Voiko jokin niin arkinen asia kuin uni, leikki ja mielikuvitus auttaa meitä toipumaan menneisyyden taakoista? Psykologi, emeritaprofessori Raija-Leena Punamäki-Gitai kertoo mielenkiintoisista tutkimuksistaan traumatisoitumisesta ja toipumisesta. Raija-Leenan tutkimusalueina Tampereen yliopistossa olivat traumakokemukset, mielenterveys ja kehityksellinen psykopatologia. 

Uni voi olla terapeuttista, kuntouttavaa, silloin kun siinä on useita erilaisia tunteita läsnä, ja kun unesta tulee ehjä narratiivi, jossa on alku ja loppu ja jopa jonkinlainen opetus lopussa. Unta voi ikään kuin jalostaa, työstämällä omia unia vaikkapa sen kautta, että merkitsee uniaan herätessään muistiin. Unille voi myös itse työstää parempaa tarinaa. Tutkimuksissa on huomattu, miten tärkeää kaikki vuorokauden tunnit ovat toipumisessa, joten myös yön eli unen tunnit on hyvä saada hyödynnettyä tervehtymiselle. Unia kannattaa kirjoittaa ylös vaikka vihkoon, niitä kammottavia ja pelottaviakin, ja jonkin ajan kuluttua tutkia ja havainnoida, mikä unessa toistuu ja mitä unet ehkä haluavat meille kertoa. Myös unissa tapahtuvaa muutosta on tärkeää pohtia. 

Huolestuttavinta — ja myös tutkimusten mukaan merkittävää yksilön mielenterveydelle on se, jos joku ei koskaan muista uniaan. Hyvä uutinen on se, että unia pystyy ikään kuin kutsumaan. Lasten kanssa työskennellessä on tärkeää tiedostaa että jo keskustelu unista, niissä toistuvista elementeistä yhdessä turvallisen aikuisen kanssa työstää unia kohti tervehdyttävämpiä, vivahdeikkaampia narratiivejä. 

Leikin, loruttelun ja mielikuvituksen kautta ihminen voi työstää hyvin syvällä sisimmässä olevia tunteita ja muistoja. Leikki on usein lapsen avain vaikean asian käsittelyyn, leikin kautta esimerkiksi traumaattinen muisto voi tulla käsiteltävämmäksi ja helpommaksi kantaa, ja paraneminen voi näin alkaa. 

Lapsille laulettavat laulut ovat jo itsessään terapeuttisia ja hoitavia. Laulajan ei tarvitse olla musikaalinen tai laulaa puhtaasti, tärkeintä on että lauluissa on emootioita, tunteita mukana.

Täältä löydät Raija-Leenan julkaisuja https://orcid.org/0000-0003-4385-3073

Viimeisin tutkimusprojekti https://research.tuni.fi/tasa/ 

Jenni Huikuri puhui miehensä kanssa puhelimessa, kun linjan toisessa päässä pamahti. Jennin mies oli päätynyt epätoivoiseen ratkaisuun, itsemurhaan, ajamalla päin vastaantulevaa tukkirekkaa.  Seurasi surun ja tuskan täyttämiä päiviä, viikkoja ja vuosia. Lapset pakottivat kuitenkin jaksamaan arjessa, vaikka Jennistä tuntuikin niin pahalta, että hän olisi mieluusti seurannut miestään. 

– Kenenkään ei pitäisi jäädä yksin. Masennusta tai mielenterveyden häiriöitä ei tarvitse pelätä eikä hävetä. Häpeä pitää otteessaan turhaan, apua kannattaa hakea aina, sanoo Jenni, rohkea nainen. 

Jenni oli työskennellyt suntiona Mikaelin seurakunnassa, ja nähnyt miten diakoniatyöntekijät kohtasivat kärsiviä ja apua tarvitsevia ihmisiä. Haaveissa eli toive toimia samalla tavalla itsekin. Nyt Jenni on lähes valmis diakoni, ja auttaa itse kipua kantavia kanssakulkijoita. 

