
Sign up to save your podcasts
Or


Tuuli Salovuori on Urheilu Mehiläisen yleislääketieteen erikoislääkäri, joka kohtaa vastaanotollaan monia elämän ja ennen kaikkea työelämän mukanaan tuomia haasteita.
Tänä päivänä työelämä puskee meitä entistä kovempiin suorituksiin ja stressitasot saattavat olla pitkiä aikoja todella korkealla. Kuormitustekijät tulisikin tunnistaa hyvissä ajoin ja löytää tapoja niiden vähentämiseen.
Riittämätön palautuminen on haaste, johon Tuuli kertoo törmäävänsä entistä useammin vastaanotoillaan. Mitä tapoja oman palautumisen edistämineen voisi olla?
Tervetuloa mukaan tämän kuormitustekijöiden ja palautumisen tasapainottaman jakson pariin!
Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Noora Kivikko työskentelee Helsingin yliopistolla asiantuntijana ja väitöskirjatutkijana. Samalla hän harrastaa kilpahiihtoa ja kiertää niin kansallisia kuin kansainvälisiä kilpailuja erikoistuen erityisesti maratonmatkoihin.
Mitä kaikkea kilpaurheilun ja työelämän yhteensovittaminen oikein vaatii?Maratonhiihdosta puhuttaessa puhutaan jopa yli 100 km pituisista hiihtomatkoista. Harjoittelu, kisamatkat, lepo ja palautuminen on osa urheilijan arkea, jotka ohjaavat tekemistä monellakin osa-alueella.
Asiantuntijatyön ja aktiiviurheilun sovittaminen kalenteriin ei välttämättä ole aina aivan helppoa ja vaatiikin paitsi ennakoimista niin myös itsensä johtamisen taitoja.
Tervetuloa mukaan tälle maratonmatkalle!
Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Tässä jaksossa syvennymme korkeakoulujen ja yritysten maailmaan, kun vieraaksi studioon istahtaa Lahden Tiedepuiston uunituore koordinaattori Hanna Kopra.
Hannalla on pitkä kokemus yritystoiminnasta ja tällä hetkellä hän viimeistelee muotoiluopintojaan LAB-ammattikorkeakoulussa.
Hannan kanssa käymme läpi tämänhetkistä yritys- ja korkeakouluyhteistyön tilannetta sekä keskustelemme tavoitteista, joita yhteistyöllä voitaisiin saavuttaa.
Yritysten ja korkeakoulujen yhteen saattaminen voi kuulostaa helpolta mutta onko se sitä?
Tule mukaan kuulemaan lisää Hannan ajatuksia aiheesta!
Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Tässä jaksossa syvennymme 100-vuotiset perinteet omaavan Salpausselän kisojen maailmaan.
Vieraaksi istahtaa Salppuri Oy:n toimitusjohtaja ja Salpausselän kisojen pääsihteeri Tomi-Pekka Kolu. Tomilla on pitkä kokemus urheilun parissa toimimisesta aina ammattiurheilusta isojen urheiluorganisaatioiden johtotehtäviin asti.
Tomin kanssa keskustelemme ennen kaikkea Salpausselän kisoista tapahtumana mutta myös kisojen historiasta ja niiden merkityksestä kansainvälisesti.
Salpausselän kisat tarjoaa juhlavuoden kunniaksi laajan kirjoen erinäistä oheisohjelmaa aina vastuullisuusseminaarista kisapäivien monipuolisiin VIP-paketteihin asti. Unohtamatta tietenkään legendaarista lauantai-illan ilotulitusta.
Jakso on osa Lahden Tiedepuiston ja Visit Lahden urheilumatkailu -teemasarjaa.
Isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Tässä urheilumatkailu -teemasarjan jaksossa syvennymme talviseen Hopeasompa-kilpailuun, joka järjestetään tänä vuonna Salpausselällä Lahden Urheilukeskuksessa.
