
Sign up to save your podcasts
Or


Tämä jakso on 10X Finland Podcastin ensimmäinen uudelleenjulkaisu, mutta siihen on hyvä ja riittävä syy. Haastattelin pääoma- ja kulttuurisijoittaja Ari Tolppasta kaksi ja puoli vuotta sitten elävän yleisön edessä, kun hänestä kirjoittamani kirja Tulisielun pelikirja oli juuri ilmestynyt. Haastattelu julkaistiin 10X Finlandin jaksona #87. Tolppanen menehtyi kuluvan vuoden helmikuussa nopeasti edenneeseen sairauteen, ja se pysäytti minut miettimään hänen elämäänsä, tekojaan ja merkitystään. Ei vain muisteltavaa, vaan sellaista, mistä on hyvä muistuttaa itseään on niin paljon. Otimme aikoinaan haastattelun myös videolle ja päätin nyt julkaista sen ensimmäistä kertaa sekä audion uudestaan ja lisäksi kirjoitin blogin siitä, mikä Tolppasessa jätti minuun suurimman jäljen. Linkit videoon ja blogiin löydät osoitteesta greatpoint.fi/10xfinland. Hyviä kuunteluhetkiä.
By Jaakko TapaninenTämä jakso on 10X Finland Podcastin ensimmäinen uudelleenjulkaisu, mutta siihen on hyvä ja riittävä syy. Haastattelin pääoma- ja kulttuurisijoittaja Ari Tolppasta kaksi ja puoli vuotta sitten elävän yleisön edessä, kun hänestä kirjoittamani kirja Tulisielun pelikirja oli juuri ilmestynyt. Haastattelu julkaistiin 10X Finlandin jaksona #87. Tolppanen menehtyi kuluvan vuoden helmikuussa nopeasti edenneeseen sairauteen, ja se pysäytti minut miettimään hänen elämäänsä, tekojaan ja merkitystään. Ei vain muisteltavaa, vaan sellaista, mistä on hyvä muistuttaa itseään on niin paljon. Otimme aikoinaan haastattelun myös videolle ja päätin nyt julkaista sen ensimmäistä kertaa sekä audion uudestaan ja lisäksi kirjoitin blogin siitä, mikä Tolppasessa jätti minuun suurimman jäljen. Linkit videoon ja blogiin löydät osoitteesta greatpoint.fi/10xfinland. Hyviä kuunteluhetkiä.

9,724 Listeners

7 Listeners

3 Listeners

2 Listeners

1 Listeners

1 Listeners

0 Listeners

2 Listeners

3 Listeners

20,222 Listeners

5 Listeners

4 Listeners

6 Listeners