Rahoituskierros

38. Mikael Westerlund, Agate Sensors: 5,6 miljoonaa euroa ja värisävyä


Listen Later

Tänään julkistettiin Agate Sensorsin 5,6m€ rahoituskierros. Summa on cocktail sijoittajien ja Business Finlandin rahaa. Kierrokseen sijoittajina osallistuivat Voima Ventures Ja italialainen LIFTT.


Agate Sensorsin takana on pitkä fotoniikan ja nanomateriaalien akateeminen tutkimus, joka yliopistolla huipentui Business Finlandin Research to Business hankkeeseen. Lopputuloksena on ultraminiatyrisoitu hyperspektrisensori, puolijohde, joka mahdollistaa hyperspektritiedon tuomisen pienimpiinkin laitteisiin.


Puolijohteet eivät ole arkipäivää sijoittajillekaan, joten rahoituksen nostaminen uudelle yritykselle ei ollut helppoa. Aikaa paloi kaksi vuotta ja palaverit sijoittajien kanssa loppuivat lyhyeen monen asiaa ymmärtämättömän sijoittajan kanssa. Kaikille vain ei ole tuttua, mitä kaikkea vaiheita ja riskejä puolijohteen kehittämiseen liittyy. Kanssaperustaja ja silloinen toimitusjohtaja Mikael Westerludin päivät olivat tunteiden vuoristorataa, kun epätoivo ja toivo vuorottelivat rahoituskierroksen edetessä. Tunteiden vuoristoradasta selvittiin pitämällä tähtäin riittävän kaukana tulevaisuudessa.


Jaksossa Mikael myös vertaa aikaisemman startupinsa Origin by Oceanin rahoituksen hankintaa Agate Sensorsin kierrokseen ja pohtii, miten toisen myöhemmän vaiheen vaatimat tehdasinvestoinnit vertautuvat toisen kohtuuttomiin tuotekehityskustannuksiin sijoittajien mielessä. Lopussa vielä öärimmäisen haastavilla rahoituskierroksilla marinoituneen Mikaelin tärkeimmät opit rahoituskierroksista.

...more
View all episodesView all episodes
Download on the App Store

RahoituskierrosBy Teemu Kaltea


More shows like Rahoituskierros

View all
This Week in Startups by Jason Calacanis

This Week in Startups

1,287 Listeners

Rahapodi by Nordnet

Rahapodi

4 Listeners

Uutisraportti podcast by Helsingin Sanomat

Uutisraportti podcast

10 Listeners

Y Combinator Startup Podcast by Y Combinator

Y Combinator Startup Podcast

223 Listeners

Futucast by Isak Rautio

Futucast

4 Listeners

Puheenaihe by Leevi Leivo, Rami Kurimo

Puheenaihe

2 Listeners

#neuvottelija Sami Miettinen by Sami Miettinen

#neuvottelija Sami Miettinen

0 Listeners

HS Visio -podcast by Helsingin Sanomat

HS Visio -podcast

2 Listeners

Ilmiö Podcast by Tomi Tolonen

Ilmiö Podcast

0 Listeners

Sijoituskästi by Teemu Liila ja Kevin van Dessel

Sijoituskästi

2 Listeners

The Growth Pod by Genero

The Growth Pod

1 Listeners

Jari Sarasvuo podcast by Trainers' House

Jari Sarasvuo podcast

1 Listeners

Startup-ministeriö by Jyri Engeström ja Timo Ahopelto

Startup-ministeriö

3 Listeners

Karon Grilli by Karo Hämäläinen

Karon Grilli

0 Listeners

Amerikkapodi by Helsingin Sanomat

Amerikkapodi

6 Listeners