-Haluaisin sanoa kaikille, että toivoa on. Ja että ei ole häpeä hakea apua, jos sitä tarvitsee. Se on se, mitä minä olen yrittänyt kertoa ihmisille, että jos tuntuu pahalta, niin menisi rohkeasti sinne terapiaan. Ja mullekin oli iso kynnys lähteä sinne traumaterapiaan silloin mun puolison kuoleman jälkeen. Mä mietin sitä hirveän pitkään, että no voiks mä nyt mennä sinne. Ja ehkä täällä on ihmisiä, jotka tarvii sitä enemmän kuin minä. Mutta sitten kun mä sinne menin, niin mä huomasinkin, että ei se ollutkaan niin paha juttu.

Kivun ja ahdistuksen kanssa ei tarvitse olla yksin. Apua löytyy, uskalla hakea sitä! Jennin tarina rohkaisee meitä hakeutumaan avun piiriin ja tavoittelemaan unelmia toipumisen jälkeen. Kiitos Jenni mukanaolostasi Traumainformoitu Toivo -podcastissa.

https://www.karjalainen.fi/kotimaa/153938

https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/

https://mieli.fi/tukea-ja-apua/chattaa-tai-kirjoita/

Kaisa Tammi kertoo trauman vankina elämisestä, siitä, miten vankilat on usein traumatisoituneiden, kipua kokeneiden ihmisten keskittymiä. Vankilanjohtajan työssä ihmisten pahoinvointi tuli käsinkosketeltavaksi. 

Kaisan mukaan Suomessa on noin 3000 tällä hetkellä vangittua ihmistä, ja heistä ei kai juuri löydy ketään, jolle ei olisi jotakin epäsuotuisaa tapahtumaa elämän varrella sattunut. Viimeistään oma rikos yleensä on todella poikkeava kokemus. Samalla Kaisa muistuttaa, että ei väheksy aikuisen ihmisen valintojen arvoa. Jokaisella on aina vastuu omista valinnoista. 

On kuitenkin paljon asioita, jotka kaventavat ihmisen kykyä tehdä valintoja. Kaikista vangeista noin joka viides vanki on lapsena tullut kotona pahoinpitelyksi. Joka neljäs vanki on tullut sijoitetuksi perheensä ulkopuolelle, ennen kuin on täyttänyt viisitoista vuotta. 10 prosenttia vangeista on kokenut lapsuudessa seksuaalista hyväksikäyttöä. Naisvangit näyttäytyvät tässä vielä enemmän kärsineinä, heillä seksuaalisen hyväksikäytön kokeminen on vielä paljon paljon yleisempää. Tässä valossa tarkasteltuna tulee selvästi ilmi se, miten tärkeää olisi toimia ennaltaehkäisevästi niin, että ihmiset voisivat kokonaisvaltaitaisesti terveemmin juuri tärkeinä varhaisvuosina. 

Kaisa Tammi onkin halunnut johtajana panostaa siihen, että ihmiset voisivat paremmin edes vankilassa. Hyvinvointi on myös turvallisuuskysymys — jos vangit voivat paremmin, vankilassa on kaikilla turvallisempaa. 

Useilla elinkautisvangeilla on Kaisan mukaan tarve alleviivata sitä, että heillä on ollut todella hyvä ja turvallinen lapsuus. Miksi? Tämä on Kaisan mukaan todella erityistä ja pohdituttuvaa, ja olisikin mielenkiintoista, jos joku lähtisi tarkemmin tutkimaan asiaa, koska Kaisa ajattelee että tuo ei ehkä ole ihan koko totuus. 

Toivon löytymisen huomaa Kaisan mukaan siitä, että menneisyydessä koettu tuska käynnistää halun työskennellä ja nähdä vaivaa paremman tulevaisuuden eteen. Että enää ei jäädä menneisyyden ja trauman vangiksi, vaan tehdään töitä toipumisen eteen. Silloin toivo on löytynyt. Toivo on mielettömän tärkeää, se ohjaa meitä parempaan huomiseen. 

Neurokirjon haasteisiin liittyvä oireilu tuntuu lisääntyvän koko ajan. Syyt neurokirjon häiriöille ovat moninaiset. Voisiko tunnehoiva ja traumainformoitu näkökulma tuoda lisätyökaluja lapsen ja perheen hyvinvoinnin tukemiseen? Auttaisiko tunneyhteyden vahvistuminen koko perhettä voimaan paremmin?

