Finanssikriisistä lähtien hallituksia on arvosteltu talouspolitiikan punaisen langan puuttumisesta. Puhutaan talouden menetetystä vuosikymmenestä, jolloin kansantuotteen lasku kääntyi vain heikoksi kasvuksi ja useiden eri hallitusten talouspolitiikassa ei ollut selkeästi tunnistettavaa linjaa.
Mistä löytyisi uusi talouspolitiikan punainen lanka, joka vastaisi nykytalouden ongelmiin ja synnyttäisi talouskasvua tässä ajassa ja näissä oloissa?
Talousvaliokunnan varapuheenjohtaja Harri Jaskari (kok.) peräänkuuluttaa työelämän uudistamista joustavammaksi, sekä investointeihin kannustavaa verotusta. Jaskarin mukaan hallitusten tulisi tehdä kaikkensa, jotta suomalaisiin yrityksiin kannattaisi investoida. Keskeistä on sekä yritysten että omistamisen verotus.
”Me ollaan vähän ajateltu liikaa erikseen sitä. Se on se kokonaisuus. Paljonko on yhteisövero ja paljonko on osinkovero.”
”Tämä on se oleellinen seikka, että suomalaisiin yrityksiin kannattaisi investoida suomalaista pääomaa”, sanoo Jaskari.
Jaskarin mukaan myös investointivaraus, jota hallitus miettii toteutettavaksi kevään puoliväliriihessä, voisi toimia kannustimena yrityksille investoida.
Entisen työministerin Lauri Ihalaisen (sd.) mukaan vastaus löytyy palvelusektorilta.
”Palvelusektorin merkitys viennissä on jo 30 prosenttia. Palvelusektorin merkitys bkt:ssä on jo yli 10 prosenttia. Me tarvittaisiin palvelualojen kasvu- ja elinkeinopoliittinen strategia, joka tukisi palvelusektorin kansainvälistymistä ja vientiä. Ja tämä loistaa poissaolollaan näistä kärkihankkeista”, sanoo Ihalainen viitaten Sipilän hallituksen kärkihankkeisiin.
Ihalainen myös peräänkuuluttaa valtiovetoista investointiohjelmaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen.
”Rikkomatta meidän budjetin perusperiaatteita me tarvittaisiin joku uusi rytminvaihdos tähän kasvun edellytyksiin.”
”Investointiohjelma joka panostaa tutkimukseen ja tuotekehitykseen, yritysten investointiedellytyksiin, mutta myös joihinkin julkisiin investointeihin”, sanoo Ihalainen.
Tapio Pajunen / Politiikkaradio