Tiedepuisto podcast

Tiedepuisto podcast

By Jesse ReponenBusiness
Download on the App Store

Tiedepuisto podcast episodes

  • 43. Jere Harjula - Jerejulius Oy

    On aika toivottaa vuosi 2023 tervetulleeksi ja startata Tiedepuisto podcastin kausi numero 4!

    Tässä jaksossa podipenkkiin istahtaa nuori yrittäjä, joka esittelee itsensä luovaksi tuottajaksi ja kuvaajaksi. Jereltä onnistuu niin video- kuin valokuvauskin eikä mikrofonikaan ole hänelle aivan vieras keksintö.

    Musiikki on Jerelle yksi merkityksellisimpiä asioista elämässä ja onkin hienoa päästä keskustelemaan aiheesta hänen kanssaan. Jerejulius -nimellä musiikkia tuottava artisti kertoo myös meille tulevaisuuden haaveensa musiikin saralla.

    Jeren kanssa vaihdamme ajatuksia muun muassa yrittämisestä, sisällöntuottamisesta, luovuudesta sekä arvoista. Kaiken muun lisäksi Jere myös opiskelee myyntiä- ja markkinointia tehden tällä hetkellä lopputyönä videomarkkinointisuunnitelmaa Lahden Tiedepuistolle. Haluankin selvittää, mitä tavoitteita hän on asettanut työlleen.

    Jere pääsee myös koetestaamaan podcastin uuden jos-pelin. Mistähän tässä on kysymys?

    Tervetuloa mukaan tutustumaan syvemmin Jere Harjulaan!

    44 min
  • 42. Jarno Saarinen - LADEC

    Kauden kolme päätösjaksossa studioon istahtaa Lahden Seudun Kehitys LADECin neuvonta- ja kehittämispalveluiden johtaja Jarno Saarinen.

    Jarnon kanssa keskustelemme paitsi hänen taustoistaan ja Ladecin toiminnasta niin ennen kaikkea Lahden vetovoimasta uusien yritysten sijoittumiselle.

    Yksi Ladecin päätehtävistä on auttaa uusia yrityksiä käynnistämään heidän liiketoimintaansa, mutta

    minkälainen markkinatilanne uusilla yrityksillä tällä hetkellä oikein on?

    Jarnon kanssa käymme keskustelua myös siitä, miten yritykset voisivat entistä paremmin sitouttaa henkilöstön jo rekrytointivaiheessa.

    Tervetuloa mukaan tälle liiketoimintaa buustaavalle matkalle lahtelaisin silmin!

    Jakson houstaa Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.

    41 min
  • 41. Tiina Parikka - Inhimillinen johtaminen

    Tiina Parikka on inhimillisen johtamisen ammattilainen, LMI johtajuuskehittäjä, korusuunnittelija ja ennen kaikkea renessanssi-ihminen, jolla on yli 30 vuoden työelämäkokemus.

    Tässä jaksossa syvennymme tarkemmin Tiinan uraan, johon kuuluu muun muassa 19 vuotta Suomen ainoan kelloseppäkoulun rehtorina. Kenties täältä onkin syntynyt halu ja lahjakkuus käsitöihin?

    Intohimon johtamiseen ja ennen kaikkea johtamisen kehittämiseen aistii Tiinan olemuksesta ja kyvystä lähestyä teemaa rakentavalla sekä pohtivalla tavalla.

    Tiinan kanssa keskustelemme inhimillisen johtamisen peruslähtökohdista, pohtien myös elämän kriisihetkiä sekä käännekohtia ja niiden vaikutusta inhimillisyyteen.

    Johtajuuden vanavedessä syvennymme myös teemoihin liiketoiminnan arvontuotto sekä ikärasismi työpaikoilla, joista Tiinalla riittääkin ajatuksia jaettavaksi.

    Tiina on toiminut vuoden 2022 alusta alkaen päätoimisesti LMI Finlandin (Leadership Management International) johtajuuskehittäjänä, joka on suunnattu erityisesti johtajille ja organisaatioille. Tähänkin aiheeseen pureudumme jaksossa tarkemmin.

    Tervetuloa matkaan inhimillisen johtamisen maailmaan!

    Jakson houstaa Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.

    1 hr 14 min
  • 40. Lassi Jyrkkänen - Keikkakokki

    Tässä jaksossa syvennymme ravintola-alan pyörteisiin ja Keikkakokkien maailmaan!

    Keikkakokit on vieraan Lassi Jyrkkäsen perustama yritys, joka tuottaa asiakkailleen ammattitaitoista henkilöstöpalvelua.

