Tiedekulma podcast

Millainen talouspolitiikka turvaa hyvinvointivaltion?


Listen Later

Viimeiset vuodet taloutta ovat piinanneet globaalit kriisit, joiden hoitoon liittyvät tukitoimet ovat kasvattaneet valtion menoja. Arvaamaton maailmantilanne ja ympäristökriisiin vastaaminen ovat lisänneet valtioiden roolia taloudessa. Toisaalta Suomen julkinen talous on ollut jo pitkään alijäämäinen. Tulevalta hallitukselta on peräänkuulutettu pikaisia suunnitelmia julkisen talouden sopeuttamiseksi.
Mitä vaalien talouskeskusteluissa on jäänyt sanomatta? Onko Suomella suuri velkaongelma? Millaisella talouspolitiikalla ja teoilla suomalainen hyvinvointiyhteiskunta turvataan myös tulevaisuudessa? Miten maailmantalous vaikuttaa Suomeen?
Vaikuttavaa talouspolitiikkaa ja vaalien talouskeskustelua ovat analysoimassa makrotaloustieteen professori Niku Määttänen, Suomen Pankin ennustepäällikkö Meri Obstbaum ja väitöskirjatutkija Antti Ronkainen. Keskustelun juontaa Helsingin Sanomien toimittaja Robert Sundman.
Keskustelu on osa Helsingin yliopiston ja Helsingin Sanomien järjestämää Pinnalla-ohjelmasarjaa, jossa käsitellään kevään eduskuntavaalien kynnyksellä suomalaiseen yhteiskunnan suuria murroksia ja kohtalonkysymyksiä.
Podcast on nauhoitettu Köyhtyykö Suomi? -tapahtumassa Tiedekulmassa 8.3.2023.
Katso podcast tekstitettynä videona Youtubessa: https://youtu.be/G0R5_YrpFL0
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Tiedekulma podcastBy Helsingin yliopisto

  • 5
  • 5
  • 5
  • 5
  • 5

5

1 ratings


More shows like Tiedekulma podcast

View all
Rahapodi by Nordnet

Rahapodi

4 Listeners

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

10 Listeners

Jäljillä by Jäljillä/ Podme

Jäljillä

10 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

4 Listeners

Maanantaimysteeri by Maanantaimysteeri/ Podme

Maanantaimysteeri

1 Listeners

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

2 Listeners

Utelias mieli by Helsingin yliopisto

Utelias mieli

1 Listeners

#neuvottelija Sami Miettinen by Sami Miettinen

#neuvottelija Sami Miettinen

0 Listeners

HS Visio -podcast by Helsingin Sanomat

HS Visio -podcast

2 Listeners

Bella Table by Kia Arpia & Petra Wettenranta

Bella Table

6 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

2 Listeners

Politiikan puskaradio by Iltalehti

Politiikan puskaradio

4 Listeners

Antin koulumatka by Antti Holma/ Podme

Antin koulumatka

5 Listeners

Jari Sarasvuo podcast by Trainers' House

Jari Sarasvuo podcast

1 Listeners

Amerikkapodi by Helsingin Sanomat

Amerikkapodi

6 Listeners