Metsäradio

Ainakin puoli Suomea talvehtii vielä lumipeitteen alla, mutta moni kotipuutarhuri haluaisi jo vähitellen upottaa sormet multaan. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner ja biologi, tietokirjailija Leena Luoto vierailivat Helsingin Pakilan palstapuutarha-alueella, joka alkaa vähitellen herätä talviunestaan. Kunhan säät tästä vielä lämpenevät, siellä päästään lumien sulettua keväthommiin. Leena Luoto tarkisti, ettei routaakaan ole siellä juuri ole tylsistyttämässä puutarhalapiota.

Ilta alkaa pimetä, on pikku pakkanen, tyyntä, lähes täysi kuu ja jään päällä ei ole lunta kuin nimeksi. On siis otollinen ilta lähteä luisteluretkelle Raaseporiin. Roger Grundströmin, Riku Lumiaron ja Juha Laaksosen tavoitteena oli päästä kuulemaan suurpetojen ääniä ja lehtopöllön huhuilua. Millaisia havaintoja jäältä illan pimetessä löytyi?

Tämä talvi on ollut säiden puolesta oikukas. Välillä on satanut vettä kuin saavista kaataen, ja osa Suomesta on ollut lähes koko talven ilman lumipeitettä. Lisäksi koko maassa on viime päivinä puhallellut voimakkaita myrskytuulia. Toimittaja Anna-Kaisa Brenner lähti viimeisimmän puhurin jälkimainingeissa katselemaan, näkyisikö helsinkiläisillä viljelypalstoilla jo yhtään kevään merkkejä, pääkaupunkiseudulla kun lumipeite on huvennut lähes olemattomiin. Mukaansa hän sai biologi ja tietokirjailija Leena Luodon, joka ylläpitää suosittua Puutarhan parhaaksi -Facebook-ryhmää.

Valjakkoyrittäjät ja -koirat ovat kulkeneet haasteesta toiseen. Koronan seurauksena koirilta loppuivat työt ja esimerkiksi Lapissa tuhansien rekikoirien tulevaisuus oli vaakalaudalla. Erilaisten ruokakeräysten ansiosta suurin osa koirista saatiin pidettyä hengissä yli pandemia-ajan. Nyt valjakkokoirilla riittää töitä, kun Lapissa eletään ennätyksellistä turistikevättä. Huolenaiheeksi on sen sijaan noussut ruoan, sähkön ja polttoaineiden hintojen nousu, joka vaikuttaa jo valjakkoyritysten kannattavuuteen.

Urho Ahomaalla on huolehdittavanaan 176 koiraa Saariselän Kuukkelilammella. Apetta kuluu noin sata kiloa päivässä. Se koostuu valmisruokanappuloista, lihasekoitteesta ja vedestä. Ruoka tulee pääosin ulkomailta suurina erinä. Muun teurasjätteen käyttö on vähäistä, koska se pitäisi noutaa teurastamolta erikseen ja sen käsittely koiratarhalla on hankalaa.

Nyt porojen teurastamisen yhteydessä menee roskiin satoja tonneja koirille ruuaksi kelpaavaa liha- ja luujätettä. Alueelle toivotaankin teollista toimijaa, joka valmistaisi poron teurasjätteestä koiranruokaa. Urho Ahomaan kanssa aiheesta keskustelee Jarmo Siivikko.

Suomi on luontoharrastajien maa. Merkittävä osa tutkimuksia tukevista havainnoista on harrastajien tekemiä. Nyt näitä harrastajia ja havaintojen ilmoittajia kaivataan lisää. Luonnontieteellisellä keskusmuseolla, Luomuksella, on kysely mitä lajiryhmiä suomalaiset havainnoivat, mikä motivoi heitä ilmoittamaan havaintojaan ja toisaalta ja mitkä tekijät lisäisivät heidän mahdollisuuksiaan osallistua havaintojen ilmoittamiseen entistä aktiivisemmin. Yli-intendentti Aleksi Lehikoinen kannustaa testin tekemiseen ja sitten havaintojen keräämiseen ja ilmoittamiseen. Retkikaverina Karjaalla havaintoja kirjaamassa oli Juha Laaksonen.

