Peter & Peter

Odysseia eli Odysseuksen harharetket alkavat kun Troijan sota päättyy kreikkalaisten voittoon Odysseuksen keksimän puuhevosen ansiosta. Tarina Troijan sodasta liittyy paljon suurempaan kokonaisuuteen eli koko itäistä Välimerta kohdanneeseen katastrofiin, pronssikauden sivilisaation romahtamiseen vuoden 1200 eaa. tienoilla.

Valtakuntia kaatui tai ne surkastuivat, vauraita kaupunkeja tuhottiin, alueen kulttuuri näivettyi ja vahvasti verkostoitunut kansainvälinen kauppa häiriintyi. Jotkut kaupungit ja yhteiskunnat toki myös hyödynsivät uusia tyhjiöitä, mutta esimerkiksi Kreikassa alkoivat niin sanotut pimeät vuosisadat. Tätä voikin verrata läntisen Euroopan pimeisiin vuosisatoihin Länsi-Rooman tuhouduttua.

Myös itse pronssikausi päättyi ja sen korvasi pikku hiljaa rautakausi. Syitä pronssikauden romahdukseen lienee useita, mm. ilmaston raju muutos, joka johti pitkään kuivaan kauteen ja nälänhätiin. Myös niin sanottujen merikansojen hyökkäykset levittivät tuhoa itäisen Välimeren rannikkokaupungeissa.

Maria Stuart oli Skotlannin kuningatar jo vauvana, Ranskan kuningatar teininä ja Englannin kruununperillinen. Hänen elämänsä oli täynnä intohimoa, verisiä salaliittoja ja raakaa taistelua vallasta. Se oli trilleri, jota värittivät intohimoiset avioliitot, mystiset murhat, kapinat ja petokset.

Maria joutui lopulta pakenemaan omasta maastaan, hän haki turvaa serkultaan Englannin kuningatar Elisabet ensimmäiseltä. Se oli virhe, joka maksoi hänelle lopulta kaiken. Oliko Maria Stuart historian uhri, juonitteleva petturi vai pelkkä miesten valtapelin pelinappula? Maria oli jatkuvasti ratkaisujen edessä, valitettavasti useimmiten hän teki väärän ratkaisun.

Yhdysvaltojen ja Iso-Britannian niin sanottu vuoden 1812 sota – joka jatkui vuoteen 1815 saakka – on monille tuntematon, myös sotaan osallistuneissa maissa itsessään.

Kenties selitys on siinä, että Napoleonin sotien synnyttämistä jännitteistä käynnistynyt konflikti ei johtanut oikien mihinkään. Rajat pysyivät muuttumattomina, valtavilta verilöylyiltä vältyttiin ja kumpikin valtio katsoi, että se ei ainakaan hävinnyt. 

Raskaimmat tappiot kantoivat alkuperäisväestö muun muassa Suurten järvien alueella. He taistelivat usein Iso-Britannian puolella amerikkalaisia vastaan, mutta lopulta britit vetivät tukensa pois liittolaisiltaan ja jättivät nämä amerikkalaisten armoille.

Vaikka sota onkin monelle tuntematon, oli se tärkeä Pohjois-Amerikan myöhemmälle kehitykselle. Sanotaan, että sota loi lopullisesti sekä Kanadan että Yhdysvaltojen kansakunnat. Kanadalaiset, niin englannin- kuin ranskankielisetkin, tiesivät viimeistään nyt, että he eivät halunneet yhdysvaltalaisiksi, vaan jatkaa oman alueensa kehittämistä osana britti-imperiumia. 

Yhdysvaltalaiset puolestaan määrittelivät kansakuntaansa ja sen tehtävää tavalla, jota vuoden 1776 itsenäisyysjulistus ja vapaussota eivät olleet vielä tehneet. Vuoden 1812 sota synnytti myös Yhdysvaltain kansallislaulun, Tähtiviirin. 

Lisäksi britit valtasivat Washingtonin ja polttivat Valkoisen talon.

