Porvoon Mustijoella nähtiin väsyneitä, mutta iloisia polkujuoksijoita. Kaikki tämän vuoden Hercules Trail Runiin osallistuneet pääsivät onnellisesti maaliin, eikä kukaan eksynyt metsään. Tämän vuoden kilpailussa juostiin myös erittäin kovia aikoja, kun mukaan oli saatu Suomen kovimmat polkujuoksijat. Salomon Suunto Trail Teamin Juuso Simpanen on yksi lajin kuumimmista nimistä, ja mies ottikin näytöstyyliin voiton miesten 14 kilometrin matkalla. Toiseksi matkalla kipitti maastohiihtolahjakkuus, loviisalaislähtöinen Remi Lindholm, joka oli viime talvena edustamassa Suomea nuorten MM-kisoissa. Myös 21 kilometrillä mentiin lujaa, kun espoolainen Antti Parjanne juoksi selvään voittoon. Parjanne on myös kokenut polkujuoksija ja suunnistaja. Parjanne oli kaverinsa Juuso Simpasen tapaan ensimmäistä kertaa Hercules Trail Runissa, mutta mies tykkäsi niin ikään reitistä ja tapahtuman ilmapiiristä.
– Kun reitti oli entuudestaan täysin tuntematon, oli ensimmäisellä kierroksella hiukan askelmerkkien hakemista, vaikka lähdin matkaan suhteellisen reippaasti.