Sadun sunnuntaivieras

Sadun sunnuntaivieras

By PodplaySociety & Culture
Download on the App Store

Sadun sunnuntaivieras episodes

  • Sadun Sunnuntaivieraana Tuomari Nurmio
    70-luvulla uransa aloittanut Tuomari Nurmio ei pyynnöistä huolimatta ole tehnyt kenellekään muulle kappaleita, eikä ole ottanut muiden tekstejä omiin julkaisuihinsa. Uusin Dumarin tuotos on pohdintaa tutkimuksesta, joka kertoo suomalaisten olevan maailman onnellisinta kansaa. Suomalaisen rockin klassikoksi noussut kappale sai levytystilanteessa spontaanisti uuden suunnan, kun Nurmio kuuli lasten laulua.
    47 min
  • Sadun Sunnuntaivieraana Pate Mustajärvi
    Aikanaan todellisena yllätyksenä perheeseensä syntynyt Pate Mustajärvi täyttää heinäkuussa 65v. Koronapandemian aikana syntyi mm. soolomatskua ja niihin videoita, joilla oli alaa työllistävä vaikutus. Popedan seuraava biisi ”Lavarotat” ottaa kantaa tapahtuma- ja kulttuurialan kokemaan vähättelyyn.
    35 min
  • Sadun Sunnuntaivieraana Vesku Jokinen
    Yli 30 vuotta keikkaelämää, uusin Klamydian albumi on nimetty Vesku Jokisen suurimman sankarin, oman isoisän sutkauksen mukaan. Lavaesiintymisessään saksipotkuista tunnettu Jokinen on rakastunut, onnellinen heppu, jolle hääkellot soivat kesällä.
    33 min
  • Sadun sunnutaivieraan juhannusspecial
    Sadun sunnuntaivieraan juhannusspessussa ikimuistoisimmat mittumaarimuistonsa kertovat Lappajärven painikuningatar Petra Ollilta, kesärallien kuningas POJU, Ylen suosikkikasvo Mikko Kekäläinen sekä laulaja Mira Luoti.
    33 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Paula Vesala
    Laajasti arvostettu ja palkittu laulaja-lauluntekijä Paula Vesala elää onnellista aikaa elämässään ja halusi tehdä onnellista musiikkia. Uusin Kysy mua ulos - kappale on tehty yhdessä vanhan lukiokaverin, huipputuottaja Jurekin kanssa. Vesala päätyi koronapandemian runteleman tapahtuma-alan äänitorveksi, sillä halusi olla valaisemassa alan merkitystä isona bisneksenä sekä sen parissa työskentelevien ihmisten suurta määrää.
    44 min
  • Sadun Sunnuntaivieraana Henri Alén
    Ravintoloitsija, tv:stä tuttu kokki Henri Alén tekee kerran viikossa ravintolassaan keittiövuoron, että pysyy tatsi ja toivoo hartaasti, että lapsiperheet kävisivät enemmän ravintoloissa syömässä, vaikka sotkua ja ääntä saattaa tulla. Legendaarisesta peruskoulun köksän (kotitalous) kirjasta mies kokkasi jo nuorena kaikki respetit läpi ja tiesi tarkkaan mitä aikuisena haluaa tehdä ammatikseen.
    56 min
  • Sadun Sunnuntaivieraana Santeri Kinnunen
    Näyttelijä Santeri Kinnunen tunnetaan rooleistaan, äänestään ja kasvoistaan, mutta mies on onnistunut olemaan sinut julkisuuden kanssa. 90-luvun alun hittielokuva Veturimiehet heiluttaa sinkosi Kinnusen heti uran alussa tähteyteen, mutta teatterikorkeaan hän päätyi kuitenkin täpärästi.
    49 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Johanna Pakonen
    Ensi vuonna tulee kuluneeksi 20 vuotta, kun Johanna Pakonen painoi päähänsä Hiljaa yössä -kruunun, jonka tuomasta ”leimasta” ei ole ollut tarve päästä etäälle. Pakonen liikuttuu kyyneliin uuden kappaleensa ”Kummitus” mielenterveyteen viittaavan tekstin koskettavuudesta, sillä kuten niin monen, Johannankin elämä on muuttui rajusti pandemian vuoksi.
    53 min
  • Sadun sunnuntaivieraana SANNI
    Emma-palkittu laulaja-lauluntekijä SANNI lakkasi julkaisemasta pelkkiä selfeitä sadoille tuhansille seuraajille ettei olisi itse lisäämässä vettä somen loputtomalta tuntuvaan vertailumyllyyn. Koronavuoden vaikutus säkenöivänä esiintyjänä tunnetulle naiselle oli rohkeus kirjoittaa entistä avoimemmin ja olla enemmän läsnä kohtaamisissa!
    52 min
  • Sadun sunnuntaivieraana Iiro Rantala
    Pianisti, säveltäjä Iiro Rantala muistaa jo lapsuudesta esiintymään pyrkimisen vietin, Cantores Minores-poikakuoro antoi hyvän musiikillisen pohjan Trio Töykeiden perustajalle. Tänä kesänä Eppu Normaali-yhtyeen kanssa keikkaileva Rantala on tehnyt yhteistyötä myös mm. Robinin kanssa ja lokakuussa saa kantaesityksen Rantalan ja libretisti Minna Lindgrenin uutuusooppera Berliinissä!
    1 hr 5 min

About Sadun sunnuntaivieras

From the publisher's feed

Sadun Sunnuntaivieraassa tavataan tuttuja musiikki-, viihde- ja urheilumaailman tähtiä. Iskelmän Iltapäivästä tuttu juontaja Satu Kotonen avaa haastateltavien elämää, uraa ja vie mukaan tähden arjen…

More shows like Sadun sunnuntaivieras

Sunnuntaibrunssi by Rayo | Radio Nova

Sunnuntaibrunssi

1 Listeners

Rosvoradio by Podplay

Rosvoradio

0 Listeners