Porvoo Butchersilla on ollut murheellinen kausi miesten Vaahteraliigassa. Koronaviruksen vuoksi sarjassa ei pelata tällä kaudella kuin viisi ottelua, ja siten jokainen peli on ollut äärimmäisen tärkeä, jos mielii neljän parhaan joukkoon ja siten playoff-peleihin. Vaikka porvoolaiset osoittivat avausottelussaan, Vaasassa Royalsia vastaan, hyviä otteita ottelun ensimmäisellä puoliajalla, ottivat vaasalaiset lopulta selvän voiton. Seuraavaksi Butchers sai kovaa kyytiä sarjan ennakkosuosikilta, Kuopion Steelersiltä. Tämän jälkeen kestomenestyjä, Helsingin Roosters antoi Butchersille vuorostaan selkäsaunan Helsingin Velodromilla. Porvoolaiset tulivat päättäväisinä kauden toiseksi viimeiseen otteluunsa, joka pelattiin kotikentällä, Porvoon Keskuskentällä Helsinki Wolverinesia vastaan torstai-iltana. Kauden avausvoitto antoi kuitenkin edelleen odottaa itseään, kun helsinkiläiset veivät sarjapisteet mukanaan 20–41 (7–28) lukemin. Butchersin miesten edustusjoukkueen päävalmentaja Mika Ahonen oli harmissaan, että ottelun hyvä startti kadotettiin, mutta myönsi, että kaveri oli tällä kertaa parempi.
– Meille tuli samoja pieniä perusvirheitä, joita olemme tehneet kauden muissakin otteluissamme, Ahonen harmitteli ottelun jälkeen.