Mestaritehdas

Vaikka puheestamme saa monesti sen käsityksen, että olemme kriittisiä ja monia asioita vastaan, eikö meidän todellinen motiivimme olekin taistella jonkin asian puolesta? Tällä kertaa pohdin, miten voisimme opetella käyttämään erilaisia työkäsitteitä ja minkälaisella keskustelutyylillä saattaisimme ymmärtää toisiamme paremmin, ja miten meidän ehkä tulisi toimia, jotta peiliin katsominen olisi hieman helpompaa.

Olemme mielestäni tottuneet ajattelemaan kasvusta väärin. Tavoittelemme aina määrällisesti mitattavaa kasvua, vaikka elämämme laatu riippuu kasvun laadusta. Tällä kertaa pohdin, miten voisimme lähestyä kasvua ajatuksesta ”paremmin”, sen sijaan, että miettisimme aina ”enemmän”.

Meidän on kiinnityttävä johonkin, jotta selviämme elämän monimutkaisuudesta. Ajattelen, että mielemme juuret takertuvat ennen kaikkea maailmankuviin, joiden kirjo on valtava. Mitä siitä seuraa, kun maailmankuvamme törmäilevät yhteen? Mitäpä jos oma kuvamme maailmasta ei olekaan totta?

Teknologinen kehitys on johtanut siihen, että kehitys nopeutuu nopeutumistaan. Elämämme on koko ajan nopeampaa ja poukkoilevampaa. Lukemattomien valintojen ja vilisevien kuvien pyörteissä joudumme eksyksiin, ja mielemme karkaa tulevaisuuteen. Tässä jaksossa pohdin muun muassa ajan ja edistyksen paradokseja ja kerron mitä teknologian lyhentyneistä elinkaarista seuraa.

Miksi mittaamme itseämme koko ajan erilaisilla laitteilla? Monesti vaikuttaa siltä, että elämämme on erilaisista projekteista koostuva sekamelska. Vaikka tavoitteena sanotaan olevan itseensä panostaminen, minä väitän, että me olemme kadottaneet yhteyden itseemme.

Tässä jaksossa pohdin muun muassa itsensä mittailemista ja vastuun ulkoistamista teknologialle. Kerron myös omista havainnoistani omasta kehollisuudestani ja siitä mitä olen oppinut joogaamisesta.

Kenelle minä oikeastaan puhun, kun puhun monologejani? Tässä jaksossa päädyn pohtimaan muun muassa olenko itse olemassa ilman toisia. Kerron myös miksi jotkin kirjat kannattaa mielestäni lukea useampaankin kertaan ja miksi Nuuskamuikkunen on mielestäni traaginen hahmo.

Uusi vuosi, uusi minä. Vai joko mahtipontisimmat muutosprojektit on ehditty kuopata? Tällä kertaa pohdin muun muassa erilaisia näkökulmia muutoksen tekemiseen. Miten tapoja rakennetaan? Kannattaako asiaa lähestyä maltilla hivuttautuen, vai onko joskus sittenkin toimivinta tehdä yksi selkeärajainen muutos? Tässä jaksossa paljastan myös itselläni tekemäni puolen vuoden ihmiskokeen tulokset.

Tämä on jakso, jota ei pitänyt olla olemassa. Olin jo saanut mökkiretriittini työt valmiiksi, mutta viimeisenä yönä en saanut unta. Pimeys ja yksinäisyys tuntuivat ottavan minusta otteen, ja päätin kokeilla puhua tuntemuksistani yön pimeydessä, poikkeuksellisesti vailla aavistusta siitä, mitä kohti ajatus liikkuu. Väsymyksestä ja tyhjästä pimeydestä nousee esiin se, mitä todella ajattelee: Suhdetta puolisoonsa, lapsiinsa ja toisten ihmisten kohtaamista ja omaa valmennusfilosofiaani.

Olen yhä vetäytyneenä mökille yksinäisyyteen. Toisen, pitkän ja vaiherikkaan retriittipäivän aikana ehdin kuulostella itseäni, pohtia tyhjyyttä ja pelästyäkin omia ajatuksiani. Talvipäivään mahtui myös jalkapallon MM-kisoja ja arkisia oivalluksia meditointimahdollisuuksista.

Vetäydyin retriittiin talviselle mökille. Revin itseni irti arjen ympyröistä ja tohinasta yksinäisyyteen, ja aloin kuulostella hiljaisuutta ja itseäni. Tässä jaksossa pohdin muun muassa vipassana-meditaatiota ja irtautumisen tarvetta, sekä sen vaikeutta.