
Sign up to save your podcasts
Or


Viime viikolla Tiedepuisto podcast-studioon istahti referenssien ykkösmies Petri Fagerström!
Kuten jakson alussa totesin, emme pelkästään hyppää vaan vedämme oikein kunnon pääedellä pommihypyn myynnin maailmaan.
Petri aloitti myyntityöt jo aivan lapsena, ala-aste ikäisenä, kun hän matkusti yksin ympäri Suomea raveissa. Miten sitten pienestä pojasta kasvoi rakastava perheenisä, jonka kohtalo kuljetti aina Espanjaan asti?
Tässä jaksossa taitamme matkaa elämänkertatyyppisesti myynnin ja ennen kaikkea referenssien ihmeelliseen maailmaan. Tämä tie ei aina ole ollut helppo ja Petri avaakin meille arvostettavan avoimesti matkan varrelle sattuneita vastoinkäymisiä.
Hyppää siis mukaan kuulemaan Petrin tarina ja ota selvää, mitä se referensseillä myyminen oikeastaan onkaan. Tervetuloa mukaan matkaan!
Minkälaista turvallisuusala on tänä päivänä?
Tästä on kanssani keskustelemassa Securitas Oy:n yksikön päällikkö Mikko Kasurinen. Mikko kuvaa turvallisuusalaa palvelualaksi, jossa asiakastyöskentely on suuressa roolissa. Digitalisaatio on tuonut alalle paljon uusia mahdollisuuksia, joita Securitas Oy on hyödyntänyt myös omassa liiketoiminnassaan.
Aivan kaikkea ei kuitenkaan pystytä digitalisoimaan vaan esimerkiksi vartiointi täytyy hoitaa fyysisesti paikan päällä. Ihmisten kohtaaminen voi tuoda omat haasteensa, varsinkin jos heidän oikeuksiinsa joudutaan puuttumaan. Erilaisten ääriolosuhteiden mukanaan tuomat ilmiöt saattavat näkyä melko raakalla tavalla muun muassa vartioihin kohdistuvassa uhassa. Mikko avaakin meille hieman vartioihin kohdistuvia uhkatekijöitä sekä heidän oikeuksiaan voiman käyttöön.
Keskustelemme myös siitä, miten turvallisuuden kustannukset määritellään. vai voiko niitä määritellä?
Hyppää mukaan jakso pariin!
Sosiaalinen media on tänä päivänä useimmalle meistä erittäin tuttu paikka. Yritykset hyödyntävät somea entistä enemmän omassa liiketoiminnassaan. Joidenkin yritysten liiketoiminta rakentuu jopa kokonaan somen ympärille.
Yksi tällainen yritys on Noora Verrosen perustama Kaikki Somesta Oy. Nooran kanssa keskustelemme muun muassa some- ja vaikuttajamarkkinoinnista, some-strategian tärkeydestä ja henkilöbrändin rakentamisesta yrityksen liiketoiminnan tueksi.
Sivuamme myös some-kanavien algoritmien toimintaa sekä asiakaskokemuksen tärkeyden ymmärtämistä myös sosiaalisen median maailmassa.
Tervetuloa mukaan Tiedepuisto podcastin jaksoon numero 21!
Harri Turkki toimii Ramboll Finland Oy:ssä yksikönpäällikkönä vastaten Lahden Tiedepuistossa sijaitsevista Rambollin toimitiloista.
Erityisesti maastotutkimukset, mittaukset ja näytteenotot ovat Harrin toimintakenttää.
Ramboll on perustettu Tanskassa vuonna 1945. Matkaammekin tässä jaksossa Rambollin historian juurille ja selvitämme mistä kaikki sai alkunsa. Miten Rambollin toiminta on kehittynyt ja mitä kaikkia palveluita yritys tänä päivänä tuottaa?
Rambollin ja Harrin taustojen lisäksi keskustelemme etätyöstä ja sen vaikutuksista hyvinvointiin.
Tuttuun tapaan selvitän myös mikä Harrin työssä on parasta!
Isäntänä toimii kiinteistöpäällikkö Jesse Reponen.
Tuula Liukko toimii Elenger Oy:ssä kaupallisena johtajana ja on vahvasti mukana Elenger Marinen turvallisuustoiminnassa.
Elenger tunnetaan kotimaassaan nimellä Eesti Gaas ollen yksi suurimmista yksityisistä energiakonserneista Baltian alueella.
Elenger tarjoaa asiakkailleen erilaisia maakaasuratkaisuja niin kaasu- kuin nestemuodossa (LNG).
Tuulan kanssa keskustelemme Elenger Oy:n ja Elenger Marinen toiminnan lisäksi muun muassa riskienhallinnasta ja riskiarvioinneista.
Jaksossa selviää myös, mitä tarkoittaa nesteytetty maakaasu ja mitä mahdollisuuksia se asiakkaalle tarjoaa.
