Aamupore

Aamupore

By Sanna MämmiEducationSelf-Improvement
Download on the App Store

Aamupore episodes

  • 56. Matkoja muistelemalla saa hyvän mielen
    Mitkä ovat olleet niitä ihanimpia matkoja, joita olet tehnyt? Miltä tuntui kun seisoskelit sillä ihanalla rannalla tai vuorella katsellen ympäristöä? Miltä hiekka tuntui varpaissa? Miltä värit näyttivät? Matkusta hetkeksi matkamuistoihin, mutta elä silti läsnäolossa joka päivä.
    26 min
  • 55. Olemme peilejä toisillemme
    Miksi pakenemme, kun kohdatessamme toisia meissä nousee pintaan vaikeita tunteita? Silloin olisi hyvä pysähtyä ja oivaltaa jotain tärkeää omasta itsestä. Se johtaa itsetuntemuksen tielle.
    30 min
  • 54. Ilo syntyy stressittömyydessä
    Joskus elämässä on tehtävä isoja muutoksia, jotta elämään syttyy jälleen sisäinen ilo. Sannan ilo ei ole syntynyt hetkessä, vaan kaikki on lähtenyt liikkeelle suuresta muutoksesta, joka on ollut pakollinen.
    25 min
  • 53. Kuinka rehellinen tarvitsee olla
    Totuudellisuus on hyvä asia, mutta kuinka rehellisesti itsestään tulee kertoa asioita? Missä vetää raja siihen, mitä kaikkea kannattaa kertoa eteenpäin? Liiallinen rehellisyys voi pelottaa. Lisäksi jotkut asiat on vain hyvä jättää jo unholaan.
    25 min
  • 52. Paikoillaan pysyminen nostaa tunteet pintaan
    Kun tulee viikonloppu tai loma, jatkuva arjen pyöritys hetkeksi pysähtyy. Tällöin mieleen voivat nousta monet tummat mietteet, joita usein koittaa juosta karkuun. Ne olisi kuitenkin tärkeä käsitellä, jotta niistä oppii. Tunteet voivat olla voimakkaita.
    27 min
  • 49. Miten teen aarrekartan?
    Aarrekartta, unelmakartta, vision board... Sillä on monta nimeä. Tavoitekartan tavoitteena on auttaa suuntaamaan omia ajatuksia kohti omia toiveita. Näin ohjautuu ikään kuin itsestään niitä asioita kohti, joita elämäänsä toivoo.
    31 min
  • 48. Kulje rohkeasti kohti halujasi
    Naisen sisällä palaa tuli, jonka paloa me emme aina seuraa. Meille on opetettu miellyttämisen taito, eikä aina ole ollut sopivaa tavoitella rohkeasti asioita, joita oikeasti haluaa. Voisiko nyt olla muutoksen aika?
    28 min
  • 47. Kohti rennompaa joulua
    Pimeys vie voimat. Itkettää ja suruttaa. Tunteiden kohtaaminen kuitenkin puhdistaa mieltä ja sisäistä energiaa. Kun tunteen uskaltaa ottaa vastaan ja käsitellä sen, vapautuu. Sen jälkeen voi pikkuhiljaa astella kohti mukavampaa ja rennompaa joulua.
    28 min

About Aamupore

From the publisher's feed

Sanna Mämmin minicast on vahvan itsenäisen naisen elämää. Elämäntaitoja, huumoria, Tinder-elämää ja deittivinkkejä, ihastumista, sydänsuruja, liikuntaa ja terveitä elämäntapoja sekä näkökulmalöytöjä…

More shows like Aamupore

Johtolankoja by Johtolankoja

Johtolankoja

2 Listeners