Kati Sarvela kirjoittaa Traumainformoitu Työote Facebook-sivustolla näin: ”Kun lapsi saa terveen ympäristön, joka sopii hänen neurokirjon ominaisuuksillensa, hän kukoistaa riippumatta geeneistä”.

Miten voimme luoda mahdollisimman hyvän ja turvallisen kasvuympäristön lapselle, varmistaaksemme lasten hyvinvoinnin? Traumainformoitu lähestysmistapa voi tuoda terveyttä sekä lapsen että hänen perheensä elämään, ja parantaa kaikkien elämänlaatua. Kun perheen tunneilmasto vahvistuu, myös pettymyksiä on helpompi sietää – niin lasten kuin aikuistenkin. Perheen voimaantuessa myös muut arjen tukimuodot on helpompi valjastaa tehokkaaseen käyttöön.

Traumainformoitu orientaatio huomioi koetun elämän vaikutukset nykyhetkeen. Toipumisen, toivon ja psykoedukaation kautta se tuo lisätyökaluja oman hyvinvoinnin vahvistamiseen sekä arjen vakauttamiseen.

Tässä kesän erikoisjaksossa keskustelemassa psykologi ja psykoterapeutti Risto Lappeteläinen sekä Traumainformoitu Toivo -podcastin host Aster Hedman.

Risto Lappeteläinen kouluttaa lasten kanssa työskenteleviä mm. terapeuttinen ohjaaja-koulutuksen kautta. Koulutukseen voi tutustua täällä: https://www.terapeuttinenohjaaja.fi/

Kati Sarvelan oivaltava teksti neurokirjon ominaisuuksista löytyy osoitteesta: https://www.facebook.com/traumainformoitu

Vieraana Risto Lappeteläinen, psykologi sekä erityistason psykoterapeutti. Traumatisoituminen ei aina vaadi graaveja tapahtumia. Myös lapsen jääminen vaille vanhempien tukea ja emotionaalista lähellä oloa saa aikaan häpeän kokemusta, ajatusta siitä, että minä en ole minkään arvoinen. Kaikki, mitä olemme kokeneet on ikään kuin jäänyt meidän sisällemme, ytimeen, ja sieltä käsin ne edelleen vaikuttavat meissä. 

Arvokkainta, mitä asiakas tai potilas voi asiakassuhteessa on saada kokemus siitä, että hänet on kuultu ja nähty, hänen kanssaan on syntynyt yhteys. Se jo itsessään on usein parantavaa, että koetaan jonkun olevan viimeinkin samalla aaltopituudella. Työntekijän onkin syytä tutkia omaa defensiivisyyttään eli ahdistusherkkyyttään ja siitä aiheutuvia puolustusreaktioita. Traumaa kantava asiakas ei välttämättä kerro kipujaan tällaiselle työntekijälle – hän voi olla lapsuudestaan lähtien oppinut suojelemaan lähipiiriään ja muita omalta pahalta ololtaan. Näin torjunta ja jumittaminen siirtyy myös auttamistilanteeseen. Usein tämä johtuu auttajan ahdistusherkkyydestä, jonka emotionaalista traumaa kantava erittäin helposti aistii. 

Lapset voivat kokea saman perheen sisällä kasvamisen hyvin eri tavoilla. Sanotaankin, että perheen jokaisella lapsella on eri äiti ja isä – he kasvavat eri elämäntilanteissa olevien vanhempien hoidossa. Jollakulla sisaruksella voi olla paremmat olosuhteet ja eväät elämälle, vaikka kaikki kasvavat samassa perheessä. Siksi lapset myös kokevat perheen ilmapiirin ja olosuhteet hyvin erilaisilla tavoilla. Emotionaalinen trauma voi toimia ylisukupolvisena taakkana, joka rikkoo myös perheen sisäisiä suhteita. 