Tiedepuisto podcastin jouluspesiaalijaksossa kurkistetaan hieman isäntänä toimivan Jesse Reposen ajatuksiin.
Tässä jaksossa isäntänä ei kuitenkaan toimi Jesse vaan jaksoa emännöi hänen vaimonsa Roosa.
Mikä parasta, Jessellä ei ole mitään tietoa kysymyksistä, joihin hän joutuu vastaamaan.
Joulufiilistelyä, sana-assosiaatioita ja harrastuksiin pureutumista on ainakin tiedossa. Jaksossa selviää myös, mitä Jesse on oppinut työkavereiltaan ja mikä metsä hän olisi.
Lahden Tiedepuisto toivottaa kaikille erittäin hyvää ja antoisaa joulua!
Tässä jaksossa podcast-studioon asteli vieraaksi Pasi Valjakka, joka toimii Lahti Energialla asiakkuuspäällikkönä.
Lahti Energia on lahtelainen energiayhtiö, joka tuottaa asiakkailleen huolettomia energiaratkaisuja.
Parhaiten Lahti Energia tunnetaan sähkön tuotannosta sekö kaukolämmön myynnistä. Lahti Energia tarjoaa lisäksi erilaisia energiapalveluita niin kotitalouksille kuin yrityksillekin.
Sähköautojen latausratkaisut ovat nostaneet suosiotaan viime vuosina niin julkisella kuin yksityiselläkin puolella. Keskustelemme erilaisista latausratkaisuista sekä siitä, mitä haasteita nykytarpeet saattavat asettaa.
Keskustelemme myös vuoden 2021 energianerokas kilpailusta, johon Lahti Energia osallistui yhdessä Hollolan kunnan kanssa saavuttaen Työ- ja elinkeinoministeriön, Energiaviraston ja Motivan myöntämän tunnustuksen. Lahden Tiedepuisto onnittelee arvostettavasta saavutuksesta!
Lisää aiheesta voi käydä lukemassa Lahti Energian verkkosivuilta, https://www.lahtienergia.fi
Jaksossa 16 vieraaksi saapui Laura Vepsäläinen Lahden Nuorkauppakamarilta. Laura on toiminut Lahden Nuorkauppakamarissa vuodesta 2017 lähtien ja tulee toimimaan vuonna 2022 yhdistyksen puheenjohtajana.
Päivätyönään Laura toimii lehtorina Koulutuskeskus Salpauksessa liiketoiminnan yksikössä.
Jaksossa keskustelemme muun muassa Lahden Nuorkauppakamarin toiminnasta ja siitä, miten heidän toimintaan pääsee osallistumaan.
Isäntänä kiinteistöpäällikkö Jesse Reponen.
Lisätietoa löydät:
http://jcilahti.fi
Jaksossa 15 meillä on aiheena työhyvinvointi asiantuntijatyössä.
Vieraaksi Tiedepuisto podcastiin saapui Markus Halonen, joka toimii LUT-korkeakoulussa liikunta-asiantuntijana. Markus on vahvasti mukana myös LAB-ammattikorkeakoulun ja Moveo Lahden toiminnassa.
Markuksen kanssa keskustelemme työhyvinvoinnista asiantuntijatyössä sekä siitä, miten työhyvinvointia voidaan parantaa erityisesti liikunnan avulla. Sivuun ei jää myöskään koronan vaikutukset muuttuneisiin työskentelytapoihin.
Pohdimme lisäksi etäjohtamisen merkitystä nykypäivän työhyvinvoinnissa.
Liikunta-alan ammattilaisena toimiva Markus kertoo myös, mikä on hänen mielestään työnantajalta paras tapa edistää työntekijän työhyvinvointia.
Jaksossa 14 keskustellaan valokuvaaja Aku Mattilan kanssa juurikin siitä itsestään, eli valokuvauksesta.
Akulla on ollut jo usean vuoden ajan yritys Aku Mattila Visuals, joka tarjoaa asiakkailleen valokuvauksen lisäksi mm. visuaalista suunnittelua ja nettisivujen tekoa. Aku avaa meille, mistä lähti idea oman yrityksen perustamiseen ja miten lapsiarki saadaan yhdistettyä yrittäjyyteen.
Aloittelevalle valokuvaajalle Aku antaa vinkit, mitä kannattaa huomioida aloittaessa valokuvausharrastusta.
Jaksossa selviää myös minkätyyppiset valokuvauskeikat ovat Akun mielestä mukavimpia ja mitkä keikat ovat jääneet erityisesti mieleen.
Isäntänä kiinteistöpäällikkö Jesse Reponen.
Aku Mattila Visualsiin voit tutustua tarkemmin:
Kotisivut: https://akumattila.fi
Instagram: @akumattilavisuals
From the publisher's feed