Risto havahtui jo lapsena siihen, että ei ollut kuin muut. Kun muiden poikien tulevaisuuteen kuuluivat häät ja lapsia, Risto mietti, että haluaa jäädä asumaan äidin kanssa. Äidin lähellä hän tunsi olonsa turvalliseksi.
Pieni poika rakasti piirtämistä, mutta teki sitä salaa. Paperille syntyi olkapään kaari, hauis ja käsivarsien päähän rotevat sormet.
Kukaan ei saanut nähdä, että hän piirsi kuvia miehistä.
Voit myös kuunnella jutun:
Maalaiskylässä elettiin perinteisesti. Poikien piti olla kiinnostuneita poikien leikeistä. Risto halusi leikkiä kaverinsa kanssa mielikuvitusleikkejä. Vanhalla kivilouhoksella he kuvittelivat, kuinka kiviä oli viety Pietariin Katariinan palatsiin ja etsivät sammalen alta sinne mahdollisesti unohtuneita työkaluja.
Usein kaveruksia kiusattiin koulussa. Kerran ikätoverit ripustivat pojat heinänseipäisiin.
”Mietin, että jotain minussa on väärin.”
Lue myös: Viimeisen tsaariparin rakkaustarina: Olivatko he kaikkien aikojen onnellisin kuninkaallinen pari?
Salainen minuus
Teini-ikäisenä Risto muistaa nähneensä lehtilööpin, jossa luki: Helsingistä löydetty homopesä.
”Ihmettelin, mikä se sellainen homopesä on, siellä oli ollut koirakin lemmikkinä. Olisiko minullekin siellä sitten isona koti?”
Perheen kuusi sisarusta saivat lempeän kasvatuksen. Koti oli rakastava mutta vaikeneva.
”Vaikeista asioista ei silloin puhuttu, mikä tarkoitti, ettei niitä ollut. Niille ei tarvinnut tehdä mitään.”
Risto muistaa käyneensä Helsingissä etsimässä ”homopesää”. Tuloksetta.
Hänelle muotoutui ajatus, että on olemassa ulospäin näkyvä Risto ja lisäksi oma sisäinen ja salainen minuus.
Ratsastus vahvisti
Kun armeija 1960-luvun lopulla luopui hevosistaan ja siirsi ne Hyrylään, Risto lähti kaverinsa kanssa kokeilemaan ratsastusta. Hevoset olivat vauhkoja ja ratsastuksenopettaja juopunut.
”Hän piti meille ensimmäisen tunnin ja viittilöi, että jos joku pysyy hevosen selässä viereisen mäen laelle saakka, hän saa luvan mennä yksin maastoon.”
Risto takertui tiukasti hermostuneen hevosensa ohjaksiin ja pysyi selässä. Tippuakaan kun ei uskaltanut. Ratsastustaidot kehittyivät, ja myöhemmin hän pääsi Ypäjälle ratsastuksenopettajakoulutukseen. Taso oli kova.
Ristoa ei jännittänyt opettaa, vaikka maneesin katsomot olivat välillä täynnä ihmisiä.
”Tiesin, mitä teen, ja luotin itseeni.”
Myöhemmin Risto perusti ratsastuskoulun. Hän oli kunnioitettu opettaja, mutta samaan aikaan hän ei uskaltanut olla oma itsensä, saati rakastua.
Lue myös: Ritvan rakkaustarina: "Tragedia lähensi meitä entisestään"
Tuo pitäisi tappaa
Tappakaa ne! Ei niillä ole mitään arvoa, hyi olkoon! Tällaisia lauseita saattoi kuulla kaduilla 1950-60-luvuilla. Ilmapiiri oli homoseksuaaleille karu.
”Homoja jahdattiin, ja heitä laitettiin vankilaan.”
Homoseksuaaliset teot olivat Suomessa rikos vuoteen 1971 asti.
”Yli tuhat miestä joutui 1950-luvulla vankilaan siveettömyyden perusteella. Naispareja ei jahdattu. Naisten välinen rakkaus ja seksuaalisuus sopi heteromiesten fantasioihin.”
Sairauslistalta homous poistettiin vasta vuonna 1981, joten siihen liittyvä häpeä säilyi vahvana.
”Pelkäsin, että jos olisin tuonut asian esiin, olisin saattanut joutua hullujenhuoneelle.”
Risto jatkoi miehisen miehen roolin esittämistä.
”Madalsin ääntäni, jotta kuulostaisin miehekkäältä. Vältin myös tietoisesti käsien heiluttelua,
