomalaisen kirjallisuuden.

Elokuun loppuun asti Suomenlinnan kesäteatterissa esitetty Missä kuljimme kerran perustuu Kjell Westön Finlandia-palkittuun romaaniin ja kertoo sisällissodasta ja sen jättämistä traumoista. Kansallisteatterissa esitettävä Muistopäivä on Elli Salon kirjanakin julkaistu näytelmä 1930-luvun suomalaisista, jotka pakenivat Neuvostoliittoon ja eksyivät sikäläiseen vankileirien saaristoon. Ryhmäteatterissa syyskaudella esittetty The Poet of Finland oli Tuula-Liina Variksen muistelmakirjaan Kilpikonna ja Olkimarsalkka perustunut esitys, joka ruoti boheemiajan miesneromyyttiä runoilija Pentti Saarikosken persoonan kautta.

Helsingin Taiteiden yössä 20.8. Rosebud Sivullinen -kirjakaupan lavalta nauhoitetussa jaksossa käsitellään Ryhmäteatterin nykytilaa, Oksasen ohjaustöitä ja hänen teatterin kautta ilmentämäänsä intohimoa ja eetosta.

Nukkevaltio-ryhmän satiirinen Saako Purra? -nukketeatteriesitys palaa Riikka Purran vanhojen nettikirjoitusten aiheuttamaan rasisimikohuun. Hallituspolitikan turbulenssien lisäksi se pöyhii myös persupuheenjohtajan yksityistä kärvistelyä. Teos aikamatkailee suomalaisen äärioikeiston historiaan, 90-luvun laman traumoihin, Jussi Halla-ahon alkuperäiseen nettilahkolaisuuteen ja suomalaisen vasemmiston nostalgiabarrikadeille. 

Ohjelman vieraina ovat käsikirjoittajat Heini ja Matti Vahtera, joista edellinen on myös ohjannut esityksen. Keskustelussa pohditaan, miten poliittisen satiirin traditio ja nukketeatterin muoto antavat välineitä ajankohtaisten yhteiskunnallisten jännitteiden höykyttämiseen.

Kauri Honkakoski Company on sanattomaan fyysiseen teatteriin erikoistunut taitelijaryhmä, joka tunnetaan esimerkiksi teoksistaan Pulpetti ja Hinterland. Lokakuun lopussa ensi-iltaan tuleva High Tide kuvaa Anton Tšehovin Kolmen sisaren tapaan suuren murroksen äärellä eksyksissä olevaa perhettä. Siinä näennäinen arkiturvallisuus järkkyy dramaattisesti ilmastomuutoksen uhkien tunkeutuessa keskelle uimarannalla vietettävää piknikkiä.

Harjoitusläpimenon jälkeen Itäkeskuksen Stoassa Kauri Honkakoski ja esityksessä esiintyvä Ines Kakkonen kertovat esityksen tekemisestä, siinä hyödyntämästään corporeal mime -tekniikasta sekä siitä, millaisia mahdollisuuksia esittävä taide tarjoaa ilmastonmuutoksen kaltaisten yhteiskunnallisten teemojen käsittelyyn.

Teatterin politiikkaa -podcast vierailee Berliinissä ja Wienissä. Tässä matkaraportin toisessa osassa esitystaideryhmä Oblivian Annika Tudeer kuvailee Wienin esittävän taiteen kenttää ja muistelee Christoph Schlingensiefin Wienin juhlaviikoilla vuonna 2000 poliittisen skandaalin aiheuttanutta teosta, joka käsitteli yhä ajankohtaisella tavalla äärioikeiston maahanmuuttoasenteita.

Kiteeltä Kölniin päätynyt tanssija-koreografi ja itävaltalaisessa Nesterval-esitystaidekollektiivissa vaikuttava Marje Hirvonen taas kertoo ryhmän wieniläisen puutarhaan tekemästä immersiivisestä Wallden-hippidystopiasta.

Lopuksi Wienin juhlaviikkojen taiteellinen johtaja Milo Rau avaa, miten tärkeää on, että poliittinen taide herättää ihmisissä kehollisen halun toimia oikein.

