Metsäradio

Alkukesä on lintujen parasta pesimäaikaa. Näihin aikoihin kesäkuusta pohjoisen Suomen erämaalinnulla uivelolla alkaa olla hautomishommat jo käynnissä. Toimittajamme Anna-Kaisa Brenner lähti hauholaisen rengastajan ja lintuharrastajan Pekka Poutun mukaan tarkistamaan, joko uivelon pöntöissä näkyy elämää. Pouttu on sijoittanut pönttöjä muun muassa Inarin Kaamaseen pienen kirkasvetisen erämaalammen tuntumaan.

Alppiruusulaakso on kuuluisin Mustilan arboretumin alueista Elimäellä. Sen rakentaminen aloitettiin jo 1920-luvun lopulla. Laaksoon haluttiin luoda metsäpuisto, jossa kotimaisen metsän sekaan istutettaisiin ulkomaisia puita ja pensaita jäljitellen metsän luonnollista rakennetta.

Kasvupaikkana Alppiruusulaakso on koko Arboretumin parhaita. Maaperä on multava, kostea ja ravinteikas, ja laakson pohjalla kulkee pieni puro, joka kerää liiallisen kosteuden sekä tasoittaa lämpötilaoloja. Suurilatvuksiset männyt pidättävät osan auringonsäteilystä ja suojaavat siten puolivarjossa viihtyviä alppiruusuja ja perennoja. Männyt myös tasoittavat tuulioloja, jotka eivät Alppiruusulaaksossa muutenkaan ole epäsuotuisat, sillä laakso sijaitsee Arboretumin keskellä suojaisessa painanteessa. Yhdessä nämä tekijät luovat erinomaiset edellytykset niin alppiruusujen kuin muidenkin kasvien kasvulle. Toiminnanjohtaja Jukka Reinikainen on työskennellyt Mustilassa vuosikymmien ajan.

Jos vähänkään liikkuu rannoilla näinä alkukesän viikkoina, ei oikeastaan voi välttyä näkemästä - ja kuulemasta - vesilintuja. Niin kuikka, härkälintu, kuin kaulushaikarakin pitävät reviirimekkalaansa, ja hyvällä tuurilla voi kohdalle osua harvinaisempiakin rantojen siivekkäitä. Siru Päivinen ajeli Pohjoisen Saimaan saaristossa Rääkkylän Varpasalossa, jonne on ansiokkaasti perustettu uusi kosteikko osaksi valtakunnallista vesilintujen levähdysalueverkostoa. Puhetta pidettiin mm. vesilintulaskennoista, joihin kaivataan lisää talkooväkeä kautta maan. Suomen Riistakeskuksen riistasuunnittelija Kai-Erik Nyholm tiivistää, miltä upouusi kosteikko rantapeltojen ja -metsien laidalla vaikuttaa.

Kesän kynnyksellä lehdossa soi ainutlaatuinen konsertti. Vasta silloin Suomeen ehtivät kaukomailta lehdon omimmat linnut: kertut, sirittäjät, kultarinnat, kuhankeittäjät, satakielet ja monet muut laulumestarit. Lehdossa voi asustaa yli kymmenen lintupariskuntaa joka hehtaarilla, moninkertainen joukko havumetsiin verrattuna. Lehtojen vaateliaista linnuista yksi uhatuimpia on valkoselkätikka, jonka pärjääminen todistaa metsän arvokkaaksi muillekin lajeille. Missä tikka, siellä elämä. Pertti Koskimies ihasteli ja äänitti lehdon lintukuoroa Parikkalan Siikalahden rannalla.

Metsäradiossa vierailtiin Keski-Suomessa. Jyväskylässä asuu innokas ilvesharrastaja Jussi Ristonmaa, joka on jo vuosikymmenien ajan ajanut ilveksien asiaa. Ilveskeskuksen nettisivuilla todetaan, että Euraasian ilveksellä on melko laaja esiintymisalue ja levinneisyys. Elinalue kattaa suuren osan pohjoisesta pallonpuoliskosta ja pohjoinen havumetsä on tyypillistä ilveksen elinaluetta. Ilveksiä esiintyi aikoinaan hyvinkin runsaana koko Manner-Euroopassa, mutta 1800-luvulla alkanut lajiin kohdistunut viha hävitti suuria ilvesesiintymiä ja keskitti esiintymät Euroopan pohjois- ja itäosiin. Viime vuosina ilvestä on palautettu takaisin luontoon mm. Juran vuoristoon, Sveitsin ja Ranskan alueelle, Puolaan sekä Saksaan. Osa näistä uudelleen palauttamisista on onnistunut kehnosti, sillä lisääntyvä ilveskanta aktivoi myös niitä ihmisiä tarttumaan aseisiin, jotka jostain syystä eivät suvaitse ilvestä.

