Jukka Viikilän romaani Hiekkalinnat. Erittelyjä rakkausromaania varten on pinnalta hämäävän yksinkertaisen oloinen kirja rakkaudesta: Merenrantakaupunki, nuori nainen, vanhempi mies, himoa, hellyyttä, viipyilyä hetkissä. Mies häipyy, nainen kirjoittaa. Sitten ollaankin ajassa 60 vuotta myöhemmin. Romaani rakentuu Viikilän teoksille tyypillisesti fragmenteista.

Keskustelemme kirjailija Viikilän kanssa Hiekkalinnoista. Miten se asettuu suhteessa edeltäjäänsä, rönsyilevään Taivaalliseen vastaanottoon? Yhdistäviä tekijöitä on muitakin kuin kirjailijapäähenkilö. Miksi jotkut lukijat hämmentyvät kertojan identiteetistä? Miten kirjan nimi ohjaa lukemista - ja kirjoittamista? Kertooko romaani monimutkaisten rakenteidenkin hetkellisyydestä ja sormien läpi valumisesta? Miten tapahtumapaikka luo romaanin tunnelmaa ja pelaa rantaromantiikan oletuksilla? Hiekkalinnojen rakastunut pari on poikkeuksellinen siinä, että molemmat pitävät toisistsan ja viihtyvöt yhdessä. Miten kaunokirjallisuus voi kuvata toisiaan haluavien ja toisistaan kiinnostuneiden ihmisten "tapahtumatonta", tyytyväistä, samankaltaisista hetkistä koostuvaa yhdessäoloa? (Spoiler; tietenkin fragmenteilla!) Ja mitä ihmettä kirjan loppu tarkoittaa?