Jyväskylän yliopisto

Jyväskylän yliopisto

By Jyväskylän yliopistoScience
Download on the App Store

Jyväskylän yliopisto episodes

  • Alumnisohvalla Heikki Salo
    Alumnisohvalle istahti Heikki Salo, useasti palkittu muusikko, lauluntekijä ja kirjailija, joka tunnetaan erityisesti Miljoonasade-yhtyeen keulahahmona. Hän on julkaissut useita sooloalbumeita ja sanoittanut kappaleita monille suomalaisille artisteille. Salon tuotanto ulottuu musiikin lisäksi teatteriin, televisioon ja kirjallisuuteen – hän on kirjoittanut näytelmiä, tv-sketsejä ja oppikirjan laululyriikasta nimeltä Kahlekuningaslaji. Keskustelimme, kuinka yliopisto-opinnot ovat vaikuutaneet hänen uraansa.
    36 min
  • Alumnisohvalla Juha Kauppinen
    Kuinka miehestä, josta ei pitänyt koskaan tulla biologia, tuli biologi, tutkiva journalisti ja palkittu tietokirjailija? Alumnisohvalle istahtaa Juha Kauppinen, joka on tutkinut, raportoinut ja tuonut päivänvaloon lukuisia ympäristöongelmia, esimerkiksi Talvivaaran kaivoksesta. Juha kertoo millaista on kirjoittaa isoista, tunteita herättävistä aiheista ja millaista on joutua mediamyrskyn silmään.
    34 min
  • Alumnisohvalla Leea Stenvall
    Leea Stenvall (ent. Mattila) on kokenut psykologi, psykoterapeutti, kouluttaja ja tietokirjailija, jonka erityisosaamista ovat vuorovaikutus, vanhemmuus ja psyykkinen hyvinvointi.
    Hänet tunnetaan lämpimästä ja asiantuntevasta otteestaan sekä kyvystään yhdistää tieteellinen tieto käytännönläheiseen ohjaukseen ja tukeen. Alumnisohvalla Leea muistelee opiskeluaikaansa Jyväskylän yliopistossa ja käy läpi työhistoriaansa psykologina
    25 min
  • Uudet aseet ja kestävä kilpi - 8. jakso, Mieli taistelukenttänä -sarja
    Voisiko aivoja ohjailla ulkoapäin ja ajatuksia manipuloida, vai onko se pelkkää synkkää scifiä? Millaisia ovat neuroaseet, entä millainen on tekoälyn tulevaisuus?
    Tämä on Mieli taistelukenttänä – ohjelma informaatiovaikuttamisesta ja kognitiivisesta sodankäynnistä. Viimeinen jakso käsittelee tulevaisuutta: uusia uhkia ja ajatuksia siitä, miten niiltä puolustaudutaan. Jaksossa haastatellaan Benjamin Knoxia, Jukka Niittymaata, Jarno Limnélliä ja Riitta Mäkistä.
    Mieli taistelukenttänä toteutettiin osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Kilpi-hanketta. Ohjelman teknisestä toteutuksesta vastasivat Joni Palmiranta ja Jari Niemi. Sarjan on toimittanut Miriam Hautala.
    * Lisätietoja kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden koulutuksen ja tutkimuksen kehityshankkeesta (Kilpi): www.jyu.fi/fi/hankkeet/kilpi
    * Mikäli haluat oppia informaatiovaikuttamisesta, kognitiivisesta sodankäynnistä ja niiltä puolustautumisesta lisää, voit tutustua maksuttomaan ja kaikille avoimeen Kansalaisen informaatioturvallisuus -verkkokurssiin: https://www.jyu.fi/fi/avoin-yliopisto/opintojaksot/kansalaisen-informaatioturvallisuus
    26 min
  • “Elämme rauhattomuuden aikaa” - 7. jakso, Mieli taistelukenttänä -sarja
    Aikaa, jota elämme, on kuvailtu niin harmaan epävakauden kuin rauhattomuuden ajaksi. Selvää lienee, että syvän rauhan aika on ohi ja turvallisuusympäristö muuttunut. Mikä on Suomen tilanne tänään?
