
Sign up to save your podcasts
Or


Vuodesta 2020 lähtien Tanssiteatteri Minimin taiteellisina- ja tuotannollisina johtajina ovat toimineet Mikko Makkonen ja Iiro Näkki. Yhdistyspohjainen ja ympärivuotista ammattiteatteritoimintaa harjoittava Minimi vietti 30 vuotisjuhlavuottaan vuonna 2021.
Tanssitaiteen maisteri Mikko Makkoselle tämä työ tarkoitti myös paluuta Savoon Helsingistä, sillä hän on kotoisin alkujaan Varkaudesta. Siellä hän aloitti jo pikkupoikana tanssijan uransa breakdance-tanssijana. Mikko on kilpaillut eri ryhmissä breakdancen SM-tasolla. Menestystä tuli jo alakouluikäisenä.
Makkonen on koulutukseltaan tanssija ja tanssinopettaja, mutta tekee työtä myös koreografina. Hän on esiintynyt lukuisten kotimaisten koreografien teoksissa, tehnyt useita koreografioita ja vieraillut muun muassa Suomen Kansallisbaletissa sekä eri tanssiteattereissa ja -ryhmissä.
Mikon monipuolisesta elämänpolusta tanssin parissa sekä Tanssiteatteri Minimin kuulumisista näin syksyllä 2022 keskusteltiin tällä kertaa tarkemmin, kun Mikko saapui Savon Aaltojen lauantaivieraaksi.
Haastattelijana: Sami Turunen
Vanhustenviikkoa 2022 vietetään myös Kuopiossa lokakuun alussa.
Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenpäivää on vietetty jo vuodesta 1954 aina lokakuun ensimmäisenä sunnuntaina, ja sitä seuraava viikko on perinteisesti ollut Vanhustenviikko. Tänä vuonna Vanhustenviikkoa vietetään 2.-9.10.2022 teemalla Yhdessä luontoon – joka iän oikeus. Vanhustenviikon tapahtumiin on mahdollista osallistua myös Kuopiossa.
Kuopiossa Vanhustenviikon ohjelmasta vastaavat Kuopion kansalaisopisto ja Kuopion kaupungin liikunnanohjaajat. Tulossa on monia mielenkiintoisia luentoja ja paljon mukavaa yhdessä tekemistä.
Ohjelmat ovat kaikille avoimia ja ilmaisia - eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakolta.
Tarkemmin Vanhustenviikon monipuolisesta tarjonnasta Kuopiossa saapui Savon Aalloille kertoman Kuopion kansalaisopiston apulaisrehtori Anna Pohjalainen.
Haastattelijana: Sami Turunen
Seuraavassa pääsemme Savon Aaltojen ja Pohjois-Savon TE-toimiston yhdessä toteuttaman Puhetta työstä ja tekijöistä -ohjelmasarjan pariin, jossa tällä kertaa aiheena on työnantajille ja yrittäjille suunnatut palvelut. Studiossa vieraina ovat Pohjois-Savon TE-toimiston Palvelupäällikkö Timo Soininen ja asiantuntija Jaana Kattainen sekä Lasilinkki Oy:n yrittäjä Essi Sundman.
Haastattelijana: Sami Turunen
Valovoimainen laulaja Jesse Kaikuranta saapuu esiintymään Kuopion Maximiin sunnuntaina 2. lokakuuta. Artistin läpilyönnistä ja debyyttialbumin "Vie mut kotiin" julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta, joten laulaja juhlistaa syksyn kiertueella 10-vuotista taiteilijauraansa.
Jesse Kaikurannan yli tuplaplatinaa myynyt debyyttialbumi ”Vie mut kotiin” julkaistiin marraskuussa 2012. Levyn myötä Jesse sai viisi Emma-ehdokkuutta, mm. Vuoden tulokas -ehdokkuus. Levyn singleistä ”Vie mut kotiin”, ”Järjetön rakkaus” ja ”Näytän sulle rannan” olivat kaikki valtaisia hittejä. Toinen albumi ”Vaikka minä muutuin” julkaistiin 2013, singlelohkaisu ”Vielä täällä” keikkui useita viikkoja radiolistojen kärjessä. Kolmas albumi ”Jesse Kaikuranta” julkaistiin 2017. Vuoden 2017 jälkeen artisti on julkaissut useita singlejä ja valmistelee tällä hetkellä uutta musiikkia Suomen ykköstuottajien kanssa. Kaikuranta ihastutti tulkinnoillaan viime vuonna myös The Voice of Finlandin All Star -kaudella. Uutta musiikkia on luvassa vielä tänä vuonna.
Keskustelua Jessen musiikillisen polun alkuhetkistä, käynnissä olevan juhlakiertueen tunnelmista sekä tulevaisuuden musiikillisista toiveista käytiin Savon Aalloilla.
