Miten televisiosarja kohtaan tragedian? Näyttelijä Frances McDormand on sanonut pohtineensa elokuvien naispäähenkilöitä ja tulleensa johtopäätökseen, että 90 minuutin aikahaarukka ei ole riittävä, jotta sillä voisi kertoa kunnon naistarinan. Siksi televisio pitkine sarjoineen on muodostunut niin upeaksi välineeksi naisten tarinankerronnalle, naisnäyttelijöille, ohjaajille ja kirjoittajille. Lausunto koskee Olive Kitteridge -sarjaa, jonka pohjana on Pulitzer-palkittu Elizabeth Stroutin romaani. McDormand osti kirjan oikeudet ja näytteli pääosan, käsikirjoituksen kirjoitti Jane Anderson, ohjaajana toimi Lisa Cholodenko.
Keskustelemassa elokuvatieteen professori, mediatutkija Anu Koivunen ja J.P. Pulkkinen