    Tämä on Mieli taistelukenttänä – ohjelma informaatiovaikuttamisesta ja kognitiivisesta sodankäynnistä. Seitsemäs jakso käsittelee kotirintamaa: miten Suomea vastaan hyökätään, ja miten yhteiskuntaamme puolustetaan? Käsittelemme myös yhteiskunnan haavoittuvuuksia sekä kansallisia narratiiveja, niiden merkitystä ja hyödyntämistä. Asiantuntijoina toimivat Panu Moilanen ja Dominic Saari.
    Mieli taistelukenttänä toteutettiin osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Kilpi-hanketta. Ohjelman teknisestä toteutuksesta vastasivat Joni Palmiranta ja Jari Niemi. Sarjan on toimittanut Miriam Hautala.
    * Lisätietoja kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden koulutuksen ja tutkimuksen kehityshankkeesta (Kilpi): www.jyu.fi/fi/hankkeet/kilpi
    26 min
  • Kuka meitä puolustaa, mikä meitä suojelee? - 6. jakso, Mieli taistelukenttänä -sarja
    Miten puolustautua sodassa, jonka rintamalinjat kulkevat kansalaisten päiden sisällä? Voiko vihamielistä informaatiovaikuttamista torjua ilman, että sananvapaus vaarantuu? Kenen vastuulla puolustus on?
    Tämä on Mieli taistelukenttänä – ohjelma informaatiovaikuttamisesta ja kognitiivisesta sodankäynnistä. Tässä jaksossa pureudutaan siihen, miten yksilöt ja yhteiskunta voivat suojautua vihamieliseltä vaikuttamiselta ja kognitiiviselta sodankäynniltä. Kuulemme asiantuntijakommentteja Vilma Luoma-aholta, Mikko Salolta, Panu Moilaselta, Samu Paajaselta, Hilkka Grahnilta ja Dominic Saarelta.
    Mieli taistelukenttänä toteutettiin osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Kilpi-hanketta. Ohjelman teknisestä toteutuksesta vastasivat Joni Palmiranta ja Jari Niemi. Sarjan on toimittanut Miriam Hautala.
    * Lisätietoja kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden koulutuksen ja tutkimuksen kehityshankkeesta (Kilpi): www.jyu.fi/fi/hankkeet/kilpi
    26 min
  • Media – vallan vahtikoira vai vallanpitäjä? - 5. jakso, Mieli taistelukenttänä -sarja
    Millainen rooli medialla on nykyisessä informaatioympäristössä? Onko se vallan vahtikoira, vai käyttääkö se valtaa itse? Mitä on nykyajan valtamediat, vaihtoehtoismediat ja valemediat, ja millä mediatoimijoilla on valtaa?
    Tämä on Mieli taistelukenttänä – ohjelma informaatiovaikuttamisesta ja kognitiivisesta sodankäynnistä. Jaksossa keskustellaan median puolueettomuudesta, luotettavuudesta ja moniäänisyydestä sekä vaihtoehtoisista medioista ja valemedioista. Haastateltavina ovat Mikko Salo, Pauliina Ylitalo ja Dominic Saari.
    Mieli taistelukenttänä toteutettiin osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Kilpi-hanketta. Ohjelman teknisestä toteutuksesta vastasivat Joni Palmiranta ja Jari Niemi. Sarjan on toimittanut Miriam Hautala.
    * Lisätietoja kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden koulutuksen ja tutkimuksen kehityshankkeesta (Kilpi): www.jyu.fi/fi/hankkeet/kilpi
    22 min
  • Toimijat sotatantereella - 4. jakso, Mieli taistelukenttänä -sarja
    Suurvallat ovat aina kilpailleet keskenään niin taloudessa, kulttuurissa kuin asevarustelussa. Kilpailua käydään myös mielistä, mielipiteistä ja maailmankuvasta. Ketkä kaikki sotaa käyvät, ja kuka sen voi voittaa?
