Savon Aaltojen podcastit

Savon Aaltojen podcastit

By Savon AallotSociety & Culture
Download on the App Store

Savon Aaltojen podcastit episodes

  • Savon Aallot studiovieras: Padel Sawo ry:n puheenjohtaja Antti Lyytinen

    Mailapeli padel rantautui Suomeen ensi kertaa vuonna 2003. Viime vuosien aikana laji on saavuttanut Suomessa hurjan suosion, josta kertoo sekin, että heinäkuussa 2022 Suomessa on kaikkiaan jo 890 padelkenttää.

    Tämä tenniksen sisarlajin suosio lähti nousukiitoon varsinkin koronavuonna 2021.

    Harrastajien määrä kasvoi tuolloin noin 30 tuhannesta noin 60 tuhanteen. Kenttien määrä kolminkertaistui ja padelseurojen määrä tuplaantui.

    Myös Pohjois-Savossa laji kukoistaa enemmän kauniisti ja kehitystä lajitoiminnan äärellä tapahtuu koko ajan.

    Kuopiolaiset padelseurat Padel Sawo ry ja Padel Club Kuopio ry yhdistyvät elokuussa 2022 yhdeksi seuraksi ja tämä yhdistyvä seura perii nimensä Padel Sawolta.

    Seura käynnistää toimintansa näyttävästi järjestämällä Kuopion ensimmäisen Suomen Padelliiton alaisuudessa järjestettävän kansallisen kilpailun, Hygge Bro Padel Openin.

    Tarkemmin Padelista, seuratoimintojen yhdistymisestä sekä tietenkin tulevasta Hygge Bro Padel Openista saatiin puhua Savon Aalloilla, kun studioon saapui Padel Sawo ry:n puheenjohtaja Antti Lyytinen.

    Haastattelijana: Sami Turunen 

    15 min
  • Savon Aallot lauantaivieras: Yrittäjä Sanna Jääskeläinen

    Savon Aaltojen lauantaivieraaksi saapui tällä kertaa yrittäjä Sanna Jääskeläinen. Sanna luotsaa Pohjois-Savossa omaa verkkokauppaa Zanna.fi, jossa suhtaudutaan erityisellä intohimolla vaatteisiin, kenkiin sekä laukkuihin. Sannan on voinut myös kohdata Kuopiossa Ihmeenkulma nimisessä kivijalkamyymälässä, joka kauniin värikylläisenä elämysparatiisina on tarjonnut asiakkailleen hienoja tunnelmia ja ostoshetkiä.  

    Kiuruvedeltä kotoisin oleva Sanna on ehtinyt kokea yrittäjänä jo paljon Pohjois-Savon alueella ja työ on vienyt hänet myös maailmalle. Unelma omasta vaateliikkeestä oli kytenyt Sanna mielessä pitkään ja ja lopulta unelma konkretisoitui, kun oma kivijalkaliike syntyi Iisalmeen muutamia vuosia sitten. Iisalmessa vietettyjen vuosien jälkeen Sannan elämä vei hänet Kuopioon. 

    Sanna on ennen kaikkea ihminen, joka työllään haluaa tehdä kaikkien arjesta juhlaa ja luoda ympärilleen säihkettä ja iloa.

    Tarkemmin Sannan elämänpolun vaiheista ja unelmista kuulet seuraavassa.

    Haastattelijana: Sami Turunen


    17 min
  • Savon Aallot aamuvieras: Petri Viitala & Varrella Virran musiikkitapahtuma

    Leppävirran Ravintola Virranpojassa järjestetään 15. - 16.7.2022 kymmenes Varrella Virran -musiikkitapahtuma. Tapahtuman isä ja promoottori on Petri Viitala, joka kertoi Savon Aaltojen haastattelussa, että kuinka tapahtuma sai oikein aikoinaan alkunsa ja mitä kaikkea vuoden 2022 tapahtuma tarjoakaan yleisölle. 

