Pieni karanteenikirjakerho

Osa 61: Alexandra Salmela, 56, oletan


Listen Later

56, oletan on ensimmäinen Pienen karanteenikirjakerhon käsittelemä romaani, jossa korona määrittelee (ja sumentaa)tapahtuma-ajan ja ympäristön, ottaa merkittävän roolin kirjan henkilöiden elämässä. Kirjailija Alexandra Salmela kertoo, miten noin 57 naisen tarinan kertova kirja syntyi (kun hän oli päättänyt lopettaa kirjoittamisen) ja miten naiset vuorollaan, vuoden mittaan ilmestyivät. 56, oletan -kirjan naiset saavat jokainen vuodesta viikon (joita on vuodessa suunnilleen 56.
Naisissa ja heidän elämäntilantessaan saattaa olla yhteisiä piirteitä keskenään ja ehkä jopa kirjailija Alexandra Salmelan kanssa, ja koronavuoden/-vuosia elänyt lukija samastuu yksinäisyyteen ja kiivaaseen pyrkimykseen nähdä merkitykiä luonnon vuodenkierrossa, leipomisessa ja tomaattien kasvattamisessa, mutta Salmelan tarinat riistäytyvät usein riemastuttavasti yhteisesti koetusta surrealistisiin, sadun sfääreihin. Tai sitten eivät, ja noita onkin meissä kaikissa. 56 naista sisältävät viitteitä moniin suuntiin, ehkä vikasuuntiinkin, ja kirjaa voi lukea paitsi autofiktio-oletuksiin turhautuneena leikkinä, myös kommenttina nykyfiktion trendiin ottaa esiin "unohdettu" historian tai taiteen nainen, palvonnan kohde tai muu muusa ja tehdä tästä tarinan sankari. Kuten kaikkien laulujen Jane.
Podcastin tekemistä tukee Teos. Osta 56, oletan http://www.teos.fi/kirjat/kaikki/2021-syksy/56-oletan.html
...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

Pieni karanteenikirjakerhoBy Taru Torikka


More shows like Pieni karanteenikirjakerho

View all
Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

8 Listeners

Mikä meitä vaivaa? by Veikka Lahtinen & Pontus Purokuru

Mikä meitä vaivaa?

0 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

3 Listeners

Herrasmieshakkerit by Mikko Hyppönen & Tomi Tuominen

Herrasmieshakkerit

1 Listeners

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

2 Listeners

Utelias mieli by Helsingin yliopisto

Utelias mieli

1 Listeners

Bella Table by Kia Arpia & Petra Wettenranta

Bella Table

6 Listeners

The Ezra Klein Show by New York Times Opinion

The Ezra Klein Show

16,132 Listeners

Selitä mulle by Pontus Purokuru

Selitä mulle

0 Listeners