Teatterin politiikkaa -podcast vierailee Berliinissä ja Wienissä. Tässä matkaraportin Berliinin-jaksossa teatterikriitikko Maria Säkö arvioi tämän vuoden Theatertreffenin satoa ja itävaltalaisen Florentina Holzingerin kehollisesti kainostetamatonta estetiikkaa. Elokuussa Helsingin Juhlaviikoilla The Silence -esityksellään vieraileva saksalainen teatteriohjaaja Falk Richter puolestaan kertoo, miten Saksan nykyisessä äärioikeistolaistuvassa ilmapiirissä halutaan hiljentää naisten, ulkomaalaisten ja homojen tarinat. Lopuksi ohjaaja Janne Pellinen ja Jumppatytöt-ryhmän Ella Lahdennäki kommentoivat tuoreeltaan feministikollektiivi She She Popin esitystä ja kertovat omista kokemuksistaan Berliinin teatterin äärellä.

Sofokleen yli 2400 vuotta sitten kantaesitetyssä Antigonessa nimihahmo uhmaa hybristisen kuninkaan mielivaltaa välittämättä omasta kohtalostaan, koska tietää toimivansa oikein yhteisten arvojen mukaisesti. Helsingin kaupunginteatterin ja Teatterikorkeakoulun yhdessä tekemän sovituksen käsiohjelmassa koko ensemble poseeraa Eduskuntatalon punaiseksi värjättyjen pylväiden edessä.

Podcastin jaksossa vieraina ovat Antigone-sovituksen ohjaaja Minna Harjuniemi sekä esityksen nimiroolin yhdessä näyttelevät Miriam Shange ja Elisa Mattila. Keskustelussa pohditaan muun muassa sitä, miksi Antigone puhuttelee meitä juuri tämän ajan hullujen johtajien ja kulttuurisen välinpitämättömyyden keskellä sekä sitä, miten jo alkuperäisessä Antigonessa nousee esiin juuri ajankohtaisia teemoja – esimerkiksi ympäristökysymysten ja sukupuolisen vallankäytön suhteen.

Sekä kirjailija-tutkija Didier Eribon (s. 1953) että kirjailija Édouard Louis (s. 1992) kuvaavat omaa luokkahyppyään köyhästä maaseudun työväestöstä kulttuurieliittiin ja kipuilevaa kasvuaan homoiksi työväenluokkaisen arvokonservatiivisuuden keskellä.

Tampereen Työväen Teatterissa esitettiin kevätkaudella Eribonin Paluu Reimsiin -muistelmateokseen perustavaa näytelmää Itseen kirjoitettu. Lilla Teaternissa taas esitettiin samaan aikaan Våldets historiaa, joka perustuu Louisin kahteen ensimmäiseen omaelämänkerralliseen romaaniin.

Kirjojen ja näytelmien kautta avautuu myös kuva siitä, miten populistinen äärioikeisto on kaapannut osan vasemmistopuolueiden kannatuksesta tarjoamalla pääomaluokan sijaan maalitauluiksi maahanmuuttajat sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöt.

Podcastin viereena ovat Paluu Reimsiin -teoksen kääntäjä, Itseen kirjoitettu näytelmän dramaturgi ja siinä näyttelevä Timo Torikka sekä Våldets historia -näytelmän dramaturgi Rasmus Arikka. Keskustelussa pöyhitään muun muassa ranskalaiseen ja suomalaiseen luokkayhteiskuntiin liittyviä yhtäläisyyksiä ja eroja – kuten sitäkin, miten teatteri voi osaltaan tehdä näkyväksi syvälle kulttuuriin upotettuja vallankäytön rakenteita.

Stalker on Arkadi ja Boris Strugaskin scifiromaaniin perustuva Andrei Tarkovskin väkevän vertauskuvallinen elokuva, jonka päähenkilöt etsivät valtion visusti vartioimalta saastuneelta vyöhykkeeltä elämälleen tarkoitusta.

This is NOT Stalker taas on David Sandqvistin Sirius-teatterille ohjaama esitys, jossa neljä itsensä nimistä siriusteatterilaista jumittaa Georgian ja Venäjän välisellä raja-asemalla päästäkseen sopimaan Stalkerin teatterisovituksesta venäläisen tuotantoyhtiön kanssa. Paikalleen jämähtäneessä matkatarinassa aukeaa syvästalkerilaisia näkökulmia taiteeseen ja elämään liittyviin haaveisiin ja pelkoihin. 

Jaksossa ohjaaja David Sandqvist ja näyttelijä Wilhelm Grotenfelt kertovat esityksen tekemisestä, elokuvan ja teatterin eroista ilmaisulajeina ja taiteen merkityksestä ihmiselle, joka yrittää kurkottaa yli rajallisen ymmärryksensä.