Keskustelemme kirjailija Ville-Juhani Sutinen kanssa hänen tietokirja-Finlandialla palkitusta esseekokoelmastaan Vaivan arvoista. Miksi ”poikkeuskirjallisuus” on paras tapa niputtaa teoksessa esiintyvät kaunokirjalliset teokset edes väljästi? Puhumme ”kaanoneiden” ongelmista ja lukemiselle annetuista ”kannattavuuden” ja ”lohdullisuuden” tehtävistä. Mietimme, mitkä rakenteet vaikuttavat siihen, ”unohtuuko” joku aikanaan hyviä arvosteluja saanut tekijä, kuten brittiläinen Doroty Richardson ja hänen 13-osainen romaaninsa Pilgrimage, ja toisaalta ”löytyykö” hän uudelleen. Miksi pitkien romaanien lukeminen voi ollakin yllättävän helppoa ja hauskaa? Jos lukeminen ei ”kannata”, ainakaan jos se johtaa lukija oudoille poluille tuhansien sivujen kahlaamiseen, mitä muita syitä sille voi olla? Ehdotamme ainakin yhtä: Kirjallisuudesta ei löydy vastauksia, mutta sen myötä saattaa aueta parempia kysymyksiä.