    Haastattelijana: Sami Turunen 

    11 min
  • Savon Aallot aamuvieras: Johanna Koskinen & Suonenjoen mansikkakarnevaalit 2022

    Suonenjoen Mansikkakarnevaaleja vietetään 15.-16.7.2022. Kyseessä on yksi Suomen vanhimmista kesätapahtumista. Ensimmäiset karnevaalit järjestettiin vuonna 1970. Vuoden 2022 Mansikkakarnevaalit ovat järjestyksessään jo 51. tapahtuma. Mansikkakarnevaalien järjestämisessä on pidetty ainoastaan kolme välivuotta, vuosina 1984, 2003 ja 2020.

    Paikkakunnan ihmisten lisäksi Mansikkakarnevaalit ovat alusta alkaen koonneet mansikanpoimijoita, lomavieraita, kesäasukkaita ja muita karnevaalivieraita ympäri Suomea Suonenjoelle. Viime vuosina on myös ulkomaalaisten vieraiden osuus lisääntynyt poimijatyövoiman kansainvälistyessä. 

    Tapahtuman tiimoilta Savon Aaltojen aamuvieraaksi saapui Johanna Koskinen, joka valotti tarkemmin vuoden 2022 mansikkakarnevaalien tarjontaa.

    Haastattelijana: Sami Turunen

    12 min
  • Treenikämppä: Linnanrauniot / Pekka Niskanen & Janne Koponen

    Savon Aalloilla aina perjantaisin nostamme esiin paikallisia musiikintekijöitä sekä heidän musiikkiosaamistaan. 

    Tällä kertaa vieraaksi treenikselle saapui Linnanrauniot nimisestä yhtyeestä Pekka Niskanen ja Janne Koponen

    Yhtyeen historiasta, nykyisyydestä ja vähän myös tulevaisuudenkin toiveista kuulet tarkemmin seuraavassa. 

    Haastattelijana: Sami Turunen 

    16 min
  • Savon Aallot lauantaivieras: Psykologi & Kallan Melojien puheenjohtaja Aarni Mustonen

    Savon Aaltojen lauantaivieraaksi saapui tällä kertaa psykologi, luontoihminen, koskimeloja ja melontaohjaaja sekä myös Kallan Melojien puheenjohtajana toimiva Aarni Mustonen.

    Torniosta lähtöisin olevalle Aarnille tärkeitä arvoja ovat yhteinen hyvä, ihmisten hyvinvointi, tarkoitustaan palveleva työelämä, sekä luonto, virkistys ja itsensä toteuttaminen. Näiden teemojen äärellä hän toimii aktiivisesti töissään ja myös vapaa-ajallaan.

    Kuinka Aarnista tuli aikoinaan psykologi? Entä miten elämänpolku toi hänet vuonna 2015 asumaan Kuopioon? Millaisena paikkana Aarnille Savo näyttäytyy ja kuinka se sydäntä syvästi lähellä oleva melontaharrastus tuli mukaan hänen elämäänsä? Näistä aiheista mm. tarkemmin seuraavassa.

    Haastattelijana: Sami Turunen 

    17 min
  • Treenikämppä: Heaven-Gemini / Aleksi Kokko & Santtu Paananen

    Savon Aalloilla aina perjantaisin nostamme esiin paikallisia musiikintekijöitä sekä heidän musiikkiosaamistaan. 

    Tällä kertaa vieraaksi treenikselle saapui Heaven-Gemini nimisestä yhtyeestä Aleksi Kokko ja Santtu Paananen.

    Suomeksi laulettua progressiivista metallia tarjoilevan yhtyeen historiasta, nykyisyydestä ja vähän myös tulevaisuudenkin toiveista kuulet tarkemmin seuraavassa. 

    Haastattelijana: Sami Turunen 

    14 min
  • Peeässän Prismojen Grillausvinkit - Osa 5 - Varkauden Prisman kodintekniikan myyntialuevastaava Sami Huuhka

    Peeässän Prismat tarjoavat kesän kuumimmat grillausvinkit Savon Aaltojen kuuntelijoille koko kesän ajan!