Meissä vaikuttaa siis eletty ja koettu. Jos joku on esimerkiksi käynyt läpi kipeän kriisin tietyn ikäisenä, voi oman lapsen kasvu samanikäiseksi synnyttää sanatonta pahaa oloa ja ahdistusta. Tällöin tarvitaan lempeää terapeuttista vierellä kulkemista. Paranemista voi toki tapahtua myös arjen ihmissuhteissa, tämä tulee aina muistaa. Silti juuri psykoterapeuttinen työskentely voi olla avain ehyempään huomiseen. 

Pirkko Siltala: TAAKKASIIRTYMÄ – Trauman siirto yli sukupolvienhttps://www.therapeia-saatio.fi/julkaisujen_tilaus/kirjojen_puffit/siltala_pirkko_taakkasiirtym%C3%A4_2016/

Vieraana Inkeri Parkkari. Vakavan onnettomuuden kohdatessa maailma voi järkkyä syvästikin, jättäen ihmisen turvattomaksi ja uuden äärelle. On tärkeää muistaa, että myös kipeissä hetkissä mukana on ihmisen koko eletty elämä – kokemukset ja tunteet, koko elämänhistoria. Jos menneisyydessä on käsittelemätöntä taakkaa, voi jokin uusi yllättävä uhka järkyttää poikkeuksellisen paljon. 

Psykologi Inkeri Parkkari on toiminut tieliikenneonnettomuuksien tutkijalautakunnan käyttäytymistiedejäsenenä jo yli kaksi vuosikymmentä. Hän on nähnyt läheltä, miten moninaisia reaktioita voi onnettomuuksien jälkeen ihmisillä olla.

On tärkeää, että onnettomuuden jälkeen ei jätetä ihmistä yksin. Myös auttajalla voi olla suurta tarvetta tuelle ja asian käsittelylle ammattilaisen kanssa. Esimerkiksi tuhoisalla auto-onnettomuuspaikalla voi joutua kohtaamaan psyykkisesti hyvin raskaita tilanteita. 

Itsetuhoinen käyttäytyminen liikenteessä vaarantaa vakavasti – tekijänsä lisäksi – täysin sivullisia ihmisiä. Apua tulisikin saada niin, että ahdistus ei kulmioituisi auton ratissa ollessa.

Itsemurhien määrä on Suomessa laskenut, mutta on tärkeää mahdollistaa oikea-aikaisen avun ja tuen saanti niin, että itsemurhien määrä edelleen laskisi. Apua tulee saada ajoissa ja matalalla kynnyksellä!

Erityisesti kipeistä asioista vaikeneminen voi johtaa siihen, että koettu taakka kasvaa liian suureksi, eikä tulevaisuudessa nähdä lopulta enää toivoa. Siitä on siis puhuttava, mistä on vaiettu. Kipu vähenee puhumalla, jakamalla sitä toisen kanssa. Uskalla hakea apua, ajoissa! 

Muun muassa täältä saat apua: 

Mieli ry kriisipuhelin:

https://mieli.fi/tukea-ja-apua/kriisipuhelin/

Mieli ry:n Itsemurhien ehkäisykeskus: 

https://mieli.fi/tukea-ja-apua/itsemurhien-ehkaisykeskus/

Vieraana Heidi Ahonen, musiikkiterapian professori sekä vaativan erityistason psykoterapeutti ja trauma-asiantuntija Torontosta, Kanadasta. 

Musiikki hoitaa ja parantaa. Se auttaa käsittelemään kipeitä traumamuistoja, ikään kuin auttaa asettamaan niitä järjestykseen, antamalla riittävästi turvaa sietämättömien tunteiden kohtaamiseen. Musiikki koskettaa molempia aivopuoliskoja samanaikaisesti, tämä on erityisen tärkeää emotionaalisen trauman hoidossa. Musiikkiterapeutin kanssa tapahtuva vuorovaikutus on terapiassa myös merkittävässä roolissa – trauma on usein syntynyt juuri ihmissuhteessa, ja vuorovaikutuksessa toisen ihmisen kanssa myös paranemista voi tapahtua. 

