Osa 2/4. Kun elämä sai alkunsa yli 4 miljardia vuotta sitten, oliko alkuliemessä vettä vai jotain muuta? Mikä sai elämän kehittymään?
Elämään on kehittynyt erilaisia eliöitä ja haaroja. Silti kaikki eliöt ovat samaa alkujuurta: bakteereista sieniin sekä kasvi- ja eläinkuntaan. Elämä on yksi prosessi, sanoo fyysikko Pekka Janhunen. Dosentti Kirsi Lehto puolestaan puhuu solujen muistoista, me kaikki kannamme tätä perimään liittyvää koodia soluissamme. Nukleiinihappojen kopioituminen oli yksi kehityksen ratkaiseva hetki: informaatio alkoi siirtyä seuraavalle solulle ja sukupolvelle. Entä onko elämä tietoista?
Minkälaista on ollut molekyylien vuorovaikutus varhaisina aikoina: kilpailua vai yhteistyötä? Evoluutiossa on oleellista kilpailu, mutta myös yhteistyötä tarvitaan. Jo alussa sellaiset elämänmuodot alkoivat säilyä, jotka sopeutuivat parhaiten ympäristöön, muistuttaa Kirsi Lehto Turun yliopistosta.
Toimittaja on Teija Peltoniemi.