Mikä meitä vaivaa?

Jakso 95: Yhteisvaurauden loputon rihmasto


Listen Later

Boomereilla oli vastakulttuuri, millenniaaleilla hipsterismi ja nyt gen z:lla on woke-brutalismi. Kolmijako saa Pontuksen hyvesignaloimaan ja muuttamaan Avatar 2 -tulkintaansa. Veikka taas on aloittanut henkilökohtaisemman podcastin ja kokee intoa uuden äärellä.
Jaksossa pureudutaan tunnustamiseen ja traumaan, kun Pontus kaivaa tutkimuskirjallisuutta ja haastattelee Veikkaa Salainen päiväkirja -podcastista. Veikka näkee yksityisestä puhumisen yhtäältä suojana ja toisaalta sallitun puheen alueen laajentamisena. Pontus pohdiskelee myös trauman, tunnustamisen ja kontrollin suhdetta.
Pontusta vaivaa kaikkialla piilevä yhteisvauraus. Kapitalismi on giganttinen metaparasiitti, joka lepää yhteisen vaurauden päällä. Silti ei kannata sortua kuvitelmiin puhtaasta tai alkuperäisestä yhteisestä: yhteisvauraus on myös ulossulkevaa ja joskus vahingollista. Niin paljon kuin podcastissa onkin piikitelty sieniestetiikkaa, jaksossa pohditaan sekä tavaroita että porvarillista minuutta analogisena näkyvälle sienen osalle eli itiöemälle, jonka alla kasvaa näkymätön valtava rihmasto ja koko metsän kuhiseva liikenne.
Suosituksissa televisiosarja Munkkivuori ja podcastien klassikko, kirjallisuutta käsittelevä Sivumennen.
Jaksossa mainittuja asioita:
Inherent It Girl Instagramissa https://www.instagram.com/inherent_itgirl/
Salainen päiväkirja -podcast https://open.spotify.com/show/1cFEyrW6VJtBtF8QaxDQhu?si=db375a48ef2c485a
Heikki Kujansivu ja Laura Saaremaa (toim.): Tunnustus ja todistus
Elisabeth Groszin haastattelu https://www.theoryculturesociety.org/blog/interviews-elizabeth-grosz-the-incorporeal
Kommunismin kyselytunti Youtubessa https://www.youtube.com/watch?v=o_M9CQigBxk
Anna Lowenhaupt Tsing: Lopun aikojen sieni
Sivumennen-podcast https://open.spotify.com/show/7sOQFHqjfdGlBtYcvRW9gJ?si=bf212ff7ebb44a59
Munkkivuori-sarja
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Mikä meitä vaivaa?By Veikka Lahtinen & Pontus Purokuru


More shows like Mikä meitä vaivaa?

View all
Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

8 Listeners

Sivumennen by Podplay | Sivumennen

Sivumennen

0 Listeners

Politbyroo by Politbyroo

Politbyroo

2 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

4 Listeners

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

2 Listeners

Tech Won't Save Us by Paris Marx

Tech Won't Save Us

560 Listeners

BIOS-podcast by BIOS-tutkimusyksikkö

BIOS-podcast

0 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

2 Listeners

Selitä mulle by Pontus Purokuru

Selitä mulle

1 Listeners

Politiikan puskaradio by Iltalehti

Politiikan puskaradio

4 Listeners

Kaikki Uusiksi by KU

Kaikki Uusiksi

1 Listeners

Antin koulumatka by Antti Holma/ Podme

Antin koulumatka

5 Listeners

Salainen päiväkirja by Veikka Lahtinen

Salainen päiväkirja

0 Listeners

Politiikan viikko by Suomen Kuvalehti

Politiikan viikko

1 Listeners

Raha, talous ja politiikka by KU

Raha, talous ja politiikka

1 Listeners