    Keikkakokkien matka on saanut alkunsa vuonna 2018, jonka jälkeen kasvuvauhti on ollut vähintäänkin lennokasta. Mitä kaikkea nopea yrityskasvu on oikein vaatinut?

    Korona oli kova paikka monelle ravintola-alan toimijalle aivan kuten Keikkakokeillekin. Lassi kuitenkin pitkänlinjan ravintola-ammattilaisena kehitti uudenlaisia palvelumuotoja, joiden avulla Keikkakokit pystyi mukautumaan uudenlaiseen toimintaympäristöön.

    Lassin matkaa on ollut mukava seurata sosiaalisessa mediassa, jossa lassi on tuonut avoimesti esille esimerkiksi ravintola-alan ongelmakohtia kuten palkkausta. Minkälainen ravintola-alan palkkauksen tulisi sitten olla?

    Lassin kanssa keskustelemme ravintola-alan lisäksi muun muassa yrittäjyydestä ja Keikkakokkien tulevaisuuden näkymistä. Mitä luulet, olisiko Lassi valmis palaamaan vielä joskus yrittäjästä työntekijäksi?

    Jakson houstaa Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.

    Teroita siis veitsesi ja lähde mukaan Keikkakokkien matkaan!

    1 hr 18 min
  • 39. Matti Perkkiö - Easoft Oy

    Tervetuloa digimarkkinoinnin, henkilöbrändäyksen, social sellingin ja ajatusjohtajuuden maailmaan!

    Tässä jaksossa tosiaan otetaan näistä aiheista kaikki irti, kun vieraaksi Tiedepuisto podcastin äänitysstudioon istahtaa Easoft Oy:n markkinointijohtaja Matti Perkkiö.

    Matti kuvaa itseään tavantallaajaksi ja savolaiseksi juntiksi, joka on sosiaalisessa mediassa melko varovainen. Matti onkin tietoisesti rakentanut oman henkilöbrändinsä tämän kaiken ympärille.

    Moni varmasti muistaa Matin lämpöpumppumiehenä ja energiatehokkuuden sanansaattajana.

    Kun henkilöbrändi on rakennettu vahvasti yrityksen brändin ympärille, voiko siitä koskaan päästä kokonaan eroon? Tai tarvitseeko edes päästä?

    Matti avaa meille, miten hän lähti omaa sosiaalisen median näkyvyyttään tietoisesti tehostamaan ja miten hän näkee eri sosiaalisen media kanavien kenties tulevaisuudessa kehittyvän.

    Hyppää mukaan tälle värikkäälle matkalle sosiaalisen median ja henkilöbrändäyksen maailmaan!

    Jakson houstaa Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.

    1 hr 3 min
  • 38. Marja Mustakallio - Lahden Niemen alue

    Tässä jaksossa vieraaksi istahtaa Lahden kaupungin kaavoitusarkkitehti Marja Mustakallio.

    Marja avaa meille kaavoitusarkkitehdin työnkuvaa sekä sitä, miten kaavoitushankkeet pääsääntöisesti etenevät.

    Jaksossa syvennymme ennen kaikkea Lahdessa sijaitsevan Niemen alueen kaavoitusratkaisuihin. Keväällä 2022 järjestettiin Niemen ranta-alueen arkkitehtuurin -ideakilpailu, jossa työryhmät saivat ideoida erilaisia asuinalue ja palveluratkaisuja alueelle. Ideoita saatiin kaikkiaan huikeat 55 kappaletta.

    Keskustelemme myös siitä, miksi Niemen alue on niin uniikki kaupunginosa ja miltä jatkuvasti kehittyvän alueen tulevaisuus voisi oikein näyttää?

    39 min
  • 37. Henrik Hopea - Ovela

    Virtuaalitodellisuus ja lisätty todellisuus ovat melko uusia digitalisaation mahdollistamia teknologioita. Miten VR- ja AR -teknologiat eroavat toisistaan ja missä kaikessa tämän päivän ympäristöissä niitä voidaan hyödyntää?

    Vieraaksi Tiedepuisto podcast -studioon on kanssani saapunut keskustelemaan Ovelan myyntijohtaja Henrik Hopea. Henrik vastaa kokonaisuudessaan Ovelan myynnistä, joten hän jos kuka on oikea henkilö avaamaan tarkemmin Ovelan toimintaa.

    Ovelalla on taustalla äärimmäisen mielenkiintoinen tarina, onhan heidän ensimmäinen yritysyhteistyö tapahtunut niinkin pienen yrityksen kuin Netflixin kanssa.

    Henrikin kanssa keskustelemme paitsi hänen taustoistaan, niin myös siitä, mitä kaikkea virtuaalitodellisuus sekä lisätty todellisuus voivat tulevaisuudessa tuoda mukanaan.

