Mitä kuulet jos suljet silmäsi juuri nyt ja vain kuuntelet? Vain ani harvoin pysähdymme kuuntelemaan ja erottelemaan kuuloaistimuksiamme. Yleensä kaikki kuulemamme äänet sekoittuvat kohinaksi. Poimimme niistä vain äänet, jotka ovat poikkeuksellisia tai meille merkityksellisiä.

Miten esitellä ulkomaalaisille ystäville Suomea? Yleensä suunnitelmissa sortuu kliseisiin ja helppoihin ratkaisuihin: karjalanpiirakoihin ja poroon, Suomenlinnaan ja Porvooseen, kun niiden sijasta voisin vetää hihasta kaljavellin ja Varsinais-Suomen vaivaisukkokierroksen.

Hetken joutilaisuus antaa aika ajoin ihmiselle mahdollisuuden vain olla. Mutta mikä saa meidät siirtymään hetkestä toiseen? Ikään kuin seuraavassa hetkessä tai toimessa olisi jotakin tärkeämpää kuin tässä nyt kuluvassa.

Mikä merkitys on sillä, että järvenpinta on sileä? Mitä merkitsee se, että nyt näen kaupungin mutta mielessäni olen jossain muualla? Missä on lapsuuteni vapaus ja nuoruuteni viaton riehakkuus? Me etsimme merkityksiä kaikkialta.

Kummasti kutkuttaa kesän tullen matkalle lähtö. Alkaa levoton mieli hakeutua maanteille ja vieraille tantereille. Ilmansuuntia on neljä ja niiden välissä vielä neljä lisää. Siinä riittää suuntia yhdelle kesälle ja koko elon ajaksi. Valinta on vain tehtävä. Paljon kiertänyttä helpottaa se, että kuljetut reitit voi sulkea pois.

On liian aikaista kirjoittaa kesästä, on vasta toukokuu. Se alkaa vapulla, tuolla räntäisellä ja tärisevällä juhlalla, jota vietetään vähän napapiirin alapuolella. On osattomuutta, pakkojuhlintaa, eristäytymisen tarvetta mutta myös ystävyyttä ja lämpöä.

Helsingin luonnontieteellisessä museossa kiinnitin huomioni fossiiliin, jonka muodoissa oli jotain oudolla tavalla tuttua. Kyseessä oli vanhimman tunnetun tumallisen eliön fossiili. Mielessäni syntyi yhteys, joka sai minut hihkumaan innosta.

Elämä on joskus epäonnisten sattumusten sarja. Mitä tehdä, kun kömpelyys seuraa kintereillä kuin salakavala varjo?

Ajattelen, joskus vielä karkaan marraskuulta, piiloudun auringonsäteisiin. Annan marraskuun olla ja mennä menojaan. Mutta näin ei ole koskaan ollut. Marraskuu on pysytellyt tiukasti kyljessäni, kuin märkä koira se on kulkenut mukanani.

Joskus asiat tuntuvat keskenään kaukaisilta, mutta ovatkin lopulta toistensa heijastuksia. Tällaisia ovat taide ja tuhoutuva ympäristömme.