Tämä alle 16-vuotiaiden kolmen hiihtolajin mestaruuskilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran 1972, joten yli 50 vuoden historia on silläkin jo takana.
Kilpailun yksi tavoitteista on luoda nuorille kilpailijoille samantyylinen elämys kuin tulevat hiihdon MM-kilpailut Planicassa ja 100-vuotista juhlataivaltaan elävät Salpausselänkisat.
Hopeasomman pääsihteeri Hannun Lehmanin kanssa keskustelemme paitsi kilpailun järjestämisestä ja lajivaihtoehdoista niin myös tapahtumapaikalla olevista oheispalveluista.
Tapahtumasta tulee myös live stream Youtubeen, mikäli haluat seurata kilpailuja kotisohvalta.
Tervetuloa tämänkertaisen Lahden Tiedepuiston ja Visit Lahden toteuttaman urheilumatkailu -teemasarjan pariin!
Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Finlandia-hiihto hiihdettiin ensimmäisen kerran 1973 eli tasan 50 vuotta sitten.
Tässä jaksossa syvennytäänkin tämän perinteikkään massahiihtotapahtuman syövereihin, kun vieraaksi studioon istahti Finlandia-hiihdon markkinointipäällikkö Markku Levanen.
Markku arvioi, että tapahtumaan voisi saapua tänä vuonna yli 4 000 hiihtäjää.
Usean tuhannen kilpailijan tapahtuma vaatii myös taustaorganisaatiolta ja yhteistyökumppaneilta tietynlaisia valmiuksia niin kilpailijoiden kuin katsojienkin puolesta. Markun kanssa keskustelemme, miten valmistelut ovat edenneet ja mitä uudistuksia on oikein luvassa.
Kilpailumatkat on tuttuun tyyliin 62 km, 32 km ja 20 km niin perinteisellä kuin vapaalla hiihtotyylillä. Samassa yhteydessä hiihdetään myös veteraanien SM-kilpailut perinteisen 62 km matkalla.
Yksi asia, joka hiihtotapahtumissa usein puhututtaa on lumitilanne. Miltä se tällä hetkellä vaikuttaa?
Tervetuloa mukaan tälle hiihtoelämykselle!
Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Vuosi 2023 on Lahdessa oikea urheilutapahtumien huippuvuosi!
Nyt virittäydytäänkin urheilutunnelmaan ja lähdetään ottamaan selvää, minkälaisia urheilutapahtumia tähän vuoteen oikein mahtuu.
Urheilumatkailu -sarja on Lahden Tiedepuiston ja Visit Lahden yhteistyön tulos, jossa kurkistetaan Lahden alueen keskeisimpien urheilutapahtumien monipuoliseen maailmaan.
Teemasarjan ensimmäisessä jaksossa vieraaksi istahtaa kukapas muukaan kuin Visit Lahden (Lahti Region Oy) toimitusjohtaja Raija Forsman.
Raija avaa meille niin omia kuin Visit Lahdenkin taustoja pääpainon ollessa tietenkin urheilussa, matkailussa ja ennen kaikkea urheilumatkailussa.
Mitä urheilumatkailu oikein on ja mitä tapahtumaa Raija itse odottaa tältä vuodelta kaikkein eniten?
Hyppää mukaan starttaamaan tämä urheilumatkailu -sarja ja pysy mukana lahden urheilutapahtumien menossa!
Podcastin juontaa Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Ympäristöasiat puhuttaa niin kuntia, yrityksiä kuin yksittäisiä kuluttajiakin.
Tässä jaksossa syvennymme vastuullisuuden ja ympäristöarvojen maailmaan, kun Tiedepuisto podcastiin vieraaksi istahtaa Lahden kaupungin ympäristöjohtaja Elina Ojala.
Elinalla on pitkä historia ympäristöasioiden parista ja erityisesti Lahden kaupungin Euroopan ympäristöpääkaupunkivuosi 2021 on hänelle äärimmäisen tuttu. Mitä kaikkea Lahti sitten oikein saavutti ympäristöpääkaupunkivuotenaan?
