
Sign up to save your podcasts
Or


Kuopion kaupunginteatterissa nähdään ensi-illassa lokakuun 12. päivä Maria-näyttämöllä, kiehtovan rohkea, voimaisan herkkä sekä kauniin tunteikas ja aika tavalla sisintäkin järisyttäväkin tarina, joka ennen kaikkea laittaa katsojansa pohtimaan syvästi ihmisyyttä ja sen monia puolia. Kyseessä on näytelmä nimeltään Equus.
Näytelmän rakenne muistuttaa trilleriä. Vahvasti otteessaan pitävä tapauskuvaus paljastaa hurjat käänteensä kiehtovasti ja yllättävästi. Ennen kaikkea näytelmä ottaa kantaa hyvin ajankohtaiseen nuorten pahoinvointiin, jossa paineet, odotukset ja tukahduttavat roolimallit vyöryvät hyökyaaltoina päälle.
Kulttuuria Savosta- ohjelmassa perehdymme tarkemmin siihen, että millainen näytelmä oikein onkaan kyseessä ja millainen prosessi näytelmän työstäminen on ollut sen työryhmälle? Entä millaisia pohdintoja näytelmän teemat herättelevät esityksen näyttelijöissä ja työryhmässä?
Haastattelussa ovat näytelmän ohjaaja Milko Lehto sekä näyttelijät Toni Harjajärvi ja Santeri Niskanen.
Haastattelijana: Sami Turunen
Kulttuuria Savosta- ohjelmassa yhteistyössä: Kuopion kaupunginteatteri
Yrittäjyys uutisten kolmannessa jaksossa tutustutaan Savon Yrittäjien HELPDESK-palveluun. Ohjelmasarjan tämän kertaisina vieraina ovat Savon Yrittäjien yritysasiantuntija Tarja Niskanen sekä Ratsastuskeskus ILOn yrittäjä Henna Stockås. Hanna Hahl haastattelee.
KalPan omistama ravintola Pelimies valittiin Kuopion parhaaksi lounasravintolaksi. Lounastajat äänestivät Kuopion parhaan lounasravintolan työsuhde-etuja tarjoavan Edenredin perinteisessä Suomen paras lounas -kilpailussa. Ravintola pelimiehen ravintolapäällikkö Nina Ahola ja keittiömestari Marko Voutilainen piipahtivat Savon Aaltojen studiossa Hanna Hahlin vieraana.
Vehje on neljän itäsuomalaisen herrasmiehen muodostama orkesteri. Vehkeen musiikki etsii kotiaan jostain hc-punkin, metallin ja vanhan liiton hevin liepeiltä. Sanoituksissa Vehje päätyy usein maisemiin minne muut eivät eksy.
Vehje -yhtye julkaisi yhdeksän biisin ep-levyn "Terveisiä" keväällä 2021. Yhtyeen toinen albumi ilmestyy syksyllä 2022.
Tarkemmin Vehje yhtyeen historiasta, nykyisyydestä ja hivenen myöskin tulevaisuudestakin kertoili yhtyeen jäsen Niko Taskinen, joka oli jututettavana Savon Aaltojen Treenikämppä-ohjelmaosuudessa.
Haastattelijana: Sami Turunen
Harri Andersson alias DJ Proteus päättää joulukuussa Helsingin Kaapelitehtaalla 27 vuotta kestäneen uransa. Näihin vuosiin lukeutuu lukemattomia keikkoja niin Suomessa, kuin ulkomailla. Menestystäkin on tullut, muun muassa Best Hard Dance dj-titteli vuosina 2004 ja 2005, sekä valinta DJ Mag's Top 100 -listalle.
Nyt Proteuksen viimeinen show Kuopiossa on lähellä. Mies on aloittanut juuri tekemään matkaansa kohti Savoa, kun Johannes Teppo soittaa...
Kuva: Mikko Nieminen
Kuopion kaupunginteatterissa saa ensi-iltansa lauantaina 8. lokakuuta kello 18.00 ronskin rönsyilevä, veikeän vinkeä, kepeän kesäinen ja ennen kaikkea sydämellisen savolainen komediatapaus nimeltään Iso Iita, jonka ovat käsikirjoittaneet Heikki Kujanpää ja Antti Heikkinen.
Näytelmän keskiössä on mm. rakkaus sekä seksuaalisuus ja siitäkös se vasta aikamoinen savolainen parisuhdesoppa syntyykin. Kaikki tapahtuu yhden vuorokauden aikana, juhannuksena ja tunnelma teoksessa roihuaakin räiskyvän iloisasti kuin juhannuskokko konsanaan, niissä yöttömän yön hetkissä.