Osallistu siis Luonnontieteellisen keskusmuseon, BirdLife Suomen, Luonnonvarakeskuksen, Suomen ympäristökeskuksen ja Suomen Riistakeskuksen kyselyyn 15.3.2023 mennessä. Kysely löytyy helposti menemällä sivuille. luomus.fi

Metsäteollisuusyhtiö UPM Metsän omistamalla 8 000 hehtaarin suuruisella metsäalueella parannetaan petolintujen suojelua rakentamalla helmipöllöille näätäturvallisia pesäpönttöjä. Talousmetsään tehdään myös tekopesiä kana-, hiiri- ja mehiläishaukoille.

Turvallinen helmipöllön pesäpönttö asennetaan tolpan päähän. Tolpan ympärille laitetaan muoviputki, jonka pinnasta näädän kynnet eivät saa otetta. Pöntöt sijoitetaan niin kauas lähipuista, etteivät näädät pääse hyppäämälläkään pesän kimppuun. Sääksisäätiön ja UPM:n yhteistyöstä haetaan oppia vastaaville toimille muuallakin Suomessa. Toimittajana oli Timo Leponiemi.

Yle Areenassa julkaistiin vastikään kuusiosainen podcast- sarja Rakas puu, kaadettu puu. Sarja pohtii suomalaisten ja länsimaalaisten luontosuhteen kehittymistä läpi vuosisatojen. Minna Pyykkö oli metsäretkellä Helsingin Kivinokassa sarjan toisen käsikirjoittajan, historiantutkija Juha Haaviston, kanssa.

Mustarastas ei ole kovin jouluinen lintu, onhan koiras pikimusta ja naaraskin tummanruskea. Musta tarkoittaa viidestä liturgisesta väristä kuolemaa, ja kirkkovuodessa se kuuluu pitkäänperjantaihin eikä joulun

syntymäjuhlaan. Mutta nykymaailmassa mustarastas on joulupihan siipikansaa Suomen eteläpuoliskossa niin kaupungeissa, taajamissa kuin viljelyseutujen maalais- ja omakotitalojen pihoilla, joilla lintuja

ruokitaan. Vain jokunen prosentti Suomessa pesivistä rastaista talvehtii, mutta määrä on kasvanut viime vuosikymmeninä moninkertaiseksi ruokinnan ja talvien lauhtumisen vuoksi. Pertti Koskimies kertoo

piharastaiden elämästä aamuvarhain, kun tiaislaumakin jo räpistelee ruokintapaikalla. Enää kymmenkunta viikkoa, ja upea rastaskonsertti palkitsee linturuokkijan ruhtinaallisesti.

Kolmekymppinen ranualainen Erno Saukko toteutti pari vuotta sitten unelmansa. Hän vietti vuoden vaeltaen Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa. Retki alkoi elokuussa 2019 Pohjois- Norjasta Jäämeren rannalta ja päättyi samaan paikkaan 366 retkipäivää ja 2500 kilometriä myöhemmin. Minna Pyykkö jutteli hänen kanssaan vaellusmuistoista, matkan varrella eteen tulleista yllätyksistä ja reissun luontohavainnoista, joista hän on kirjoittanut myös tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Vuoden vaellus.

Kun myrsky kaataa kunnan metsää, ulkoilureiteille rojahtaneet puut siirretään usein syrjään. Niitä ei välttämättä korjata kokonaan pois, vaikka niistä saisi hyvää polttopuuta. Pitääkö metsän olla ryteikkö, että se säilyisi monimuotoisena? Ja jos metsä kasvaa Natura-alueella, saako sinne edes mennä ulkoilemaan normaalisti? Tällaiset kysymykset ovat tuttuja biodiversiteettikeskuksen johtajalle Petri Ahlrothille.

Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.