Vastakkainasettelun aika on täällä: eletäänkö jo peitsien teroittelun vaihetta? Kukaan ei ole oikeassa aina, ja vasemmiston on harjoitettava itsekritiikkiä, mutta järkevämmällä tavalla. Emilia määrittelee luontaisen vihollisuuden ja intohimoisen vihasuhteen erot. Kansanradion opit. 

Laura on kyllästynyt itsenään olemiseen ja olisi mieluummin onnellinen Flow-nainen. Emilia pyrkii ymmärtämään epäitseriittoista halua olla joku muu. Mitä pitää tehdä päästäkseen ulos vanhasta nahastaan. 

Tulevaisuutta ei (vielä) ole ja siksi on toivoa. Luopuminen ja luovuttaminen puhuttavat Syndikaatissa. Milloin on syytä antaa periksi vai pääseekö lujan tahdon voimin minne vain? Perusasioidenkin äärelle päästään: haluaisiko sitä kuolla hitaasti vai nopeasti. 

Syndikaatissa pohditaan, onko yhteiskunnallisella toimijalla vapautta heittäytyä epäpoliittiseksi, vaikka kaiken politisoituminen väsyttäisikin. Entä saako Hitleriä fiilistellä, jos sen tekee kotonaan eikä se vaikuta muihin? Laura esittää teorian intiimin alueen katoamisesta. Lopuksi arvioidaan Lidlin guacamole.

Oikeaan pedon lukuun on enää 600 jaksoa, ja sen kunniaksi Syndikaatissa puhutaan Saatanasta. Ketä istuu syntisten pöydässä ja mitä ihminen todella uskonnolta kaipaa. Emilia paljastaa, mikä häntä viehättää kristinuskossa, ja Laura raottaa omaa saatanallista menneisyyttään.

Studiosta on loppumassa happi ja sen kyllä huomaa. Paljastetaan, miten Emiliasta miltei tuli it-miljardööri, mutta ei sitten tullutkaan. Vähän muutakin paljastetaan. Katkerat podcastaajat parjaavat sosiaalista mediaa, josta ei meinaa päästä ulos. 

Syndikaatin Kikka-trilogian kenties parhaassa eli päätösjaksossa pureudutaan ihmisestä kerrottaviin tarinoihin. Selviää, mistä onnistunut elämäkerta on tehty. Pohditaan, onko mahdollista samanaikaisesti kunnioittaa sekä totuutta että henkilöä. Palataan uhriuteen ja sivutaan myös addiktioita. 

Syndikaatin Bessel-wisserit palaavat van der Kolkin The Traumakirjaan ja Kortelaisen Kikka-elämäkertaan. Traumatisoivat lapsuudenkokemukset ovat varsin yleisiä, mutta silti niiden todenperäisyyttä epäillään hanakasti – mahtaako siitä olla jollekulle jotain hyötyä? Nostetaan esiin vaikea kysymys seksityön ja seksuaalisen trauman yhteydestä. 

Onko taiteilijuus egon projekti ja mitä tapahtuu minälle, joka luopuu luomisesta? Kai Kortelaisen Kikka-kirjan tiimoilta sivutaan muitakin liian nuorina kuolleita taiteilijoita. Aiheina nähdyksi tulemisen tarve, näyttämisen halu ja itsensä suojeleminen. 

Lopullinen vastaus siihen, onko kosmetiikka feminismiä vai ei, ajaa Syndikaatin pohtimaan, mitä feminismi oikeastaan on. Todetaan, että ei kannata maksaa sellaisesta itsen hemmottelusta, josta koituu lopulta enemmän vahinkoa. Huulipunasta ei kuitenkaan luovuta.