Benito Mussolini johti Italiaa uuteen ääri-ideologiaan, fasismiin, turvautuen pari vuosikymmentä toisen maailmansodan käännekohtaan asti. Ideologiaan kuului äärinationalismi, yksilönvapauden vastustaminen, militarismi ja poissulkeva yhteiskuntajärjestys.
Sosialistina ja pasifistina poliittisen uransa aloittanut taitava puhuja ja kirjoittaja kääntyi sotaa kannattavaksi ja pikkuhiljaa totalitaarista ideologiaa edustavaksi fasistiksi ensimmäisen maailmansodan ja sen jälkeisissä sekavissa ja levottomissa vuosissa. Mussolini tiedettiin jo nuorena väkivaltaiseksi, ja hän halusi itsekin levittää kuvaa itsestään voimaan uskovana vahvana johtajana. Italia oli ensimmäisen maailmansodan jälkeen kaaoksessa, joten moni kaipasi johtajaa, joka laittaisi maan kuriin ja järjestykseen. Mussolini ja hänen fasistinsa kiipesivät vallan kahvaan, ja lopulta Italia oli Mussolinin johtama diktatuuri. 
Mussolini ja hänen toimintansa Italiassa olivat esikuva natsijohtaja Adolf Hitlerille. Mussolinin Italia tarjosi alussa monille menestyksen mallia, mutta viimeistään fiaskoon päättyneet sotaretket kaatoivat Mussolinin ja fasismin. Mussolinin Italia ei ollutkaan niin vahva kuin mitä johtajansa Il Ducen retoriikka ja vallan symboliikka olivat antaneet ymmärtää. Myös Hitleristä oli tullut isäntä ja Mussolinista renki.

CIA sai alkunsa syyskuussa 1947, kun Yhdysvaltain presidentti Harry S. Truman allekirjoitti National Security Actin, kansallisen turvallisuuslain. Tiedustelupalvelu Central Intelligence Agency peri toisen maailmansodan aikaisen OSS:n manttelin ja sen tehtäväksi tuli tukea Yhdysvaltain ulkomaantiedustelua.

Kylmän sodan myötä CIA:n merkitys ja tärkeys kasvoi nopeasti. Sen tehtäväkenttä laajentui tiedon keräämisestä salaisiin operaatioihin, kun Yhdysvallat yritti estää kommunismin leviämistä. CIA oli mukana kaatamassa monien valtioiden päämiehiä, mutta aina siinä ei onnistuttu – Kuuba kenties kuuluisimpana esimerkkinä.

Meksikon julistauduttua itsenäiseksi Espanjasta vuonna 1810 alkoi yli 100 vuoden levoton ja väkivaltainen jakso. Espanjaa vastaan käydyn itsenäisyyssodan jälkeen maa joutui 1800-luvulla taistelemaan muun muassa Yhdysvaltoja ja Ranskaa vastaan. Lisäksi käytiin lukuisia sisäisiä valtataisteluja usein yläluokkaa ja kirkkoa edustaneiden konservatiivien ja radikaalejakin uudistuksia sekä tasa-arvoa vaatineiden liberaalien välillä, joista suuri osa oli maan alkuperäisväestöä. 

Itsenäisyyden alkuaikojen voimahahmo maan politiikassa oli Antonio López de Santa Anna. Santa Anna kuitenkin hävisi sekä Texasin että myöhemmin sodan Yhdysvalloille, jonka seurauksena Meksiko joutui luovuttamaan jopa puolet maa-alueestaan Yhdysvalloille. Turhamaisena tunnettu Santa Anna muistetaan myös siitä, että hänen taistelussa amputoitu jalkansa haudattiin kenraalin arvon mukaisin sotilasmenoin.
1860-luvulla Ranskan Napoleon III asetti Itävallan keisarin veljen, arkkiherttua Maksimilianin, Meksikon keisariksi konservatiivien tuella. Keisarikunta päättyi tasavallan tukijoiden voittoon ja Maksimilianin teloitukseen vuonna 1867.

Reilu sadan vuoden mittainen jakso, jossa taistelu Meksikosta oli kaikkein kiivainta, päättyi sisällissotaan vuosien 1910 ja 1920 välillä, kun maata pitkään ja yhä yksinvaltaisemmin hallinnut kenraali Porfirio Díaz päätettiin syöstä vallasta. Sisällissodan kansallissankareita ja legendoja olivat Pancho Villa ja Emiliano Zapata.

