Rahapodi

Vaaran merkit | #rahapodi 250


Listen Later

#rahapodi sai alkunsa lähes kuusi vuotta sitten, kun Martinin ja Miikan oli tarkoitus kokeilla siipiään podcast-markkinalla kymmenen jakson ajan ja lopettaa, kun joku vetää piuhat irti seinästä. Ensimmäisessä jaksossa käsiteltiin mm. Kiinan tilannetta, Fedin korkopäätöksiä ja Kreikan vaalien vaikutusta EKP:n päätöksentekoon. Nyt – 249 jaksoa myöhemmin – ollaan samojen asioiden äärellä, mutta eri syistä.
Zombieyrityksistä ja tuottavuuden kasvun hyytymisestä huolimatta pörssit takovat määrällisen elvytyksen ja kansallisten elvytyspakettien siivittämänä uusia ATH-lukemia lähes jatkuvalla syötöllä. Samalla riskien hinnoittelu on päässyt markkinoilta unohtumaan, mistä hyvänä osoituksena on Kreikan 5-vuotisen valtionlainan koron valahtaminen miinusmerkkiseksi. Myös osakeindeksien reaaliset tuotto-odotukset ovat pahimmillaan pakkasen puolella, mutta sentimenttikyselyt indikoivat ennätyksellistä optimismia. Vaaranmerkkien lista on pelottavan pitkä, mutta tarvitseeko sijoittajan olla huolissaan? Oliko Martinin arvaus vuoden pielessä ja syksyllä nähdään pörssiromahdus – vai vieläkö tulikuumalla markkinalla riittää bensaa poltettavaksi? Kuuntele #rahapodi 250!
Vaaran merkeiksi markkinalla #rahapodi-kaksikko luettelee mm. seuraavat:
⚠️ Globaalit Bull/Bear -kyselyt osoittavat ennätyksellistä optimismia
⚠️ Tuloskasvuennusteet indeksitasolla yli 10 % per vuosi 2021, 2022 ja 2023
⚠️ Reaalinen tuotto-odotus jopa miinusmerkkinen osakeindekseissä (!)
⚠️ VIX-indeksi lähellä monivuotisia pohjalukemia
⚠️ Ammattimaisten sijoittajien käteispainot selvästi alle keskimääräisen tason
⚠️ Sisäpiirin osakemyynnit Yhdysvalloissa suhteella 143:1 myyntien puolella
⚠️ Sijoituslainalla sijoittaminen on kasvanut vuoden aikana enemmän kuin kertaakaan 2000-luvulla
⚠️ Rahastoihin virtaavien pääomien määrä on räjähdysmäisessä kasvussa
⚠️ IPOjen määrä ja suuruus yli 2x it-huuman kuumimmat hetket
⚠️ Yrityskauppa-aktiviteetti, SPACit ja velkavetoiset järjestelyt yleistyneet ja kiihtyneet
⚠️ Meemiosakkeet ja (entinen) aikuisviihteen ammattilainen anelemassa somessa rukouksia Nokian osakkeen puolesta
⚠️ Länsipörssien markkina-arvo/bkt (Buffett-indikaattori) ennätyskorkeuksissa
⚠️ Tuloskasvun kestävyys valtioiden velkaantumisen ja keskuspankkipolitiikan valossa?
Vastuunrajoitus.
Rahapodiin kerätyt tiedot on voitu hankkia useista eri julkisista lähteistä. Nordnetin pyrkimyksenä on käyttää luotettavaa ja kattavaa tietoa, mutta tämä ei sulje pois mahdollisuutta siitä, että tiedoissa ei voisi esiintyä virheitä. Nordnet ja sen palveluksessa oleva henkilökunta eivät vastaa vahingoista, jotka aiheutuvat tässä rahapodissa kuultujen tietojen käytöstä tai näiden perusteella tehtävien sijoituspäätösten taloudellisesta tuloksesta.
Mikään tässä rahapodissa esitetty ei ole, eikä sitä tule käsittää sijoitussuositukseksi, tarjoukseksi tai kehotukseksi ostaa tai myydä rahoitusvälineitä. Sijoittajan tulee sijoituspäätöksiä tehdessään perustaa päätöksensä omaan tutkimukseensa, arvioonsa rahoitusvälineen arvoon vaikuttavista seikoista ja ottaa huomioon omat tavoitteensa, taloudellinen tilanteensa sekä tarvittaessa käytettävä neuvonantajia.
Sijoitustoimintaan liittyy aina riskejä. Sijoittajan tulee myös ymmärtää, että historiallinen kehitys ei ole tae tulevasta.
Tässä rahapodissa esitetyn tiedon sisältö voi muuttua milloin tahansa. Nordnet ei sitoudu ilmoittamaan mahdollisista materiaalin sisällön muutoksista. Tämä rahapodi on tarkoitettu ainoastaan kuuntelijan yksityiseen käyttöön. Materiaalin muokkaaminen, levittäminen ja kaupallinen hyödyntäminen ilman Nordnetin kirjallista lupaa on kielletty.
Nordnet eri kanavissa:
Kotisivut: www.nordnet.fi
Nordnet Blogi: blogi.nordnet.fi/
Facebook: www.facebook.com/nordnetsuomi/
Twitter: www.twitter.com/nordnetfi
Youtube: www.youtube.com/nordnetsuomi
Instagram: www.instagram.com/nordnetsuomi/
Linkedin: www.linkedin.com/company/nordnet-bank-ab
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

RahapodiBy Nordnet

  • 4.5
  • 4.5
  • 4.5
  • 4.5
  • 4.5

4.5

4 ratings


More shows like Rahapodi

View all
Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

10 Listeners

Nordea Markets Insights FI by Nordea Markets

Nordea Markets Insights FI

0 Listeners

Jäljillä by Jäljillä/ Podme

Jäljillä

10 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

4 Listeners

inderesPodi by Inderes

inderesPodi

0 Listeners

Ostan Asuntoja Podcast by Harri Huru

Ostan Asuntoja Podcast

1 Listeners

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

2 Listeners

#neuvottelija Sami Miettinen by Sami Miettinen

#neuvottelija Sami Miettinen

0 Listeners

HS Visio -podcast by Helsingin Sanomat

HS Visio -podcast

2 Listeners

Pörssipuhetta by OP Ryhmä

Pörssipuhetta

0 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

2 Listeners

Antin koulumatka by Antti Holma/ Podme

Antin koulumatka

5 Listeners

Jari Sarasvuo podcast by Trainers' House

Jari Sarasvuo podcast

1 Listeners

Karon Grilli by Karo Hämäläinen

Karon Grilli

0 Listeners

#paasipodi by Martin Paasi

#paasipodi

0 Listeners