Loviisan Torin miesten edustusjoukkueen keski-ikä tippui reippaasti viime kaudesta, kun suurin osa edellisen kauden pelaajista vaihtoi maisemaa. Mukana on vielä jonkin verran vanhoja konkareita, mutta joukkueen runko on tulevalla kaudella selvästi nuorempi kuin aiemmilla kausilla. Loviisan juniorituotannon läpi käynyt, ja viime kaudella Torin A-junnut 1-divisioonaan kapteenina johdattanut Conny Lindblom saa nyt kapteeninnauhan käteensä myös miehissä.
– Kapteeniksi valinta oli tosi hienoa ihan siksikin, että muu joukkuehan äänesti minut tähän rooliin. Kapteenilla on iso merkitys varsinkin täällä Loviisassa, kun meillä on niin iso fanikulttuuri, Lindblom toteaa.
Toissa edellisellä kaudella loviisalaiset etenivät aina liigakarsintoihin saakka. Paukut eivät riittäneet sillä kertaa sarjanousuun, mutta nyt tavoitteet ovat jälleen asetettu sarjanousuun.
– Jos et ole valmennuksen näkökulmasta pelaamassa täällä liiganoususta, niin olet väärässä paikassa, päävalmentaja ja pelaajavalmentajana toimiva Sami Aalto sanoo.