    Tämä on Mieli taistelukenttänä – ohjelma informaatiovaikuttamisesta ja kognitiivisesta sodankäynnistä. Tässä jaksossa käsitellään toimijoita, jotka mielistä kamppailevat. Informaatiosodankäynnin keskeisiä toimijoita ovat myös esimerkiksi ääriliikkeet ja terroristijärjestöt, mutta tässä jaksossa keskitymme erityisesti Kiinaan, Yhdysvaltoihin ja Venäjään. Miten ne vaikuttavat, millä keinoilla ja miksi? Asiantuntijoina ovat Matti Puranen, Dominic Saari ja Mari Puurunen.
    Mieli taistelukenttänä toteutettiin osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Kilpi-hanketta. Ohjelman teknisestä toteutuksesta vastasivat Joni Palmiranta ja Jari Niemi. Sarjan on toimittanut Miriam Hautala.
    * Lisätietoja kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden koulutuksen ja tutkimuksen kehityshankkeesta (Kilpi): www.jyu.fi/fi/hankkeet/kilpi
    29 min
  • Syvävaleita ja neuroaseita – teknologia tuhon mahdollistajana-3. jakso, Mieli taistelukenttänä-sarja
    Taistelu on sama, mutta keinot uudet ja tuhoisammat: kiihtyvä teknologinen kehitys on mahdollistanut pahaa tahtoville toimijoille entistä tehokkaammat keinot manipulointiin, eripuran aiheuttamiseen ja yhteiskunnan heikentämiseen.
    Tämä on Mieli taistelukenttänä – ohjelma informaatiovaikuttamisesta ja kognitiivisesta sodankäynnistä. Tässä jaksossa sukelletaan teknologian tuomiin varjopuoliin: käsittelemme sitä, miten teknologinen kehitys, kuten algoritmit ja generatiivinen tekoäly, on tehnyt ihmismieleen vaikuttamisesta entistä tehokkaampaa. Kuulemme Mikko Alasaarelan ja Jukka Niittymaan näkemyksiä siitä, millaisilla keinoilla teknologiaa voidaan käyttää yksilöitä ja yhteiskuntia vastaan.
    Mieli taistelukenttänä toteutettiin osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Kilpi-hanketta. Ohjelman teknisestä toteutuksesta vastasivat Joni Palmiranta ja Jari Niemi. Sarjan on toimittanut Miriam Hautala.
    * Lisätietoja kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden koulutuksen ja tutkimuksen kehityshankkeesta (Kilpi): www.jyu.fi/fi/hankkeet/kilpi
    20 min
  • Harhoja ja heikkoja kohtia – kohteena kognitio - 2. jakso, Mieli taistelukenttänä -sarja
    Miksi kuvittelemme olevamme immuuneja vaikuttamiselle, vaikka juuri se voi tehdä meistä haavoittuvia? Entä miten sosiaalinen media voi vaikuttaa mielipiteisiimme meidän huomaamattamme?
    Tämä on Mieli taistelukenttänä – ohjelma informaatiovaikuttamisesta ja kognitiivisesta sodankäynnistä. Tässä jaksossa sukellamme syvälle ihmismieleen ja sen heikkoihin kohtiin. Dominic Saari kertoo Naton kognitiivisen sodankäynnin konseptista ja Hilkka Grahn siitä, miten ihmismielen haavoittuvuuksia hyödynnetään vihamielisessä vaikuttamisessa.
    Mieli taistelukenttänä toteutettiin osana opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamaa Jyväskylän yliopiston Kilpi-hanketta. Ohjelman teknisestä toteutuksesta vastasivat Joni Palmiranta ja Jari Niemi. Sarjan on toimittanut Miriam Hautala.
    * Lisätietoja kognitiivisen ja informaatiopsykologisen turvallisuuden koulutuksen ja tutkimuksen kehityshankkeesta (Kilpi): www.jyu.fi/fi/hankkeet/kilpi
    22 min

About Jyväskylän yliopisto

From the publisher's feed

Jyväskylän yliopiston podcasteja opiskelijaelämästä, tieteestä ja työelämästä!

More shows like Jyväskylän yliopisto

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

2 Listeners