    Jakson houstaa Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.

    45 min
  • 36. Tommi Lanki - Liikkuva Lahti

    Lahti tunnetaan liikunta- ja urheilukaupunkina. Tässä jaksossa otetaankin selvää, miten Lahden urheilullisuus oikein näyttäytyy ja miten liikunnan harrastamista edistetään.

    Vieraaksi studioon istahtaa Lahden kaupungin liikuntatoimenjohtaja Tommi Lanki.

    Tommilla on itsellään pitkä urheilutausta ennen kaikkea koripallon parista. Kasvattiseurasta Kotkan Pojista startannut ura johdatti Tommin Lahteen ja silloiseen Lahden Namikaan.

    Haluankin ehdottomasti selvittää, mistä Tommin mielenkiinto koripalloon syttyi.

    Tommi on toiminut Lahden kaupungin liikuntatoimenjohtajana 23 vuotta. Liikuntatoimen tehtävänä on vastata kaupungin liikuntapalveluista, liikuntapaikkojen hallinnoinnista, niiden kunnossapidosta sekä erilaisista liikunnallisten ohjausten järjestämisestä. Tässä jaksossa selviääkin, minkälaisia liikuntapaikkoja Lahdesta jo nyt löytyy ja mitä kenties on lähitulevaisuudessa tulossa.

    Haastan myös niin Tommin kuin itsenikin pohtimaan, mikä Lahden monista liikuntapaikoista onkaan henkilökohtainen suosikki.

    Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.

    Tervetuloa viihtymään tämän liikuntatäytteisen jakson pariin!

    40 min
  • 35. Petra Larvus & Sanna Virta - Mitä kuuluu, lahtelainen?

    Mitä kuuluu, lahtelainen?

    Monttu auki -keskustelut ovat Lahden kaupungin järjestämä lahtelaisille suunnattu keskustelutapahtuma, jossa lahtelaiset pääsevät jakamaan kokemuksiaan ja näkemyksiään hyvinvoinnista sekä turvallisuudesta.

    Vieraaksi studioon istahti Lahden kaupungilta opetuksen suunnittelija Petra Larvus ja osallisuuskoordinaattori Sanna Virta.

    Monttu auki -tapahtuman keskustelut toteutetaan erätauko-menetelmällä, jossa eri lähtökohdista tulevat ihmiset voivat käydä rakentavaa ja tasavertaista keskustelua eri aiheiden ympärillä. Petra ja Sanna avaavat, miten erätaukokeskustelut toteutetaan ja mitä hyötyjä tällaisella toteutustavalla voidaan saavuttaa.

    Voisiko Lahti olla tulevaisuudessa Suomen parhaiten keskusteleva kaupunki?

    Jaksossa selviää myös, mitä ovat Lahden perusopetuksessa lapsille ja nuorille suunnatut skididialogit ja miksi tällaisia on järjestetty.

    Tervetuloa mukaan kuulemaan 1.10.2022 järjestettävästä Monttu auki -keskustelutapahtumasta.

    Lisää Monttu auki -tapahtumasta voit lukea Lahden kaupungin sivuilta: 

    https://www.lahti.fi/vapaa-aika/tapahtumat/monttu-auki/


    32 min
  • 34. Joona Kallinen - Think Further Oy

    Mitä tarkoittaa liiketoiminnan vastuullinen kehitys? Entä, miten yritys voi kehittyä kestävästi?

    Muun muassa näihin kysymyksiin etsimme vastausta jakson vieraan Think Furtherin toimitusjohtaja Joona Kallisen kanssa.

    Tänä päivänä on entistä tärkeämpää, että yritys ymmärtää oman toimintansa vaikutukset paitsi talouteen niin myös ympäristöön ja ihmisiin. Vastuullisuus saatetaan kokea yrityksessä enemmän velvoitteena kuin liiketoimintaa kehittävänä asiana. Miten sitten vastuullisuudesta saadaan muodostettua normi, jossa kaikki organisaatiossa tiedostaa roolinsa toimintaketjussa kestävän kehityksen näkökulmasta?

    Hyppää mukaan tälle matkalle vastuullisuuden ja kestävän kehityksen maailmaan, jossa myös liiketoimintastrategia ja erilaiset muotoilun keinot otetaan osaksi keskustelua!

    58 min

About Tiedepuisto podcast

From the publisher's feed

Tiedepuisto podcast avaa kuulijoille Lahden Tiedepuiston aktiivista arkea yhdistellen työelämää, vapaa-aikaa sekä tietenkin paikallisuutta eli lahtelaisuutta erilaisten henkilötarinoiden kautta.