Elinan kanssa keskustelemme Lahden kaupungin ympäristötavoitteista, joista tällä hetkellä toteutetaan erittäin aktiivisesti. Yksi keskeisiä lähiajan tavoitteita on hiilineutraali Lahti vuoteen 2025 mennessä. Myös pidemmän aikavälin tavoitteita on asetettu, joista hyvänä esimerkkinä resurssiviisaat kunnat (FISU), jonka tavoite on vuoteen 2050 mennessä tuottaa päästöttömiä, jätteettömiä ja täydellisen kiertotalouden yhteyskuntia.
Lahti valittiin vastikään mukaan myös EU:n mission 100 hiilineutraalia ja älykästä kaupunkia tutkimus- ja innovaatio-ohjelmaan, jonka sisältöä Elina avaa meille tarkemmin.
Tule mukaan kuulemaan lisää vastuullisuudesta, kestävästä kehityksestä, luonnon monimuotoisuudesta ja Lahden kaupungin ympäristötavoitteista!
Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Tässä jaksossa Tiedepuiston podipenkkiin istahtaa tapahtuma-alan moniosaaja, KOKO Lahti Oy:n toimitusjohtaja Emilia Mäki.
Emilia on toiminut tapahtuma alalla jo kaksikymmentä vuotta niin kansallisten kuin kansainvälistenkin tapahtumien järjestäjänä.
KOKO Lahti Oy:n työpöydällä on Lahden tapahtumien laaja kirjo aina pienistä muutaman hengen tilaisuuksista suuriin kymmenien tuhansien henkilöiden tapahtumiin asti. Emilia toimii lisäksi Lahti Events Oy:n toimitusjohtajana, jonka toimintaa nykymuodossa ollaankin parasta aikaa lopettelemassa.
Emilian kanssa keskustelemme paitsi tapahtuma-alasta yleisesti, niin myös maailmantilanteen vaikutuksista tapahtumien järjestämiseen.
Ison roolin keskustelussa saa tapahtumien turvallinen järjestäminen sekä vastuullisuus.
Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuisto toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Tässä jaksossa syvennymme ammattiurheilun syövereihin, kun vieraaksi saapuu entinen kilpahiihtäjä Sami ”Musti” Jauhojärvi.
Miten Mustin hiihtoura sai oikein alkunsa ja miten Ylitorniolaisesta tuli lopulta olympiavoittaja?
Mustilla on olympiakullan lisäksi muun muassa kolme MM-pronssimitalia ja maailmancupin palkintopallisijojakin on kertynyt yhdeksän. Menestyminen ei kuitenkaan maailman huipulla ole itsestäänselvää vaan vaatii isojakin uhrauksia niin urheilijalta itseltään kuin hänen läheisiltäänkin.
Ammattiurheilijan ”eläköityminen” ja siirtyminen työelämään ei aina ole aivan helppoa. Miten sitten Mustin kohdalla tämä siirtymä toteutui?
Keskustelemme myös hiihtourheilun nykytilasta sekä tulevista Planican MM-kilpailuista. Minkälaista suomalaismenestystä voimme kenties odottaa?
Musti on ollut myös mukana muutamassa reality tv-ohjelmassa, joista viimeisimpänä Erikoisjoukot. Tällä hän sai laittaa paitsi kroppaa niin myös omia arvojaan koetukselle. Hän on kokenut esiintyjä, joka käy luennoimassa ja puhumassa erilaisissa tilaisuuksissa. Haluankin selvittää, miten kilpaurheilijan motivaatio ja itsensä johtamisen taidot voidaan tuoda osaksi työelämää.
Musti pääsee myös pelaamaan jos-peliä vastaten kolmeen ehkä yllättäväänkin kysymykseen.
Jakson isäntänä toimii Lahden Tiedepuiston toimitusjohtaja Jesse Reponen.
Tervetuloa mukaan tälle perinteisen kympille!
From the publisher's feed