Herkkyys ei mahdu tähän maailmaan, vaikka erityisherkkyydestä on puhuttu paljon. Ihmisiä tavataan pikana, mennään vauhdilla eteenpäin, liikutaan nopeasti. Maailma on isossa muutoksessa, missä feminiinistä lämpöä, aitoutta ja voimaa tarvitaan.
Mitä etsit toisesta ihmisestä saattaa olla juuri sellainen asia, johon tulisi kiinnittää itsessä huomio, jotta oppisi eheyttämään itsensä. Se mitä haluamme eheyttää toisessa, onkin se mikä meidän tulisi eheyttää itsessämme.
Joskus tulee saada mahdollisuus vetäytyä omaan koloonsa, olla itsekseen. Irti kaikista muista, muiden ajatuksista ja energioista. Näin pääsee lähelle oman sisimpänsä ääntä.
Elämänmuutos ei tapahdu hetkessä vaan usein se on monivaiheinen. Pieniä arkisia muutoksia voi tapahtuma hyvinkin nopeassa syklissä, mutta varsinaisiin isoihin muutoksiin tarvitaan aikaa, jotta mieli sopeutuu.
Me elämme usein yhteiskunnallisesti ja sosiaalisesti hyväksyttävien normien tavalla. Se on jopa niin automaattista, ettemme kiinnitä siihen huomiota. Valitsemme parimme myös normien mukaan. Mutta voitko hyvin näiden normien mukaisesti? Vai voitko luoda omanlaisen tavan elää?
Mistä alkuperäinen elinvoimamme lähtee? Seksuaalienergiasta. Oman seksuaalienergian on voitava virrata vapaasti, jotta voisi tuntea itsensä energiseksi kokonaisvaltaisesti.
Dale Carnegie on bisneskouluttaja, joka uskoi että menestys on kiinni hyvistä kommunikointitaidoista. Hänen kirjansa on kirjoitettu vuonna 1939, mutta yhä edelleen pätevä elämänoppikirja.
Kun koronan takia ei voi pitää tapahtumia, on hyvä siirtyä etätekemiseen. Sannalla on suunnitelmissa etäworkshopit, mutta ensin on hyvä saada palautetta mistä niitä toivottaisiin. Podcastissa Sanna kertoo eri vaihtoehdoista.
Takertuminen tukahduttaa sydämessä virtaavan energian, jonka pitäisi saada mennä vapaasti. Monet havaitsevat sydämen energian tarpeellisen virtauksen, toiset eivät huomaa sitä ollenkaan.
Elämä ei ole niin yksinkertaista kuin sen haluaisi olevan. Olisi helppoa vain päättää, että haluan sitä ja haluan tuota, ja vain mennä sitä kohti. Mutta jotta voisi luoda itselleen aidosti hyvän elämän, on pystyttävä ymmärtämään monia erilaisia seikkoja itsestään.
30 min
About Aamupore
From the publisher's feed
Sanna Mämmin minicast on vahvan itsenäisen naisen elämää. Elämäntaitoja, huumoria, Tinder-elämää ja deittivinkkejä, ihastumista, sydänsuruja, liikuntaa ja terveitä elämäntapoja sekä näkökulmalöytöjä…
elämäntaitoblogeista ja -kirjallisuudesta. Sannan omia kokemuksia elämästä. Sanna Mämmi on juontaja-toimittaja, elämäntaidon mentori, elämäntaitokirjailija, mindfulness- ja joogaohjaaja. Sanna työskentelee kiireisessä työelämässä, kuten muutkin. (1.kauden jaksot ovat valmennuksellisia. 2.kausi kevyttä arkielämää.) www.sannamammi.fi