Musiikki on keino, jolla säätelemme oloamme ja tunnetilojamme. Heidin mukaan musiikki voi toimia lohduttajana, innostajana, hoivaajana tai rohkaisijana, olisikin tärkeä tunnistaa ja osata hyödyntää musiikkia tavoitteellisesti oman hyvinvoinnin tukena! 

Tästä pääset tutustumaan Heidi Ahosen työhön ja tutkimuksiin: 
https://www.wlu.ca/academics/faculties/faculty-of-music/faculty-profiles/heidi-ahonen/index.html

Vieraana Katinka Tuisku, psykiatrian erikoislääkäri, osastonylilääkäri ja kuvataidepsykoterapeutti.

Kuvataidepsykoterapia on enemmän kuin luova kuvailmaisu ja psykoterapia yhdessä. Toki myös “pelkkä” arjen kuvailmaisu ja taiteen kokeminen sekä tekeminen on usein hyvin terapeuttista ja kuntouttavaa. 

Katinka ajattelee jokaisen kohtaamansa potilaan kantavan mahdollista traumataakkaa, ja haluaa olla omissa kohtaamisissaan sensitiivinen, aina tarjota turvallisen vuorovaikutustilanteen. 

On hyvin tärkeää tiedostaa, että ahdistukseen ja tuskaiseen oloon voi vaikuttaa positiivisesti myös kuvallisen ilmaisun keinoin. Taiteella ja kulttuurielämyksillä on myös hyvinvointivaikutuksia. Taideterapia on saanut alkunsa siitä, että kun pelkän keskustelun kautta ei saatu potilaisiin yhteyttä otettiin taiteelliset keinot käyttöön – vuorovaikutusta ei siis syntynyt ilman kuvallisen ilmaisun mukanaoloa. 

Kuvataidepsykoterapian on myös osoitettu olevan ikäänkuin tukimuoto, joka saattaa luoda niin paljon turvallisuutta myös kipeiden, sietämättömienkin traumojen työstämiseen, että asiakkaat pystyvät sitoutumaan terapeuttiseen työskentelyyn paremmin.

Vieraana Pirkko Lahti. 

Kohtaaminen ja vierellä oleminen parantaa, samoin kuin sen ymmärtäminen, että kaikki kokemamme kipu menee joskus ohi ja helpompi arki voi alkaa muotoutumaan. 

Pirkko Lahti on psykologi, psykoterapeutti ja filosofian lisensiaatti, joka toimi yli 20 vuotta Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajana. Edelleen hän toimii aktiivisesti mielen hyvinvoinnin edistämiseksi. 

Pirkko Lahti toivoo kaikkien oppivan ymmärtämään sen, miten tärkeää on osata kannustaa ja kehua toisia ja ottaa myös kehua vastaan. Lisäksi tarvitaan kykyä nähdä hyvää myös tavallisessa arjessa ja saada siitä voimaa jatkaa seuraavaan päivään.

Vieraana Karita Palomäki. 

Psykofyysinen fysioterapia on keino edistää kokonaisvaltaista terveyttä. Psykofyysinen fysioterapia auttaa myös emotionaalisesta traumatisoitumisesta kärsiviä toipumaan ja vahvistumaan. 

Jaksossa vieraana fyisoterapeutti, psykofyysinen fysioterapeutti ja kouluttaja, työnohjaaja Karita Palomäki. 

Psykofyysinen fysioterapia auttaa meitä ymmärtämään kehoon koteloituneen trauman vaikutuksia omaan hyvinvontiimme. Kun tulemme tietoisemmiksi omista reaktioistamme ja ymmärrämme mistä mikäkin asia johtuu, opimme huoltamaan itseämme paremmin. On tärkeää oppia ymmärtämään oman vireystilan merkitys ja keinoja sen tasaamiselle. 

Psykofyysisen fysioterapian kautta voidaan hoitaa myös kroonisesta kivusta kärsiviä potilaita. Joskus voi pitkäaikaisen kivun taustalta löytyä juurikin emotionaalista traumatisoitumista, ja jo kipu itsessään voi olla hyvinkin traumatisoivaa.  

Kiinnostuitko? Täältä löydät lisää tietoa Karitan työstä ja kirjoista: 

www.bodysense.fi