Kun norjalaisen Roald Amundsenin retkikunta saavutti ensimmäisenä maailmassa etelänavan vuonna 1912, britti Ernest Shackleton päätti puolestaan olla ensimmäinen, joka ylittää Etelämantereen.

Kun Shackletonin laiva jäi kiinni ahtojäähän, joka lopulta murskasi ja upotti laivan, hän tiesi, että naparetki oli tuhoon tuomittu. Alkoi taistelu nälkää, kylmää ja uupumusta vastaan, taistelu eloonjäämisestä. Ei ollut toivoakaan, että kukaan tulisi pelastamaan seurueen, vaan 28 hengen ryhmän olisi itse selvitettävä tiensä takaisin. Lähin paikka, jossa oli muita ihmisiä, oli Etelä-Georgian saari lähes 1 500 kilometrin päässä, meren takana, joka oli yksi maailman myrskyisimmistä.

Siirtomaavalta Afrikassa alkoi purkautua toden teolla toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymmeninä. Ensimmäisen maailmansodan aikoihin Afrikassa oli ollut vain kaksi itsenäistä valtiota, muut eurooppalaisten siirtomaita.

Afrikassa teollistuminen ja kaupungistuminen alkoivat vahvistua toisen maailmansodan aikoihin, mikä lisäsi muun muassa työläisten järjestäytymistä ja lukutaitoa sekä vahvisti vapaan lehdistön asemaa. Afrikan eliitti oli myös alkanut kouluttautua siirtomaaisäntien yliopistoissa sotien välissä, mikä synnytti uusia ideoita vapaudesta. Lisäksi siirtomaavaltojen ongelmat ja heikko menestys toisessa maailmansodassa osoittivat siirtomaiden ihmisille, että eurooppalaisvaltiot eivät olleet lyömättömiä. Myös toisen maailmansodan todellinen voittajavaltio, uusi supervalta Yhdysvallat, oli jo vuosikymmeniä vaatinut eurooppalaisilta siirtomaavalloilta kolonialismista luopumista.

Siirtomaavallan purkautuminen sujui osassa Afrikan maista rauhallisesti, osa taas ajautui verisiin vapaus- ja sisällissotiin ja osa diktatuuriin, korruptioon ja kleptokratiaan.

Vielä 1880-luvun alussa eurooppalaisilla oli siirtomaita Afrikassa lähinnä vain rannikoilla, vaikka lähes koko muu maailma oli jo jaettu ja kartoitettu. Mutta vain noin 30 vuotta myöhemmin lähes koko manner oli siirtomaavaltojen hallinnassa. Afrikan jakamisesta, tai ainakin sen pelisäännöistä, sovittiin eurooppalaisten kesken afrikkalaisia kuulematta vuonna 1884-85 Berliinin konferenssissa, vaikka itse valloitukset tapahtuivat pääosin vasta myöhemmin. Koko niin sanotun kilpajuoksun Afrikkaan aloitti Belgian kuningas Leopold, joka keplotteli itselleen Kongon, valtavan kokoisen alueen keskellä eurooppalaisille vielä tuntematonta pimeää maanosaa. Siirtomaita valloittivat lisäksi Britannia, Ranska, Saksa ja Italia. Portugali puolestaan laajensi vanhoja siirtomaitaan länsi- ja itärannikolla sisämaahan päin. Myös Espanjalla oli jo ennestään siirtomaita Afrikassa. Afrikkaan jäi lopulta vain kaksi itsenäistä valtiota, Liberia ja Etiopia.

Keväällä 1946 päättyi oikeudenkäynti, jossa entinen tasavallan presidentti, neljä entistä pääministeriä ja kolme entistä ministeriä tuomittiin vankeuteen ”sotiin syyllisinä”. Lasse Lehtisen kirja “Sotien syyllisyys jälkiviisaassa tarkastelussa” kuvaa Suomen maaperällä koettua näytösoikeudenkäyntiä, jossa neuvostodiktatuuri ja kotimainen äärivasemmisto painoivat päälle. Kiistelevän kansankunnan enemmistön mielestä Suomea nöyryytettiin ja juurrutettiin idän vaikutuspiiriin.