The Ulkopolitist

The Europolitist: Yhdessä erikseen - mistä eurooppalaisuus on tehty?


Listen Later

The Europolitistin päätösjaksossa pohditaan, kuinka EU voisi ottaa näkyvämmin johtajuutta eurooppalaisten arvojen ja perusoikeuksien puolustamisessa.
Yhteistyössä The Ulkopolitistin ja Euroopan parlamentin Suomen-toimiston kanssa tuotettu The Europolitist -podcast nostaa esiin neljä polttavinta kysymystä Euroopan unionin tulevaisuudesta.
Ohjelman viimeisessä jaksossa paneudumme eurooppalaisen identiteetin murrokseen ja unionin yhteisöllisyyttä haastaviin ajankohtaisiin tapahtumiin.
Kysymme, miltä haluamme eurooppalaisuuden tulevaisuudessa näyttävän ja kuinka puolustamme meille tärkeitä periaatteita, kuten oikeusvaltiota.
Vieraina Euroopan parlamentin jäsen Petri Sarvamaa ja akatemiatutkija Timo Miettinen, jonka uusi kirja ‘Eurooppa - poliittisen yhteisön historia’ on julkaistu kuluvan syksyn aikana.
Parhaillaan käynnissä oleva Euroopan tulevaisuuskonferenssi hahmottelee suuntaviivoja EU:n tulevaisuudelle. Samoja tulevaisuuskonferenssin aiheita käsitellään The Europolitist -podcast-sarjassa. Jakson juontavat Annastina Haapasaari ja Tuomas Lähteenmäki.
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

The UlkopolitistBy Ulkopolitist

  • 5
  • 5
  • 5
  • 5
  • 5

5

1 ratings


More shows like The Ulkopolitist

View all
Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

11 Listeners

Politbyroo by Politbyroo

Politbyroo

3 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

6 Listeners

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

3 Listeners

#neuvottelija Sami Miettinen by Sami Miettinen

#neuvottelija Sami Miettinen

0 Listeners

HS Visio -podcast by Helsingin Sanomat

HS Visio -podcast

2 Listeners

Bella Table by Kia Arpia & Petra Wettenranta

Bella Table

6 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

0 Listeners

Politiikan puskaradio by Iltalehti

Politiikan puskaradio

2 Listeners

Antin koulumatka by Antti Holma/ Podme

Antin koulumatka

5 Listeners

Lauantaikerho by Helsingin Sanomat

Lauantaikerho

1 Listeners

Jari Sarasvuo podcast by Trainers' House

Jari Sarasvuo podcast

1 Listeners

Suomen nostatus by Tuomas Enbuske, Otto Juote

Suomen nostatus

0 Listeners

Amerikkapodi by Helsingin Sanomat

Amerikkapodi

5 Listeners

Keskiyön kaninkolo by Helsingin Sanomat

Keskiyön kaninkolo

0 Listeners