Kulttuuria Savosta- ohjelmassa perehdymme tarkemmin siihen, että millainen näytelmä oikein onkaan kyseessä ja millainen prosessi näytelmän työstäminen on ollut sen työryhmälle? Entä millaisia pohdintoja näytelmän teemat herättelevät esityksen näyttelijöissä?
Haastattelussa ovat näytelmän ohjaaja Taava Hakala sekä käsikirjoittajat Heikki Kujanpää ja Antti Heikkinen sekä näyttelijät Puntti Valtonen, Katri-Maria Peltola, Lotta Vaattovaara ja Atte Antikainen.
Haastattelijana: Sami Turunen
Kulttuuria Savosta- ohjelmassa yhteistyössä: Kuopion kaupunginteatteri
Syyskuun alussa Kari Angeria valittiin Kuopion Setlementti Puijolan uudeksi viestintäpäälliköksi.
Setlementtiliike on uskonnollisesti ja poliittisesti sitoutumaton monialajärjestö. Järjestö edistää ihmisten välistä vuoropuhelua ja haluaa kulkea ihmisten rinnalla erilaisissa elämänvaiheissa.
Mitä kaikkea Kuopion Setlementti Puijola tekee arjessaan? Miltä Karista siirtymä on tuntunut uuden työtehtävän äärelle, media-alalla vietettyjen vuosien jälkeen? Kuinka Kari aikoo hyödyntää toimittajan työtehtävissä kerättyjä oppejaan viestintäpäällikön tehtävissään? Entä mistä asioista muodostuu hyvä viestintä? Mm. näihin aiheisiin saimme syventyä Savon iltapäivässä, kun Kari Angeria saapui studiovieraaksi.
Haastattelijana: Sami Turunen
Talouspuhetta ohjelmasarjan syksyn kolmanen jakson aiheena on yrittäjyys ja innovaatiot Pohjois-Savossa. Vinkkejä näihin teemoihin jakavat Business Center Pohjois-Savon johtaja Kaija Sääski sekä OP Pohjois-Savon yrityspalveluista vastaava myyntijohtaja Pasi Huovinen.
Perjantaina 23. syyskuuta sai ensi-iltansa Anna Erikssonin elokuva W (Suomi 2022). Elokuvan maailman ensi-ilta oli Locarnon elokuvafestivaaleilla elokuussa ja Suomen ensi-esitykset olivat Rakkautta & Anarkiaa -festivaaleilla 16. ja 19. syyskuuta. Elokuva on parhaillaan kiertueella joka jatkuu lokakuun 21 päivään asti. Anna Eriksson on mukana kiertueen elokuvanäytöksissä ja vastaamassa yleisön kysymyksiin.
Tiistaina 04.10. kiertue saapui Kuopioon ja Kino Kuvakukkoon.
Savon Aaltojen studiovieraaksi saapui valovoimainen artisti ja taiteilija Anna Eriksson, joka nähdään W-elokuvan pääosassa ja samalla Anna on myös ohjannut, kirjoittanut, lavastanut sekä leikannut elokuvan.
Tarkemmin W-elokuvan synnystä, tekoprosessista ja sen teemoista kuultiin Savon iltapäivässä Annan itsensä kertomana. Ohessa käytiin keskustelua myös Annan keikkamuistoista liittyen Pohjois-Savon alueeseen ja toki myös puhetta riitti musiikista. Annan "Mana" nimisen albumin julkaisusta tuli tänä vuonna kuluneeksi 10 vuotta ja levyn edelleen kovin relevantteja teemoja tunnelmoitiin taajuudella.
Haastattelijana: Sami Turunen
Tässä jaksossa vieraana Niko Tossavainen, lihakauppias jo toisessa polvessa. Tossavaisten perheessa nautitaan sunnuntaisin kiireettömästä yhdessäolosta sekä Aamu Benasta.
Aamu Bena (eggs benedict)
ainekset:
Vaalea leipä
kananmuna
Kinkku, kylmäsavulohi tai graavilohi
hollandaise kastike
piparjuuri
salaatti/rucola
voi
1. Laita uppomunaa varten etikka, suola ja vesi kiehumaan
2. Valmista hollandaise kastike vesihauteessa voimakkaasti sekoittaen, mauste se piparjuurella
3. paista leipä ja kasaa
From the publisher's feed

8 Listeners

0 Listeners