Porvoon Hunters on löytänyt oivan vireen tammikuussa jääkiekon miesten Suomi-sarjassa. Porvoolaiset lähtivätkin perjantai-illan kotiotteluunsa Kotkan Titaaneja vastaan kolmen ottelun voittoputkessa. Edellisessä ottelussaan Hunters nappasi vierasvoiton HC Indians Kaarinasta (HCIK) 5–8 (2–4, 1–2, 2–2) lukemin. Paikallisderby kotkalaisia vastaan Porvoon jäähallilla päättyi vastaavasti kotijoukkueen voitonjuhliin 4–3 (0–1, 2–0, 2–2) lukemin. 27-vuotias Reno Goodwin siirtyi Mestisjengi Heinolan Peliitoista Huntersiin. Hyökkääjä on maalannut kahdeksassa pelaamassaan ottelussa kuusi maalia, ja syöttänyt 13.
– Tämän illan matsi oli aika sekava kamppailu. Alku oli aika nihkeä, mutta toisessa erässä saatiin hyvä henki päälle, ja käännettyä peli meille, Goodwin kommentoi pelin jälkeen.
Huntersin riveissä nähtiin illan ottelussa myös uusi vahvistus, kun Emil Leppänen siirtyi Kiekko-Vantaasta porvoolaisjoukkueeseen. 24-vuotias puolustaja pelasikin hyvän ottelun, ja on kova vahvistus Huntersin pakkiosastoon.
– Eka peli on tietty aina hiukan vaikea, ja kyllä tässä pari peliä menee, että totutellessa, kun itsellänikin on hiukan pidempi tauko pelaamisesta.