Minna Pyykön maailma

Minna Pyykön maailma

By Yle AreenaLeisure
Download on the App Store

Minna Pyykön maailma episodes

  • Minna Pyykön maailma: Luonnonperintösäätiö vanhojen metsien asialla
    Metsät ovat monien tutkimusten mukaan suomalaisille kaikkein rakkain osa Suomen luontoa. Suomalaiselle kulttuurille metsät ovat myös aina olleet tärkeitä: siellä ovat käyneet vuosisatojen mittaan säveltäjät, taidemaalarit, runoilijat ja kirjailijat ammentamassa ideoita ja lataamassa akkuja. Samaan aikaan myös huoli metsistä on ollut monen taiteilijan mielessä. I.K. Inha kirjoitti jo sata vuotta sitten siitä, "miten metsä, josta runoilijat ovat laulaneet, jolle muusikot hymninsä virittäneet, on menneisyyttä." Tänä päivänä vanhojen metsien tilanne on Suomessa hälyttävän huono ja samalla ovat hätää kärsimässä myös lähes 1000 uhanalaista metsälajia.
    Luonnonperintösäätiö perustettiin 20 vuotta sitten toimimaan vanhojen metsien puolesta. Muutama viikko sitten järjestettiin säätiön juhlaseminaari. Minna Pyykkö kävi paikanpäällä tapaamassa mm. säätiön perustajajäseniä Anneli Jussilaa ja Pentti Linkolaa, ja metsäntutkija Petri Keto- Tokoita. Metsien suojelun tärkeyden lisäksi ohjelmassa puhuttiin kulttuurista, metsien kauneudesta ja henkisistä arvoista. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Yrjö Kokko luonnonkuvaajana
    Itsenäisyyspäivän kunniaksi Minna Pyykön maailmassa puhuttiin siitä, miten luontosatu Pessi ja Illuusia syntyi keskellä jatkosodan melskettä, ja miten Yrjö Kokko pelasti Suomen kansallislinnun laulujoutsenen. Kirjailija Jukka Parkkinen kertoi ohjelmassa matkastaan Yrjö Kokon maailmaan. Ohjelmassa kuultiin myös otteita Yrjö Kokon kirjoista Pessi ja Illuusia, Sota ja satu ja Ne tulevat takaisin. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Seppo Polameren luontomaisemat
    Tänä viikonloppuna Luonnontieteellisessä keskusmuseossa Helsingissä avautuu uusi mammuttinäyttely Muutosta ilmassa. Sitä on valmisteltu museolla jo pitkään. Vuoden alussa Minna Pyykkö kävi Luonnontieteellisessä keskusmuseossa seuraamassa, miten kuvataiteilija Seppo Polameri maalasi näyttelyyn mammuttien taustakuvia. Tämä ohjelma kuullaan nyt uusintana viime tammikuulta. Ohjelmassa puhuttiin mm siitä, minkälaisessa maisemassa mammutit ovat aikanaan vaeltaneet? Mitkä ovat vaikeimmat kohdat taustamaalauksessa? Millä kaikilla ovelilla tavoilla katsojia hämätään uskomaan dioraamojen maailmoihin?
    Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    26 min
  • Minna Pyykön maailma: Miten vedenalainen maailma mahtuu postimerkkiin?
    Miten vedenalainen maailma mahtuu postimerkkiin? Ovatko sukelluspostimerkit yleensä sinisiä? Kertovatko ne todellisesta sukellushistoriasta vai sankareista ja sankaritaruista? Sukelluskouluttaja Jouko Moisala on kerännyt sukellusaiheisia postimerkkejä jo vuosikymmeniä ja kirjoittanut niistä kirjan. Minna Pyykkö juttelee hänen kanssa Utössä meren rannalla sukelluspostimerkeistä ja sukeltamisen historiasta yleensä. Mitkä ovat ne kolme kysymystä, jotka Jouko Moisalalta kysytään, kun selviää, että hän sukeltaa? Kuva: Juha Laaksonen
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Tarinoita tieteiden tuntureilta
    Arktisen käsivarren luonto ja suurtunturit ovat kiinnostaneet tutkijoita jo vuosisatojen ajan. Minkälaisia ihmisiä pohjoisen luonnon tutkijat ovat olleet ja minkälaiset aiheet ovat kiinnostaneet heitä. Minna Pyykkö kävi Kilpisjärven tutkimusasemalla jututtamassa asemanjohtaja professori Antero Järvistä. Kuka esimerkiksi oli se herra, joka eteni maastossa kontaten? Ja miten kalatutkija selvitti huijauksen? Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Gustav Nordensvanin luontoretket
    Monet entisaikojen luontoharrastajat olivat tutkimusmatkailijoita ja laaja-alaisesti kiinnostuneita kasveista, hyönteisistä, linnuista ja nisäkkäistä. Luontoharrastaja Gustav Nordensvanissa on tällaista vanhanajan luontoharrastajaa jäljellä. Talvisin hän retkeilee ulkomailla, kuten Kiinassa, ja keväisin ja kesäisin Suomessa. Linnut ohjaavat miehen retkiä. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    25 min
  • Minna Pyykön maailma: Mistä tulevat kasvien nimet?
    Mistä tulee kielon nimi? Entä nokkosen? Mitä kasveja ovat itkulehti, mukuliainen tai enkelinkengännauha?
    Kasvien nimet kantavat mukanaan tariniota entisaikojen ihmisten elämästä, haaveista ja peloista.
    Kotimaisten kielten sanastoasiantuntija Kirsti Aapalaa kasvien nimet ovat kiehtoneet jo lapsesta lähtien. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Muuttolintujen matkassa
    Miten raskas lintujen muuttomatka on? Minkälaisia vaikeuksia matkanvarrella on? Miten talven vietto sujuu siellä etelässä?
    Lasse Kylänpää seurasi neljän tavallisen kotimaisen muuttolinnun, kiurun, peipon, västäräkin ja haarapääskyn matkaa etelään. Kirjassaan Linnun tie- hän kertoo kokemuksistaan. Sen verran suuren vaikutuksen pienten lintujen muuttouurastus on Lasse Kylänpäähän tehnyt, että hän kertoo, että tekisi mieli teititellä jokaista joka keväällä takaisin Suomeen palaavaa! Minna Pyykkö jututti Lasse Kujanpäätä lintujen syysmuutosta Suomenlahden rannalla. Kuva: Juha Laaksonen / Yle
    27 min
  • Minna Pyykön maailma: Miten kasvit valmistautuvat talveen?
    Miten kasvit tietävät että syksy tulee? Kuinka paljon pakkasta ne kestävät? Milloin talveen valmistautuminen alkaa? Mistä tulevat ruskan värit?
    Kasvit eivät voi paeta edessä olevaa talvea mihinkään. Vuosimiljoonien myötä niille on kuitenkin kehittynyt ihmeellisiä keinoja talven yli selviämiseen. Niistä kertoili kasvifysiologian professori Kurt Fagerstedt ruskaretkellä Minna Pyykön kanssa. Kuva: Minna Pyykkö / Yle
    27 min

About Minna Pyykön maailma

From the publisher's feed

Suomen luonto on upea – ja paljon ihmeellisempi kuin toistaiseksi ymmärrämme. Tapaan ohjelmassani tutkijoita, luontoharrastajia ja taiteilijoita, joiden kanssa sukellamme luonnon ihmeelliseen maailmaan. Pohdimme luonnon monimuotoisuutta, kauneutta ja elämän mysteereitä. Vaikka suomalainen luontotutkimus on huippuluokkaa, joka vuosi löydetään uutta jännittävää tietoa. Tervetuloa mukaan!