    Varkauden Prisman kodintekniikan myyntialuevastaavana toimiva Sami Huuhka tarjoilee tällä kertaa grillivinkkejä kesähetkiin.

    Onnistuneen grillaustuloksen saamiseksi ei riitä pelkästään se, että laittaa grillattavan ruoan grilliin. Ihan ensiksi tarvitaan niihin omiin käyttötarpeisiin sopiva grilli. Millaisia grillivaihtoehtoja on tarjolla ja miten se itselle sopivin grilli valitaan? Tästä mm. tarkemmin seuraavassa. 

    Haastattelijana: Sami Turunen 

    10 min
  • Millees myö tänä päevänä näläkee siirrettäes? Vieraana Markus Petsalo - Vegaaninen makaronilaatikko

    Tässä jaksossa vieraana kuopiolainen laulaja-lauluntekijä, muusikko ja näyttelijä Markus Petsalo. Markus on jo useamman vuoden ajan suosinut vegaanista ruokavaliota, mikä ei sisällä lainkaan eläinperäistä ravintoa. Tämän myötä Markus valitsi reseptikseen todellisen arkiruoka-klassikon, Makaronilaatikon, joka muuntautuu seuraavan haastattelun myötä vegaaniseksi versioksi.


    Vegaaninen makaroonilaatikko

    by Emmi Sulin-Petsalo

    (kiertoilma)uuni lämpiämään 180 asteeseen. Tavan uuni ehkä 200.

    Ota vuoka.

    Kaada vuokaan raakaa makaroonia, niin että pohja selvästi peittyy + vähä vielä enemmän.

    Ota paistinpannu.

    Laita paistorasvaa (Pirkka, Juokseva kasviöljyvalmiste) Älä laita levyä täysille.

    Ota 2-3 beyond burger pihviä pakkasesta ja laita ne lautasella mikroon sulamaan 2min.

    Mikron jälkeen pihvit pannulle paistumaan.  Huom! Jos levy on liian kuumalla niin kaikki tarttuu kiinni. Älä paista kuivaksi, vaan sen verran että saat väriä pintaan. Murskaa lastalla pihvit silpuksi. Pilko sipuli ja laita sekin pannulle.

    Mausta makusi mukaan suolalla, paprikalla, grillausmausteella, pippurilla, valkosipulilla ja yrteillä.

    Kaada jauhelihatonseos vuokaan makaroonien päälle ja sekoita. Lisää tähän vuustoraastetta (Valio, oddly good) puoli pussia.

    Nesteen valmistus:

    Sekoita kulhossa 3 isoa rkl soijajugurttia ja n. 5-6dl soijamaitoa (myös muu valinnainen kasvimaito käy) lisää nesteeseen 2tl peruna- tai maissitärkkelystä (tämä hyydyttää), sekä jo edellä mainittuja mausteita.

    Vapaa valintainen aineosa nesteeseen on ravintohiivahiutaleita. Tämä tuo juuston makua.

    Kaada neste vuokaan. Jos neste ei peitä makaroonia ja jauhenlihatontaseosta, niin kaada soijamaitoa suoraan purkista lisäksi. Nestettä on oltava riittävästi, muuten laatikosta tulee kuivaa.

    Vielä pari asiaa ennen kuin laatikko menee uuniin. Päälle rasvaa eli vegaanista levitettä (Naturli) ja toinen puolikas vuustoraasteesta.

    Paista uunissa 35-45min kunnes pinta on kauniin ruskea. Älä paista liian kuivaksi.

    Nautitaan hiukan jäähtyneenä ketsupin kanssa.

    16 min

About Savon Aaltojen podcastit

From the publisher's feed

Savon Aallot on kanava, jonka parissa on helppo viihtyä. Me kerromme, mitä ympärilläsi tapahtuu ja niputamme yhteen mielenkiintoisimmat ihmiset ja ilmiöt, ajankohtaiset uutiset ja viihdyttävimmän…

More shows like Savon Aaltojen podcastit

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

8 Listeners

Radio Nostalgian vieraat by Rayo | Radio Nostalgia

Radio Nostalgian vieraat

0 Listeners