Kullo Golf on painiskellut pidemmän aikaa taloudellisten vaikeuksien kanssa, eikä toimintaan ole saanut kunnon draivia. Golfyhtiössä puhaltavatkin nyt muutosten tuulet ja lähitulevaisuudessa tullaan näkemään sekä strategisia, että operatiivisia muutoksia. Yksi iso muutos nähtiin viime vuoden lopulla, kun yhteistyö toimitusjohtaja Olli-Pekka Nissisen kanssa päättyi, ja Pekka Karppi aloitti uutena toimitusjohtajana. Karppi oli aluksi konsultoimassa Kullo Golfia talousasioissa. Golfyhtiön hallitus kysyikin miestä yllättäen toimitusjohtajan pallille, ja hetken asiaa pohdittuaan asiaan, päätti Karppi ottaa uuden haasteen vastaan.
– Olen varsin suorasanainen, ja yksi tärkeimpiä minua määrittäviä ominaisuuksia on avoimuus. Olen intoa täynnä tästä haasteesta, ja kiitän hallitusta sekä osakkaita tarjotusta luottamuksesta, Karppi sanoo.