Syrjäiset metsäalueet ovat ilvekselle mieluisinta asuinaluetta myös täällä kotimaassa. Vaihteleva maasto jossa korkealla paikalla päivämakuulla ollessa on hyvä tarkkailla ympäristöä, on paikka jossa ilves viihtyy. Muuttuvasta ympäristöstä johtuen ilveksen on kuitenkin täytynyt sopeutua asustelemaan ja liikkumaan hyvinkin lähellä ihmisasumuksia. Erilaisilla metsätyypeillä ei näytä olevan vaikutusta ilveksen sijaintiin. Jyväskylästä kävi Asko Hauta-aho.

Suunnistus, geokätköily, pokemonien etsiminen - kaikki ne ovat eräänlaista löytöretkeilyä, ja sielultaan aarteenetsintään verrattavissa. Listalle voisi lisätä luolien etsimisen.

Länsi-Uudenmaan Raaseporissa asuva Henri Heikkinen harrastaa yleisurheilua ja luolien etsimistä. Juoksulenkkiensä lomassa Heikkinen löytöretkeilee metsissä, ja löydettyään luolan, kiipeää tai ryömii sen sisään ja merkitsee sijainnin karttaan. Nyt Heikkinen on julkaissut luolista opaskirjan nimeltä Raaseporin ja Inkoon luolat ja onkalot.

Hänen suosikkiluolansa sijaitsee Fängkärrsberget- nimisen kallion rinteessä Karjaan Meltolassa. Sinne päästäkseen joutuu kapuamaan jyrkkää tai erittäin jyrkkää mäenrinnettä korkeussuunnassa 50 metriä maanpinnan tasolta. Mutta perillä maisemat ja luola palkitsevat. Toimittajana oli Anna-Kaisa Brenner.

Kevät on kääntynyt kesän puolelle ja nyt kalastajat suuntaavat jälleen kulkunsa kohti kotimaan upeita vesistöjä. Vaaput ja nirhat ovat siiman päässä kovassa käytössä, kun kalaa yritetään saada rannalle tai veneeseen. Alunperin muikku toimi mallina monille täkykalaa muistuttaville pyyntivälineille ja vaaput tehtiin silloin kokonaan puusta. Nyt Metsäradion aalloilla uivat nirhat ja vaaput, aiheesta tarinoivat Asikkalan Vääksyssä tietokirjailija Erkki Norell ja toimittaja Asko Hauta-aho.

Kaksivuotisessa Sotka-elinympäristöhankkeessa rakennetaan vesilinnuille levähdysalueita eri puolille Suomea. Pääosin maa- ja metsätalousministeriön rahoittama ponnistus on tuonut uudella tavalla yhteen metsästäjät, lintuharrastajat ja myös kylien väen. Pohjoisen Saimaan saaristossa Rääkkylän Varpasalossa on parin vuoden ajan ansiokkaasti uurastettu vesilintukosteikkoa, ja parkkipaikka on selvästi laitettu merkille. Siru Päivinen ajeli katsomaan, mitä on saatu aikaiseksi.

Jos ostaa vanhan kesämökin miten kannattaa aloittaa pihapiiriin tutustuminen. Juha Laaksonen on selvittämässä Inkoon Degerbyssä tätä Jarmo Jalosen pihalla.

Suomalainen metsäkeskustelu on pahasti poteroitunutta, eikä se ole mikään ihme. Yli 60 vuoden avohakkuupakko on lukinnut sekä ajattelun, että alan käytänteet. Nyt ollaan kuitenkin tienhaarassa, josta ei entisin eväin päästä eteenpäin. YK:n kansainvälisen ilmastopaneelin IPCC:n 6. raportti julkaistaan ensivuoden alussa, tutkijoiden viesti on yksiselitteinen. Luonnon monimuotoisuudelle ON tehtävä tilaa. Yksi Suomen johtavista ilmastonmuutosasiantuntijoista, Itä-Suomen yliopiston maantieteen ja historianlaitoksen dosentti Tero Mustonen, vastaa raportin Eurooppa-luvusta.

Siru Päivinen kuulosteli tutkijan tuntoja Pohjois-Karjalassa Selkiellä, metsässä joka on paljon neljää hehtaariaan suurempi ja merkittävämpi.