Haastattelijana: Sami Turunen
Metsänhoitoyhdistyksen Metsässä Hyvä -ohjelmasarjan ensimmäisessä jaksossa puhutaan puukaupasta ja ennen kaikkea saadaan vinkkejä siihen, miten hyvät puukaupat tehdään. Hanna Hahlin asiantuntija vieraina tässä jaksosa ovat MHY Keski-Savon asiakkuuspäällikkö Pekka Sikanen, MHY Savotan metsäasiantuntija Saara Koskinen sekä MHY Pohjois-Savon metsäasiantuntija Veli Piskanen.
Yrittäjyys uutisten syksyn toisessa osassa puhutaan pohjois-savolaisten yritysten digiosaamisesta ja jaetaan vinkkejä miten on mahdollista pysyä kovaa vauhtia kiitävän digijunan kyydissä. Tämän jakson vieraina ovat Tovari Oy:n yrittäjä Joona Kotilainen sekä Hanx-Suomi Oy:n markkinointi- ja myyntivastaava Monna Tamio. Hanna Hahl haastattelee.
Tässä jaksossa tutustutaan espanjalaisten herkkujen maailmaan, kun Johannes Tepon vieraaksi saapui Angel Silva Kuopion Kauppahallista.
Kana Paella
Ainesosat:
tomaattia raastettuna
hienonnettua valkosipulia
paella mausteseos
kanan siipiä
Paprikaa, kahta erilaista
Extra-neitsytoliiviöljy
Liha- ja kanalientä
Pippuria
Suolaa
Ohje:
Paista pannulla kanat kypsäksi, nosta pannulta ja säilytä sivussa.
Freesaa valkosipuli ja paprika pannulla.
Lisää pannuun paella riisiä.
lisää paella mausteseos, kuumenna liemi ja lisää se pannuun.
Lisää siivet paellan päälle ja anna riisin kypsyä vielä 5 min (yhteensä 20min).
Ota paella levyltä, anna paellan levätä hetki ennen tarjoilua.
Talouspuhetta ohjelmasarjan syksyn toisessa jaksossa jutellaan koroista sekä inflaatiosta. Korkojen nousulla on kaksi puolta - miltä asia näyttää sijoittajan tai säästäjän silmin ja miten se vaikuttaa laina-asiakkaan arkeen?
Helsingin Olympiastadionilla koetaan lauantaina 17.09. klo: 16.00 alkaen jännittävä Suomen Cupin finaali, jossa toisensa kohtaavat KuPS ja FC Inter.
Studiossa: Sami Turunen
Haastattelijana: Markus Karjalainen
ANTI - Contemporary Art Festival on Kuopiossa vuosittain järjestettävä kansainvälinen nykytaiteen festivaali, joka keskittyy paikka- ja aikasidonnaiseen taiteeseen.
Ohjelmisto koostuu kansainvälisten ja kotimaisten taiteilijoiden ajankohtaisista teoksista, joita yleisö pääsee kokemaan 13.-18.9. maksutta ympäri Kuopiota. Taidetta on tarjolla mm. taidemuseossa, kirjastossa, torilla, teatterilla, kaupungintalon juhlasalissa ja VR-konepajalla. Festivaaliviikko huipentuu jälleen ANTI Festival International Prize for Live Art -palkinnon jakamiseen.
Kaikkiin tapahtumiin on yleisöllä vapaa pääsy.
Vuodesta 2018 lähtien taiteilijat Gemma Paintin ja James Stenhouse (jotka työskentelevät yhdessä nimellä Action Hero) ovat matkustaneet Euroopan halki ja pyytäneet tuntemattomia laulamaan rakkauslaulun Oh Europa- projektin tiimoilta. Tähän mennessä Gemma & James ovat äänittäneet yli tuhannen ihmisen äänet laulaen rakkaudesta ja sydänsuruista 46 eri kielellä. He ovat matkustaneet yli 50 000 kilometriä, 33 Euroopan maan läpi viettäen yli 300 päivää ja yötä tien päällä asuessaan pakettiautossaan, joka toimii myös liikkuvana äänitysstudiona. Seuraa kaksikon matkaa osoitteessa: www.oheuropa.com
Lauantaina 17.09. Gemma ja James saapuivat Kuopioon keräämään savolaisten tulkintoja rakkauslauluista. Kaksikko vieraili täällä myös vuonna 2018 ja tuolloin tallentui mm. oheisessa juttutuokiossa kuultavat Matti Sariolan (Romanssi) ja Kirsi Pehkosen (Minun kultani kaunis on) tulkinnat talteen.
Tarkemmin vuoden 2022 ANTI-festivaalin kuulumisista, Action Heron toteuttamasta Oh Europa- teoksesta ja rakkaudesta saimme kuulla ja keskustella yhdessä Allin ja Gemman kanssa.
Lisää ANTI-festivaalista löydät täältä: www.antifestival.com
Haastattelijana: Sami Turunen
From the publisher's feed

8 Listeners

0 Listeners